web space | free hosting | Business Hosting Services | Free Website Submission | shopping cart | php hosting

 

Varoitus:

Tämän sivun materiaali saattaa olla shokeeraavaa, eikä sovi lapsille.
Jos olet epävarma siitä, haluatko lukea tämän, poistu heti.

No for Children. Go away!
THAT´S NOT A JOKE!

 

Ota meidät vastaan,
Suomi-kaunotar!
Neuvosto-lyriikan eroottinen imperialismi

 

Sotahistoria kirjoitetaan uudelleen?

 

Kun Neuvostoliitto Stalinin johdolla suunnitteli Suomen valtaamista ja miehittämistä, asiaa valmisteltiin perinpohjin. Katynin kuolemanleireille tehtiin tilaa 20 000:lle suomalaiselle sivistyneistöön tai "porvaristoon" kuuluvalle, ja puna-armeijalle kirjoitettiin marssikäskyt aina Tornioon asti. Myös lauluja kirjoitettiin voittoisaa "rajaselkkausta" varten:

 

Musiikki Daniil ja Dmitri Pokrass
Sanat Anatoli D'Aktil (Frenkel)

Ota meidät vastaan, Suomi-kaunotar!

Männiköt jyrkänteillä kihartuvat,
Rajan näköpiiri kapea.
Ota meidät vastaan, Suomi-kaunotar,
Kirkkaiden järvien koristama.

Panssarit jyräävät metsään leveitä aukkoja,
Lentokoneet lentävät pilvien yllä,
Syksyn apea aurinko
Sytyttää tulen pistimiin.

Olemme olleet veljiä voittojen kanssa,
Ja taas kerran kannamme taistelun kautta
Isoisien kulkemia teitä pitkin
Punatähtistä mainettamme.

Paljon valheita on näinä vuosina kasattu,
Jotta olisi hämätty Suomen kansa.
Avaahan nyt meille luottavaisena
Leveän portin kumpikin puolisko!

Eivät pellet eivätkä heikkopäiset kynäilijät
Pysty enää hämmentämään sydäntänne.
Monesti on teiltä riistetty kotimaanne,
Tulimme palauttamaan sen teille.

Tulemme auttamaan tekemään selvää,
Maksamaan roimasti häpeästä,
Ota meidät vastaan, Suomi-kaunotar,
Kirkkaiden järvien koristama.

Elokuu 1939

Esittää LSP:n Puna-armeijan laulu- ja tanssiyhtye A.Anisimovin johdolla Leningradin äänilevytehdas

 

 

Talvisodan ihme esti bolshevismin raaistamia venäläisiä pääsemästä Suomen alueelle toteuttamaan toiveitaan, lukuunottamatta onnettomia rajaseudun ja Pohjois-Suomen harvaanasutun korpialueen yksinäisiä kyliä. Niissä slaavilais-bolshevistinen raakuus toteutui koko laajuudessaan.

Se, mitä tapahtui partisaanien iskuissa suomalaisiin erämaakyliin, oli toistunut jo aiemmin. Jo neuvostovallan brutaalia työkalua, Tsekaa, perustettaessa siihen pyrittiin keräämään poikkeuksellisen väkivaltaista ja moraaliltaan ala-arvoista ainesta. "Porvarisnaisten" raiskaukset sisältyivät suorastaan koulutukseen. Sellaisilla teoilla vahvistettiin tulevien neuvostovallan vartijoiden "luokkatietoisuutta" ja "neuvosto-patriotismia".

Vladimir Iljitsh Lenin yllytti kirjeissään väkivaltaan "luokkavihollisia" kohtaan, ja kehoitti käyttämään terroria ihmisten pelottelemiseksi. Entisen kommunisti-poliitikon Slobodan "Slobo-Saddam" Milosevicin serbijoukkojen kauhuteot bosnialaisia siviilejä kohtaan ovat tämän saman metodologian jatkamista.

Puna-armeijan Suomeen-marssi -laulun säkeet ovat huonosti kätketysti seksuaalipainotteiset, mikä paljastuu lukijalle jo ensi silmäyksellä: Nuoria neuvosto-sotilaita pyrittiin tietoisesti motivoimaan hyökkäyssotaan kuvaamalla se seksuaaliseksi seikkailuksi.

