web space | free hosting | Business Web Hosting | Free Website Submission | shopping cart | php hosting

 

Nälkäisiä lapsia Karjalassa?,
eli sveko-stalinistit jaksavat jauhaa...

 

Tarkastelemme nyt "sotahistorian mustia aukkoja", Osa 3.

 

Suomalaiset taistolais-kirjailijat ym. luokkataistelu-huuruiset hurmahenget ovat jo ehtineet kaluta loppuun vanhan neuvostoliittolaisen propaganda-valokuvan Petroskoin lapsista ja piikkilangasta (-Olipa muuten ainoa piikkilanka-aitaus suurella Venään-maalla, josta taistolaisemme ovat oma-aloitteisesti ääntä pitäneet!), kun joku ruotsinmaalainen kielisoturi ottaa tämän aiheen esiin konservatiivisessa Svenska Dagbladetissa. Katsommepa, mistä tässä sopivasti ajoitetussa hyökkäyksessä on kyse.
  1. Miehityshallinto ja ravitsemustilanne Petroskoin-Karjalassa
  2. Mitä kohu-kuva kertoo?
  3. Miten kohu-kuva syntyi?

 

1. Miehityshallinto ja ravitsemustilanne Petroskoin-Karjalassa

Itä-Karjalassa elettiin enemmän tai vähemmän poikkeus-oloissa Venäjän v.1917 vallankaappauksesta lähtien. Aseelliset selkkaukset ja maatalouden kollektivisointi häiritsivät normaalia elämää, ja nälkä väijyi aina tilaisuutta tulla vierailulle ja jäädä taloksi. Eräskin suomalainen kommunismiin-uskovana rajan yli loikannut ja hyvällä onnella "kapitalismin kurjuuteen" palannut, joka kertoi toki saman kuin muutkin mutta elävämmin, kuvaa elämäänsä Petroskoissa varsin tylyin sanoin.

Hänet ja pari muuta suomalaista yliloikkaria oli majoitettu Petroskoissa ahtaaseen ja kosteaan kellarihuoneeseen, josta kirjoittaja halusi pois niin pian kuin mahdollista. Tähän muuttohaluun antoivat virikkeen hänen toveriensa ruokailutottumukset. Vihdoin toteutui hänen toivomansa siirto Leningradiin (Pietariin), ja loikkari kirjoitti iloiten päiväkirjaansa: "Vihdoinkin pääsen pois Petroskoin koiransyönti-huoneesta!"

Pietarissa hän sai huomata, että sama meno jatkui. Oltiinhan "oikeudenmukaisemmassa yhteiskuntajärjestelmässä". Töitä sai tehdä, mutta syömisen laita oli huonommin.

Karkeastiottaen suomalainen miehityshallinto ei muodostunut itäkarjalaisille kovin paljoa normaalista poikkeavaksi kaudeksi. Neuvostoliitossahan osa väestöä oli koko ajan leireissä ja loput pelkäsivät niihin joutuvansa. On myös otettava huomioon, että oli sotatila.

Syynä Itä-Karjalan venäläis-taustaisen väen osittaisesta keräämisestä "siirtoleireihin" oli pelko desanttien ym. soluttautumisesta heidän joukkoonsa. Tätä tapahtuikin jopa enemmän kuin suomalaiset hallintoviranomaiset ikinä saivat tietää. Sodan jälkeen joitain Karjalassa pysytelleitä on tullut esiin kertomuksillaan toiminnasta neuvosto-agentteina miehitetyllä alueella.

Eräskin starikka kertoo muisteluissaan elävästi, kuinka hän onnistui soluttautumaan niin hyvin, että suomalaiset käyttivät häntä kiinnisaatujen desanttien kuulustelijana. Tämä mainio neuvosto-ihminen heitti kuulusteltavilleen ohimennen koodisanoja, joista hänen olisi pitänyt tunnistaa häneen yhteyttä ottamaan lähetetty agentti. Tälläistä ei koskaan tullut.

