web space | free website | Business Hosting Services | Free Website Submission | shopping cart | php hosting

 

Torjuntavoitto 1944,
eli ihme jota "myytinmurtajat" vihaavat

 

Tarkastelemme nyt "sotahistorian mustia aukkoja", Osa 3.

 

  1. Aiottiinko Suomi vallata?
  2. Minkä kohtalon Suomi torjui?
  3. Ketkä olivat meidän puolellamme?
  4. Risto Ryti
  5. Saksan apu
  6. Torjuimme vihollisen, mutta olimmeko oikealla puolella?

 

 

 

 

 

1. Aiottiinko Suomi vallata?

Talvisodan alla neuvostodiktaattori Stalin kinusi Saksalta luvan "huolehtia Leningradin turvallisuudesta" siirtämällä Suomen rajaa Karjalan Kannaksella. Kun tätä Molotov-Ribbentrop -sopimuksen salaisessa liitteessä sovittua alueryöstöä ryhdyttiin toteuttamaan, Stalin palasi vanhoihin neuvostotapoihin ja liitti puna-armeijan kuormastoon Suomen uuden "hallituksen".

Puna-armeija oli mm. Georgiaan tunkeutuessaan kuljettanut mukanaan "kansanhallitusta", jonka kutsusta se väitti tulleensa. Vanha konsti kelpaa myös Suomelle, ajattelivat Stalin ja Voroshilov. Ulkoministeri Vjatseslav Molotoville jäi näytöksenomainen neuvotteluntapainen Suomen valtuuskunnan ja J.K.Paasikiven kanssa, vaikka Otto Wille Kuusisen feikkihallituksesta oli jo päätetty.

Kominternin byrokraatin ja Stalinin puheidenkirjoittajan O.W.Kuusisen määrääminen ainoan neuvostoliiton tunnustaman suomalaisen hallituksen johtoon osoittaa päämäärän laajuuden: Koko Suomen liittämisen puna-imperiumiin. Jatkosodan lopulla, keväällä 1944, tämä vanha tavoite näyttää olleen yhä Stalinin mielessä, sillä diktaattoreille ei saa jäädä karriääriin epäonnistumisia.

"Leningradin rintaman" ja marsalkka Govorovin tuli huolehtia siitä, ettei Stalin saa epäonnistujan leimaa. Govoroville annettiin Suomen valtaamiseen riittävät voimat, ja hänellä oli aikaa käyttää niitä elokuulle -44. Sen jälkeen näitä joukkoja tarvittiin muihin tehtäviin.

Suurhyökkäys suomalaisia vastaan Kannaksella täytti Stalinin lupauksen Fr.D.Rooseveltille: Normandian maihinnousun kanssa samanaikainen hyökkäystoimi itärintamalla keventäisi jenkkeihin kohdistuvaa painostusta. Tapansa mukaan Stalin toteutti palveluksensa tavalla, josta länsiliittoutuneet eivät oikeastaan pitäneet: Hän aikoi vallata Suomen.

Sotatieteen oppikirjojen mukaan Govorovin voimakeskittymän olisi pitänyt läpäistä Suomen puolustus, ja saavuttaa vähintään Saimaan-Kymijoen tasa. Tämän jälkeen Suomea ei enää olisi voitu puolustaa menestyksekkäästi, ja Saksassa mm. katsottiin ettei Suomea enää siinä vaiheessa kannattaisi auttaa, sillä kaikki apu menisi tuloksettomana hukkaan.

Stalin ja puna-armeijan pääesikunta, "stavka", saattoivat katsoa tulevaisuuteen optimistisesti: Vain ihme voi pelastaa enää Suomen, ja sellainen tapahtui jo talvisodassa. Ateisteina Stalin häntyreineen ei uskonut ihmeisiin, vaan panssaroituihin ajoneuvoihin ja piikkilantaan. Niiden varassahan koko neuvosto-imperiumi seisoi.