Tämä ilmiö on rinnasteinen Koraanin lupaukseen "paratiisin 70:stä neitsyestä", jotka odottavat niitä jotka tappavat "vääräuskoisia" Profeetan nimiin. Leniniläisessä versiossa neitsyitä ei järjestä Allah vaan ne saa itse hakea Suomen rajakylistä.

Suomi säästyi rajakyliä lukuunottamatta "leniniläiseltä rodunjalostukselta", mutta valitettavasti muualla puna-armeijan toisessa maailmansodassa valtaamassa Euroopassa ei oltu yhtä onnekkaita. Saksalaiset, itävaltalaiset, unkarilaiset, jopa Saksaan pakkotöihin komennetut venäläiset ja puolalaiset naiset joutuivat kokemaan sen kohtalon, jolta "Suomi-kaunotar" säästyi armeijamme uhrautuvan taistelun ansiosta.

Neuvostoliiton joukot saavuttivat ensimmäistä kertaa vanhan saksalaisen asutuksen alueelle Itä-Preussin Nemmersdorfissa lokakuussa 1944. Siitä mitä silloin tapahtui, on ristiriitaista tietoa. On väitetty, että propagandaministeri Josef Goebbels antoi "parannella" punasotilaiden työn tuloksia senjälkeen kun kylä vallattiin takaisin saksalaisten vastahyökkäyksellä? Tälläistä väitetään, ja ainoa henkiinjäänyt nemmersdorfilainen, Gerda Meczulat, väitti lopun elämäänsä, etteivät neuvostoliittolaiset raiskanneet ketään.

Nemmersdorfissa surmattiin kuitenkin kaikki asukkaat, ja yhden jääminen henkiin oli puna-armeijalle vahinko. Väitteet siitä, ettei joukkomurhaa ja muita raakuuksia tapahtunut, ovat hyvin outoja sillä puna-armeijan suorittama naisten raiskauskampanja oli niin järjestelmällinen, ettei se olisi ollut mahdollista ilman ylhäältä tullutta käskyä?

Amerikkalaisten sotavangeiksi antautuneen, mutta Neuvostoliittoon luovutetun hävittäjäyksikön Jagdsgeschwader-54:n lentäjät, kenttähenkilöt ja perheenjäsenet joutuivat "Suomi-kaunottaren" sijaiskärsijöiksi toukokuussa 1945. Hävittäjä-ässä Erich Hartmannin kertomaa:

 

Amerikkalaiset loivat muutamia ihailevia katseita saksalaisnaisiin, mutta antoivat heidän olla rauhassa perheidensä parissa. Erich tunsi syvää helpotusta. Rannekellot ja muu henkilökohtainen omaisuus olivat pieni hinta siitä, että he olivat päässeet turvaan amerikkalaisten puolelle...

Ennen kuin amerikkalaiset ehtivät lähteä takaisin, he joutuivat todistamaan kohtaloa, johon tietämättään olivat tuominneet viattomat saksalaisnaiset ja tytöt. Amerikkalaiset saivat huomata liittolaistensa pystyvän yksilötasolla laskeutumaan inhimillisen raadollisuuden alemmille tasoille. Keokukista ja Kokomosta kotoisin olleet nuoret sotapojat saivat omin silmin nähdä "karhun elämöivän"...

Aseettomat saksalaismiehet komennettiin riviin ja puolihumalassa heiluvat, konekiväärein ja kiväärein aseistautuneet puna-armeijan sotilaat asettuivat vartioimaan heitä. Toiset sotilaat hyökkäsivät naisten ja tyttöjen kimppuun, repivät heidän vaatteensa ja alkoivat raiskata heitä niityllä aseveljiensä, voimattomien saksalaisten ja tapahtumia Yhdysvaltain armeijan kuorma-autojen lavoilta järkyttyneinä seuranneiden amerikkalaissotilaiden silmien edessä...