Toivottavasti paperit starikan määräämisestä soluttautujaksi olivat yhä tallessa sodan lopulla! Miehitetyillä alueilla olleet ja myös Saksassa ja Suomessa sotavankeudesta kärsineet joutuivat nimittäin epäluulojen kohteeksi, ja natsien leireilläkin istuneille lätkäistiin Gulag-reissu ihan vaan varmuuden vuoksi: Olivathan he saattaneet maistaa pelättyä länsimaista vapautta hitleriläisten leireillä?

Suomen miehityshallinto Itä-Karjalassa jatkosodan aikana ei varmaankaan ole vapaa epäkohdista ja erehdyksistä, eikä valta-asemiin päässeiden yksilöiden tekemisiä ehditä missään kontrolloida niin tarkkaan, ettei asiaankuulumattomia asioita pääse joskus tapahtumaan. Suurin miehityshallintoon liittyvä tragedia oli kuitenkin huono ravitsemustilanne jatkosodan ensimmäisenä talvena.

Siihen aikaan Suomessa syötiin aivan toisin kuin samaan aikaan Ruotsissa. Täällä kaikki oli kortilla, ja korttiannokset jouduttiin määrittelemään ajoittain alle ihmisen fyysisen ravinnontarpeen. Kun ihmiset vapaa-ajallaan istuivat asutuskeskusten lähi-järvien ja merenlahtien jäillä pilkkimässä, he eivät tehneet sitä huvikseen.

IKL:n kansanedustajasta Hilja Riipisestä mainitaan, että tämä uskonnollinen ja periaatteellinen nainen yritti itse elää niiden korttiannosten varassa, jotka hän oli ollut kansanedustajana mukana määrittelemässä ja hyväksymässä. Riipisen nälkiintymisen huomasivat hänen edustajatoverinsa, ja myöhemmin he katsoivat pelastaneensa Riipisen hengen huolehtiessaan siitä että hän syö tarpeeksi.

Jos mustanpörssin hintoihin eivät rahat riittäneet, eikä asuinympäristö tarjonnut mahdollisuuksia ruokakomeron täydentämiseen, jokainen Suomessa asuva oli vaikeuksissa. Suomesta lähetettiin sotavuosina Ruotsiin suuri määrä "sotalapsia". Syynä tähän lapsista luopumiseen oli useimmiten vanhempien rajoitetut mahdollisuudet hankkia riittävästi ravintoa.

Tilanne, johon Itä-Karjalan miehityshallinto joutui siirtoleireillä olevan väen ruokkimisessa, oli vain osa koko maata koskevaa kriisiä. Vaikka leirien asukkaat kävivät päivisin ulkopuolella töissä, ei lisäravinnon hankkimismahdollisuuksissa ollut hurraamista. Kulkukoiratkin lienevät olleet siinä vaiheessa harvinaisempia kuin liito-oravat Suomessa?

Stalin oli antanut perääntyville joukoilleen käskyn tuhota kaikki mistä vihollinen voisi hyötyä. Tämän käskyn toimeenpanemiseksi perustettiin erityisiä hävityspataljoonia, joita mm. Virossa siviiliväestö joutui käsittelemään kovakouraisesti, sillä nämä kävivät myös heidän elinmahdollisuuksiensa kimppuun. Itä-Karjassa pelkästään rakennuksien tuhot olivat 60%, ja elintarvikevarastoja ei suomalaisten tullessa ollut käytännössä lainkaan.

Sodan kuluessa tilanne siirtoleireillä parani, ja suomalaisten vetäytyessä Itä-Karjalasta siviiliväestölle jaettiin kahden viikon muonat. Usein jopa enemmän, sillä kuormiin ei mahtunut kaikkea. Tämän toimenpiteen tarkoituksena oli turvata asukkaiden ravintotilanne siihen asti, kun neuvostoviranomaiset saavat huollon toimimaan.

Valitettavasti vetäytyvien suomalaisten perässä tulleen puna-armeijan eräille yksiköille muodostui tavaksi tukeutua miehityksestä vapautuvan(?) venäläisen ja karjalaisen siviiliväestön em. tavalla saamiin varastoihin, jotka olivatkin puna-armeijan apetta parempaa laatua. Hyvät aikeet eivät aina tuota toivottua tulosta.