 

 

2. Minkä kohtalon Suomi torjui?

Ymmärtääksemme, mitä oli pelissä keväällä ja kesällä v.1944, kun armeijamme perääntyi Karjalan Kannakselta, ja pysäytti sen jälkeen vihollisen Viipurinlahden tasalle, Talin ja Ihantalan maastossa käydyn suurtaistelun jälkeen. Annamme sotahistoriantutkijan eversti Sampo Ahdon kertoa. Seuraava on hänen puheestaan Panssariprikaatin vuosipäivänä 28.6.2004:

"Niin varmoja Kremlissä oltiin täydellisestä voitosta, että 28. kesäkuuta, siis edelleen päivälleen 60 vuotta sitten, Moskovassa saatiin valmiiksi huolellisesti laadittu asiakirja, joka suomalaisten olisi antautuessaan ollut allekirjoitettava. Asiakirja sisälsi viisikymmentäkuusi kohtaa. On paikallaan toistaa siitä muutamia kohtia."

Suomen hallitus ja puolustusvoimain ylipäällystö tunnustavat Suomen asevoimien täydellisen häviön sodassa SNTL:ää vastaan ja ilmoittavat Suomen ehdottomasta antautumisesta pyytäen lopettamaan sotatoimet... Täten Suomen maa-, meri- ja ilmavoimat, sijainnistaan riippumatta antautuvat ehdoitta...

Suomen puolustusvoimain ylipäällystö suorittaa kaikkien Suomen maa-, meri- ja ilmavoimien aseistariisumisen NL:n sotavoimien ylipäällystön määräysten, aikataulun ja järjestyksen mukaisesti sen valvonnan alaisena...

Tämän asiakirjan allekirjoittamishetkestä lähtien siihen saakka kunnes NL:n sotavoimien ylipäällystö on ottanut valvontaansa kaikki Suomen tietoliikenneyhteydet, kaikki radiolähetykset Suomen alueella on kielletty ja Suomen lennätin-, puhelin- ja radioyhteydet muihin maihin katkaistaan...

Antautumisehtojen täyttämiseksi ja SNTL:n etujen turvaamiseksi NL:n sotavoimien ylipäällystö miehittää omin asevoimin ja oman harkintansa mukaan osittain tai kokonaan Suomen alueen, sen satamat, Ahvenanmaan saariston ja Suomenlahden saaret. SNTL:n hallitus toteuttaa kaikkia miehitysvaltiolle kuuluvia oikeuksia Suomen miehitetyillä alueilla.

NL:n sotavoimien ylipäällystö julkaisee omat käskyt ja määräykset. Suomen hallitus ja Suomen kansa pyrkivät kaikin tavoin myötävaikuttamaan näiden käskyjen ja määräysten täytäntöönpanoon. Suomen hallitus antaa viipymättä määräykset kaikille viranomaisille totella ehdoitta määräyksiä.

Suomen hallitus sitoutuu toteuttamaan sellaiset lakisääteiset ja muut toimet, jotka NL:n sotavoimien ylipäällystö katsoo tarpeellisiksi tämän asiakirjan ehtojen täyttämiseksi. Suomen hallitus vastaa kaikista miehittämisestä johtuvista menoista. Suojeluskunnan kaikki osastot ja liittymät sekä Suomen muut vastaavat järjestöt on riisuttava aseista välittömästi...

Kaikki suojeluskunnan jäsenet on internoitava... Liittoutuneille aiheutettujen tappioiden maksamisen vakuudeksi NL:n sotavoimien ylipäällystö asettaa takavarikkoon sekä Suomen pankin että muiden pankkien kultavarannon, ulkomaan valuutan ja muut arvotavarat.”

"Kauhistuttavassa asiakirjassa on erityisen uhkaavaa sen sisältämä määräys kaikkien suojeluskuntalaisten internoimisesta eli vangitsemisesta. Toistasataatuhatta suomalaista olisi siis jo heti ensi alkuun lähtenyt Stalinin leireille."
Eversti Sampo Ahto: Panssariprikaatin vuosipäivän 28.6.2004 päiväjuhlan juhlapuhe.

Suomea varten laaditun antautumis-asiakirjan teksti kertoo aivan muusta, kuin "Suomen irrottamisesta sodasta Saksan rinnalla", mitä torjuntavoittomme väheksyjät yhä yrittävät selittää. Suomelta olisi riistetty kaikki suvereenin valtion tuntomerkit, ja olisimme olleet täydellisesti voittajan armoilla. Lisää antautumis-protokollaa:

“Mikäli Suomen hallitus tai puolustusvoimien ylipäällystö eivät täytä jotakin tässä asiakirjassa olevaa ehtoa, Neuvostoliiton sotavoimien ylipäällystö käyttää pakkokeinoja, joilla taataan ehtojen täyttäminen.”
Ev. Sampo Ahto.

Neuvostoliitto siis jätti itselleen täysin vapaat kädet tehdä Suomessa mitä tahansa, -jos olisivat voittaneet. Miten sopimuksen ehtoja olisi tulkittu, sen olisivat sanelleet voittajat yksin.

Neuvostodiktaattorin lausunnot Talvisodan ajoilta paljastivat hänen tajuntaansa:

“Suomessa on vähemmän asukkaita kuin Leningradissa. Heidät on helppo siirtää jonnekin.” ... “Valkosuomalaisten rungon muodostavat 150 000 suojeluskuntalaista. Olemme tappaneet heistä 60 000. Myös loput ammutaan. Vain vanhukset ja pikkupojat jätetään.”
Ev. Sampo Ahto.

 

 

Neuvosto-asevoimat olivat sodan kuluessa vain poikkeuksellisesti voineet kohdata suomalaista siviiliväestöä Suomen maaperällä, mutta nämäkin kohtaamiset olivat riittävä viesti siitä, minkälainen miehittäjä oli Suomeen pyrkimässä. Suomeen he eivät päässeet, mutta Itä-Preussiin kyllä. Roesselin pikkukaupungin sairaalan johtava lääkäri Arnold Niedenzu, mitä tapahtui tässä saksalaisessa taajamassa neuvostoarmeijan tultua 28.01.1945.
"Laajamittainen ryöstely, murhapoltot, väkivaltaisuudet, raiskaukset, murhat ja tapot alkoivat välittömästi. Heti ensimmäisenä päivänä lyötiin kuoliaaksi tai ammuttiin 60 henkilöä.

Se kohdistui naisiin, jotka eivät antaneet väkisinmaata itseään, ja miehiin jotka yrittivät suojella vaimojaan ja lapsiaan, ja ihmisiin jotka eivät luovuttaneet riittävän nopeasti rannekellojaan tai alkoholijuomiaan. Useissa tapauksissa ei ollut pääteltävissä minkäänlaista havaittavaa motiivia surmatöihin. Tällä tavalla joutui ammutuiksi kolme miestä ja viisi naista Katolisessa Sairaalassa, ja kaupungissa eräs opettajatar neljän lapsensa kanssa. Nämä ensimmäiset uhrit haudattiin viikkoa myöhemmin joukkohautaan. ...

Venäläisiä ei pysäyttänyt mikään: 80-vuotiaat mummot ja 10-vuotiaat tytöt, vaikeasti vammaiset, kaikki naispuoliset asukkaat. Raiskaukset tapahtuivat mitä vastenmielisimmillä tavoilla. Venäläiset jahtasivat naisia jo päivisin,ja öisin he tunkeutuivat asuntoihin rikotuista ikkunoista tai sisäänpotkituista ovista, jopa kattojen kautta, ja syöksyivät sitten onnettomien naisten ja tyttöjen kimppuun, yleensä vielä aseitaan käyttäen.

Yleensä venäläiset tunkivat pistoolinpiipun kauhistuneiden uhriensa suuhun. Yleensä kävi niin, että jos uhrin naisellinen olemus oli tavallista kiinnostavampi, venäläiset ensimmäistä raiskaajaa seurasi useampi, -kukin vuorollaan. ...