SPR:n entinen apulaispääsihteeri Gunnar Rosen kirjoittaa miehityshallinnosta kirjassaan "Suomalaisina Itä-Karjalassa. Sotilashallinnon ja Suomen Punaisen Ristin yhteistoiminta 1941–1944".

"Ennen Churchillin, Rooseveltin ja Stalinin tapaamista Teheranissa syksyllä 1943 Neuvostoliitto käynnisti Suomea vastaan propagandakampanjan, jonka tarkoituksena oli maan maineen mustaaminen länsivaltojen silmissä ennen rauhanneuvottelujen aloittamista. Suomalaismiehitys Itä-Karjalassa esitettiin yhtä julmaksi kuin saksalaisten toiminta itäalueillaan.

Sotatoimialueilta evakuoituja venäläisiä siviilejä varten perustetut siirtoleirit rinnastettiin suoraan natsien keskitysleireihin. Karjalaisten suosiminen venäläisväestöön verrattuna ja ensimmäisen sotavuoden nälänhätä esitettiin harkittuna kansanmurhana. Venäläispropagandan väitteitä on suomalaisissakin julkaisuissa ja tiedotusvälineissä toistettu viime vuosiin saakka.

Gunnar Rosén – SPR:n entinen apulaispääsihteeri – esittää suomalaismiehityksen kokonaan uudessa valossa perustaen esityksensä aiemmin julkaisemattomaan Itä-Karjalan lääkintäkomentajan Aarne Vallen yksityisarkistoon ja Suomen Punaisen Ristin arkistoaineistoon. Tosiasiassa Itä-Karjalassa tehtiin todellinen humanitäärinen suurtyö, joka kohdistui yhtä hyvin venäläiseen kuin karjalaiseen väestöön.

Kenttätyö ja asenteiden kehitys kuvataan sisältäpäin sotilashallinnon ja Punaisen Ristin työntekijöiden silmin. Todellisuudessa Itä-Karjalaan luotiin kesken sodan kattavampi terveydenhuolto- ja sosiaalijärjestelmä kuin samanaikaisessa Suomessa. Lapsikuolleisuus aleni puoleen ja siviilien aikuisten suomalaiselle tasolle. Puolueeton ruotsalais-sveitsiläinen lehtimiesretkikunta kiitti suomalaismiehitystä esimerkillisen inhimilliseksi. Työn tuloksellisuudesta kertoo, että suomalaisten lähtiessä itkettiin ei vain karjalaisten, vaan myös venäläisten keskuudessa."

Lähteitä:

  • Gunnar Rosen: "Suomalaisina Itä-Karjalassa. Sotilashallinnon ja Suomen Punaisen Ristin yhteistoiminta 1941–1944". Suomen historiallinen seura. Jyväskylä 1998, 274 s. ISBN 951-710-092-2
  • Haunnu Rautkallio, L.Hyvämäki: "Lista 1:n vangit", Weilin+Göös, 1983, 246 s
  • Suomen Kuvalehti 4/2006, sivut43-46: Galina Sankon kuvaväärröksen taustat.
  • Keskitysleiri-kuvasta...
  • Galina Sankon kuva Yle:n arkistossa
  • YLE/"Dokumenttiprojektin" asenteellisuutta: "SUUR-SUOMEN TOISET KASVOT" Teksti väittää mm. erheellisesti, että "historian faktat on jo tunnustettu molemmin puolin". Keskustelu partisaaneista osoittaa, ettei näin ole.

 

2. Mitä kohu-kuva kertoo?

Tätä kuvaa on kierrätetty vuosikymmeniä erilaisissa fennofoobisissa julkaisuissa. Sen kerrotaan esittävän "venäläis-lapsia suomalaisella keskitysleirillä". Kuva itsessään kumoaa siihen liitetyn poliittis-urbaanin folkloren.

40-luvun lopun itäeurooppalaisiin oloihin suhteutettuna kuvan lapsilla menee hyvin. Heillä on ehjät ja puhtaat vaatteet, ja he ovat saaneet syödä säännöllisesti. He eivät ole kerjäämässä valokuvaajalta ruokaa, vaan poseeraavat kiltisti ja tunnollisesti kun kuvaaja-täti tekee työtään.