Uskon, että vain hyvin harvat venäläiset eivät osallistuneet näihin kauhistuttaviin rikoksiin. Tavallisten sotilaiden ja upseerien välillä on tuskin mitään eroa tässä suhteessa. Kun kymmenvuotias lapsi, jolla oli vaikea repeämä raiskausten seurauksena, tuotiin sairaalaan, kysyin GPU:n puolalaiselta tulkilta, olisiko mitään mahdollisuutta rajoittaa tätä kauheutta. Hän vastasi minulle näin: "Se oli alussa luvallista, joten on luonnollisesti vaikeaa mennä nyt kieltämään..."

(Ostdok.2./37/103-108.)

Voidaan kysyä, aiheuttiko tämän eläimellisen raakuuden saksalaisiin kohdistuva julmuuksiin yllyttävä "antifasistinen" propaganda, vai onko se bolshevismille lajityypillistä käyttäytymistä? Suomalaisiahan ei missään tapauksessa pidetty "fascisteina". Eihän?

Eversti S.Ahto kertoo:
"Hyvää ei luvannut Suomelle vuoden 1941 neuvostopropagandakaan, joka sekin tavallaan heijasti maan johdon tahtoa. Neuvostoliiton myöhempi pääministeri Nikolai Tihonov julisti suomalaiset saksalaisiakin pahemmiksi rikollisiksi.

Juuri suomalaiset, jotka toivoivat Leningradin pyyhkimistä maan päältä, olivat yllyttäneet saksalaiset piirittämään kaupunkia. Mitään myönteistä ei suomalaisissa Tihonovin mukaan ollut, vaan he olivat salamurhaajia, luonnon kurjia lapsipuolia, järjettömiä ja mielisairaita.

Koska Leningradin valtaus ei ollut heille onnistunut, he olivat raivonneet Karjalan kannaksen rauhallisen neuvostoväen seassa tavalla, “joka asetti varjoon alhaisuudessaan, julmuudessaan ja terrorissaan jopa Gestapon julmimmat miehet”.

Niin sanottu valtiollinen erityiskomissio julkaisi kesällä 1944 kommunikean, jossa suomalaisfasistisia maahantunkeutujia syytettiin mitä raskaimmista rikoksista.

Suomen hallitus ja sotilasjohto olivat alistaneet Itä-Karjalan väestön “suomalaisten telottajien hirvittävälle kidutukselle” ja 40 prosenttia asukkaista oli kuopattu joukkohautoihin. Tavoitteena suomalaisilla oli ollut "koko väestön totaalinen tuhoaminen."

Ev. Sampo Ahto.

Neuvostopropagandit olivat siis paiskineet töitä stahanovilaisella innolla saadakseen soldaattinsa näkemään kaikenikäiset suomalaiset "fasistisina petoina".

Kun 150 000 suojeluskuntalaista olisi ammuttavina, ja kymmenet tuhannet lämmittämättömissä härkävaunuissa matkalla Siperian vankileirien saaristoon, jäljellejääneet -naiset, lapset ja vanhukset- olisivat jakaneet miljoonien saksalaisten ja itäeurooppalaisten naisten ja lasten kohtalon. Tämä oli meille suunniteltu tulevaisuus.

 

 

3. Ketkä olivat meidän puolellamme?

Melkein yhtä usein, kuin uskotellaan että puna-armeija pysähtyi itsestään, ihan hyvän-hyvyyttään, kuullaan USA:n ja Englannin käskeneen Stalinia jättämään Suomen rauhaan. Lännen demokratioiden johtajien mielipiteistä on kuitenkin jotain tiedossa.

Franklin D. Roosevelt sanoi sen suoraan:

“Euroopan kansojen – ei vain Itä-Euroopan kansojen – tulee alistua neuvostovaltaan siinä toivossa, että kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluessa ne vaikuttavat venäläisiin siten, että nämä toimivat vähemmän barbaarisesti.”
Ev. Sampo Ahto.

Britannian ulkoministeri Anthony Eden kuvasi Suomen tulevaisuutta näin kesällä 1944:
“Vaikka me epäilemättä toivomme, että Suomelle jää jonkinlaista todellista, ainakin sivistyksellistä ja kaupallista riippumattomuutta ja parlamentaarinen hallitusjärjestelmä, venäläisten vaikutus tulee olemaan siellä vallitsevana, kävi miten kävi, emmekä me kykene eivätkä mitkään tärkeät etumme vaatisikaan vastustamaan tätä vaikutusta.”
Ev. Sampo Ahto.

Roosevelt toivoi meille vain 10-20:n vuoden kakkua sosialismissa! Eihän edes murhasta saa nykyisin sellaista tuomiota. Mitä me olimme Rooseveltille tehneet? Edenin lauseiden rivienvälistä huokuu sentään jonkinlaista pahoittelua Suomen oletetusta kohtalosta.

Paitsi että Stalinin, Hella Vuolijoen, marsalkka Govorovin, A.Edenin ja Fr.D.Rooseveltin odotusten toteutumisen tiellä oli vielä este.

 

 

 

4. Risto Ryti

Suomi oli korostanut erillissotaansa pidättäytymällä poliittisista sopimuksista Saksan kanssa, vaikka tälläistä elettä olisi tervehditty Berliinissä tyytyväisyydellä. Venäläisten suurhyökkäyksen alettua keväällä -44 presidentti Risto Ryti katsoi kuitenkin tarpeelliseksi saksan ja sen liittolaisten keskinäisen "Antikomintern"-paktin allekirjoittamisen. Kun nimet olivat paperissa, ja uutinen lehtien etusivuilla, Berliini oli saanut mitä haluttiin. Ketään ei kiinnostanut se, ettei sopimusta viety Suomessa eduskunnan vahvistettavaksi, ja se jäi vain Rytiä henkilökohtaisesti sitovaksi.

Rydin tekemää siirtoa, joka vei Suomen lähemmäksi Saksaa kuin mitä se oli siihen astisen sodan aikana ollut, on perusteltu aseiden saamisella Saksasta. Aselastit olivat kuitenkin joko lähteneet tai jopa perillä Suomessa ennenkuin sopimus-asiassa päästiin allekirjoitusvaiheeseen. Tämä näkökanta ei kuitenkaan poista Rytin teon merkitystä, eikä vähennä hänen rohkeuttaan vastuunotossa, mutta vähentää sellaisen tulkinnan mahdollisuutta, että Saksa olisi kiristänyt Suomea.

Lento-osasto Kuhlmeyn saapuminen kannakselle ja muu Saksan sotilasapu palveli sen omaa etua siinä kuin Suomenkin. Rydin allekirjoitus saattoikin tuoda meille jotain muuta, muttei vähemmän tärkeää: Laivalasteja viljaa ja elintarvikkeita. Tällä avulla oli merkitystä suomalaisille vielä aselevon jälkeenkin.

 

 

5. Saksan apu

Yliluutnantti Kurt Kuhlmeyn johtama lento-osasto, joka viralliselta nimeltään oli Schlachtgeschwader 3, mutta tunnettiin paremmin Gefechtsverband Kuhlmey-nimisenä, käsitti riittävästi taistelukoneita ja niiden huollon. "Osasto-Kuhlmeyhin" kuului kokeneita taistelulentäjiä, mm. tunnettuja itärintamän ässiä.

Osasto tuki merkittävällä panoksella suomalaisissa kaikissa Kannaksen ratkaisevissa taisteluissa, Talissa ja Ihantalassa, Viipurinlahdella ja Vuosalmella. Saksalaiset menettivät kaatuina 23 lentäjää, Suomen puolesta taistelleina.