Ero seuraaviin pikkupoikiin on ilmeinen. He ovat vsaaneet nauttia kommunistisesta rauhan-ajan hallinnosta omassa kotimaassaan Ukrainassa.

Neuvostolliton alueella oli keskeytyksettä piikkilanka-aitauksia, joihin oli suljettu perheitä lapsineen ja joissa päivittäinen kalorimäärä alitti ihmisen elossapysymis-minimin, aina valtion perustamisesta Stalinin kuolemaan asti. Suomalaisen miehityshallinnon väitetyistä "julmuuksista" alati jauhaville tahoille on tyypillistä, että suomalaisten ylläpitämät siirtoleirit ovat ainoat Neuvostoliiton alueella olleet ihmiskarsinat, joihin he ovat kiinnittäneet huomiota ja suunnanneet äänekästä paheksuntaansa.

Tämä jotenkin heikentää heidän uskottavuuttaan??

 

3. Miten kohu-kuva syntyi?

Stalin aikoi käyttää propaganda-valheita suomalaisten hirmutöistä miehitetyssä Itä-Karjalassa muokatakseen Rooseveltin ja läntisten liittolaistensa mielialoja supeimmiksi aikomaan Suomen "Endlösungille". Tämän kauhu-aineiston kehittelemiseksi puna-armeijan perässä seurasivat propagandistit ja valokuvaajat.

Petroskoihin propagandakuvaaja, eräs Galina Sanko, ehti vasta viikkoa puna-armeijan jälkeen. Ehkä häntä olivat pidätelleet mukavammat "agitaatio-toimet"? Kätkeäkseen viivyttelynsä hän lavasti kuvaustilanteen.

Suomen armeijan lähdettyä Äänislinnasta/Petroskoista, siirtoleirit ym. vartioidut alueet oli tyhjennetty ja hylätty. Osa leireissä asuneista oli palannut niihin eri syistä. Entiset omat asunnot saattoivat olla jo muiden käytössä, tai leireissä oli turvallisempaa odottaa vallan vaihtumista ja järjestyksen palaamista?

Galina haki lapsia lavastukseensa myös Leirillä n.5 olleesta väestä, sikäli kun kameran tms. kaluston kanssa maalaiskaupungissa 40-luvulla liikkuva ylipäänsä välttyi uteliaiden pikkupoikien saattueelta?

Petroskoilainen kirjoittaja, Valeri Verhogljadov , joka ei suinkaan säästä kritiikkiään suomalaisten sodanaikaista toimintaa kohtaan jos kokee sen aiheelliseksi, kertoo mitä itärajan takana tiedetään Galina Sankon kohukuvasta:

"Joskus suosiossa olleet suulliset kertomukset Petroskoin valtauksen aikana käydyistä ankarista taisteluista eivät ole mitään muuta kuin tavallisia myyttejä. Laajalti tunnettu Galina Sankon valokuva, jossa on piikkilangan takana seisovia lapsia, on lavastettu ja otettu jo kaupungin vapauttamisen jälkeen, se esittää sodan todellisuutta juuri saman verran kuin niitä esittävät pelifilmit." Carelia-lehti, 5-2003.

Valokuvaa lapsista ja aidasta esitellään tästäkin huolimatta edelleen suomalaisten stalinistien ja ruptsalaisten svekomaanien toimesta "vapautuksen" yhteydessä otettuna. Tämä on lukijan harhaanjohtamista, mutta sehän näillä sveko-stallareilla on tarkoituskin?? 

 

 

Loppukevennys: "Kuin kaksi marjaa"???
Vlad Tepesi. Valakian voivodi. Tunnettiin myös kutsumanimellä "seivästäjä".

Poliittiset vastustajat yleensä katosivat, tai kokivat tuskallisen kuoleman. "Drakulan" esikuva.
Vladimir "Vlad" Putin. Venäjän presidentti. Tunnetaan myös kutsumanimellä "myrkyttäjä".

Poliittiset vastustajat yleensä katosivat, tai kokivat tuskallisen kuoleman. Kilpailee edeltäjänsä kanssa "Drakulan" esikuvan asemasta.

 

 

Muita artikkeleja:

 

 

Takaisin sisällysluetteloon