Kuhlmeyn ryhmän ansioista itsenäisyytemme ja kansallisen olemassaolomme säilymisessä vaiettiin Suomessa aina 90-luvulle asti. Ilmavoimissa ja sotahistoriaa tuntevien piirissä heidät muistettiin silti aina. Vuonna 1994, 23. heinäkuuta, Osasto-Kuhlmayn veteraanit saivat vihdoin virallista kiitosta ansioistaan, kun Immolan kentällä paljastettiin muistokivi.

Tilaisuuteen osallistuneet saksalaiset olivat hyvin otettuja ilmavoimien varusmiehistä kooton osaston kunnioittaessa heitä ja muistomerkkiä lennoston lippuja kantaen. "Suomi on hieno maa. Pitäkää se tälläisenä!", kerrotaan veteraanien todenneen kostein silmin.

Suomalaisten lennostolippujen heraldiikkaa ei voi muuta kuin ihailla sanattomana! Kuvassa Kuhlmey-veteraanit Franz-Josef Schoppe, Rudolf Gerndt, Walter Schneller ja Fritz Hammesfah.

Vielen Danken, Kameraden!

 

6. Torjuimme vihollisen, mutta olimmeko oikealla puolella?

Erilaiset taivaanrannanmaalarit, omantunnonarat ja muut kaunosielut, mukanaan lauma epärehellisiä Suomi-vihaajia, ovat vuosikymmeniä jankuttaneet Suomen "väärästä" liittolais-valinnasta toisessa maailmansodassa. Heille ei ilmeisesti ole selvää, missä maailmantilanteessa silloin elettiin?

Neuvostoliitto ja johtajansa Stalin olivat päättäneet laajentaa omaa valtaansa ja edustamaan sairasta ideologiaa koko maailmaan. Eräänä askeleena ja harjoituksena tulevaa maailmanvallankumousta varten NL aikoi kaapata Suomen syksyllä 1939. Tämän siirron valmistelemiseksi Stalinin ulkoministeri Vjatseslav Molotov oli neuvotellut saksalaisen kollegansa Joachim Ribbentropin kanssa sopimuksen , joka jäi historiaan herrojen nimellä.

Maailma arvasi heti, että suurvalta-Saksa ja sellaiseksi pyrkivä Neuvostoliitto eivät sopineet ystävyydestä keskenään vaan muiden maiden kiusaamisesta. Suomi oli jätetty tässä "diilissä" NL:n hyvän tahdon varaan, ja pian näimmekin mitä se merkitsi.

Stalin oli pummannut Hitleriltä luvan vaatia sotilastukikohtia ja "Leningradin turvallisuuden" varmistavia rajasiirtoja Suomelta, ja stalinilaisesti käsitettynä tämä oli mandaatti Suomen bolshevisointiin. Viimeinen henkiinjätetty nimekäs loikkarikommunisti Otto Wille Kuusinen sai kuulla tulleensa nimitetyksi "Suomen kansanhallituksen" johtoon.

Stalin lupasi Baltian-maille takeet sisäisiin oloihin puuttumattomuudesta, mutta näiden lupausten arvo nähtiin kun neuvostojoukot pääsivät miehittämään Viron, Latvian ja Liettuan. Suomen asettumiselle vastarintaan Talvisodassa ei siis ollut mitään vaihtoehtoa.

Talvisota loppui Stalinin arvioidessa, että sodan jatkaminen toi NL:lle vaikeuksia, jotka olivat merkittävämpiä kuin Suomen valtaamisella saavutettu etu. Rauha siis tehtiin ilman että Stalin saavutti tavoitteensa, mutta nolatuksi tuli hänen sijastaan Kuusinen.

Stalin ei kuitenkaan unohtanut Suomea, vaan antoi Molotovin painostaa ja äksyillä suomalaisille. Berliinistä käytiin hakemassa lupaa koko Suomen miehittämiseen, mutta tiukka vastaus oli että Molotov-Ribbentrop-sopimuksessa luvattiin vain em. Leningradin turvallisuus, joka oli jo varmistettu tapahtuneilla rajansiirroilla.

Molon kiukuttelu ja todetut joukkojen keskitykset Suomen rajoilla oli kuitenkin pantu merkille Suomen hallituksessa, ja tasapainottavaa tekijää haettiin antamalla Saksalle lupa kuljettaa joukkojaan Suomen kautta Pohjois-Norjaan. Ruotsikin oli sallinut samanlaisen kauttakulun, ja Suomen alueella oli jo vieraan vallan tukikohta Hangossa.

Kun Suomessa oivallettiin, että Saksan ja Neuvostoliiton välit tulevat huononemaan -jopa yhteenottoon asti-, tilanteen nähtiin tarjoavan mahdollisuus selviytymiseen tukalasta asemasta. Saksan ja Neuvostoliiton tulevassa sodassa Suomi olisi teoriassa voinut asettua NL:n puolelle, mutta se olisi tuonut puna-armeijan Suomen maaperälle.

Spekuloitaessa sillä, olisiko Suomi voinut valita toisin kuin erillisodan Saksan rinnalla, ei yleensä ajatella toista vaihtoehtoa kyllin pitkälle. Asettuminen NL:n puolelle olisi ollut sama valinta, jonka Baltian maat tekivät v.1939-40: Stalin lupasi liittolaisuutta ja yhteistä puolustusta, mutta teki lopun maiden itsenäisyydestä ja poliittisista järjestelmistä, ja kymmenet tuhannet virolaiset ja baltit kyyditettiin kuolemanleireille kun bolshevikit alkoivat muuttaa Baltian etnisiä oloja mieleisikseen.

"Baltian tie" ei ollut Suomelle mahdollinen. Se olisi merkinnyt kansallista itsemurhaa, ja mittaamattomia kärsimyksiä suomalaisille.

Hallituksemme ratkaisu ei säästänyt Suomea sodalta, mutta säästi pääosan Suomen alueesta sotatoimilta, ja mahdollisti onnekkaan lopun: Säilyimme itsenäisenä kansakuntana.

Saksan apu oli meille välttämätöntä, mutta selviytymisemme perustui ja mahdollistui omien ponnistelujemme kautta. Jatkosodan lopulla Stalininilla oli alkukesästä -44 mahdollisuus toteuttaa aikeensa Suomen suhteen, mutta onnistunut torjuntataistelumme vei sen häneltä: Aika Suomen hoitamiseksi loppui kesken.

"Kilpajuoksu Berliiniin" oli Stalinille tärkeämpää kuin pohjoisen rintaman pikkuvaltio, jossa olisi ollut odotettavissa sitkeätä vastarintaa, minkä "aseidenkätkentä" myös hänelle viesti. Saksan antauduttua Suomen kaappaaminen sotilaallisesti olisi nopeuttanut välirikkoa lännen kanssa, mihin Stalin ei ollut vielä valmis. Pelastumistamme auttoi siis myös hyvä onni ja vihollisemme muut ongelmat.

Jotkut tapaavat jankuttaa siitä, että "olimme väärällä puolella". Miten niin?

Sodissa taistelimme kommunismia vastaan, eli torjuimme Eurooppaan tunkevaa barbariaa. Ei ole meidän syymme, että maanosan itäinen puolisko joutui kärsimään siitä yli 50 vuotta. Jo 40-luvun lopulla läntiset voittajavallat joutuivat toteamaan entisen liittolaisensa, leppoisan "Joe-sedän", puuhailevan aggressiota heitä vastaan, ja USA oli jo 1950 kuumassa sodassa Korean niemimaalla.

Suomi oli taistellut kommunismia vastaan vain 5-6 vuotta aikaisemmin. -Siis mehän olimme oikealla puolella, mutta etuajassa!

Jos jenkit ovat vähän hitaita, ja tukevat meidän vihollistamme joka on myös koko sivilisaation vihollinen, niin meitäkö siitä pitää syyttää? 

 

 

Linkkejä:

 

 

Muita artikkeleja:

 

Sisällysluetteloon