Tapahtumat näyttivät halvaannuttaneen amerikkalaiset. Mutta kun kaksi alastonta ja itkevää saksalaistyttöä juoksi kuorma-autojen luokse etsimään suojaa, he ymmärsivät sentään nostaa nämä lavalle turvaan. Venäläiset eivät arvostaneet moista ritarillisuutta. He alkoivat ammuskella villisti ilmaan ja huudella amerikkalaisille lähtien samalla etenemään pahaenteisesti kohti amerikkalaisten kuorma-autoja. Niiden kuljettajat painoivat kaasun pohjaan...

Nuori kolmissakymmenissä ollut saksalaisnainen, joka oli erään kersantin vaimo ja kaksitoistavuotiaan tyttären äiti, rukoili polvillaan välillä Jumalaa ja välillä venäläissotilaita, että he ottaisivat hänet ja säästäisivät hänen lapsensa. Hänen rukouksiaan ei kuultu. Saksalaismiehet katsoivat avuttomina kiväärien piiput vatsassaan, kuinka nainen aneli pahoinpitelijöitään kyynelten valuessa pitkin hänen poskiaan.

Eräs venäläiskorpraali astui naisen eteen suu virneessä. Yksi hänen seurassaan olleesta neljästä sotilaasta potkaisi naista kaikin voimin vatsaan sotilassaappaallaan. "Kirottu fasistisika!" sotilas karjaisi. Nuori äiti kaatui maahan henkeään haukkoen. Sitten naista potkaissut sotilas otti kiväärinsä ja ampui hänet yhdellä päähän tähdätyllä laukauksella.

Venäläiset hyökkäsivät ikään katsomatta kaikkien saksalaisnaisten kimppuun. Kaksitoistavuotiaan tytön äidin tappanut sotilas raahasi tyttären panssarivaunun taakse. Hänen seuraansa liittyi muitakin sotilaita. Puoli tuntia myöhemmin tankin takaa kompuroi äänensä käheäksi itkenyt alaston tyttö, joka ei pystynyt enää seisomaan, vaan luhistui maahan kuin rikkinäinen nukke.

Kerran niin rauhallisella niityllä näytellyssä hirvittävässä näytelmässä kärsivän lapsen ahdinko oli kuitenkin vain yksityiskohta. Voimattomat saksalaiset pyysivät venäläisiltä vartijoiltaan, että heidän sallittaisiin auttaa tyttöä. Konepistooleilla osoittelevat venäläiset päästivät lopulta saksalaisen lääkintämiehen lapsen luo. Tyttö kuoli kuitenkin seuraavan tunnin kuluessa, ja hänen viimeiset valitushuutonsa raastoivat Erichin ja hänen miestensä mieliä.

Romuluiset venäläissotilaat raiskasivat armotta kahdeksan-yhdeksänvuotiaita tyttöjä kerran toisensa jälkeen. Heillä ei näyttänyt olevan muita tunteita kuin viha ja himo... Himonsa tyydyttäneet venäläissotilaat, joiden univormut olivat tahriintuneet vereen, tulivat virnistellen vapauttamaan Luftwaffen miehiä vartioineita vartijoita konekiväärien takaa... Kovapintaiset sotalentäjät, jotka olivat nähneet satoja ilmataisteluita ja haavoittuneet itsekin, puhkesivat itkemään täysin avoimesti. Erich kärsi enemmän kuin koskaan. Hän yritti hillitä itseään, ettei olisi antanut periksi lähes vastustamattomaksi kasvaneelle halulleen oksentaa...

Sitten niityn reunoille ajettiin joukko panssarivaunuja vartioon ja alue eristettiin yöksi. Venäläissotilaat tulivat kerta toisensa jälkeen ja raastoivat naiset ja tytöt näiden miesten ja isien käsivarsilta. Raiskaukset jatkuivat läpi yön, aivan viimeisiä aamuyön tunteja lukuun ottamatta...

Aamun ensimmäisten auringonsäteiden alkaessa valaista panssarivaunujen ympäröimää niittyä monet saksalaisista eivät reagoineet niiden lämpöön mitenkään... Erich huomasi lähellään erään kersantin ja hänen vaimonsa sekä tyttärensä elottomat ruumiit. Kersantti oli yön pimeydessä viiltänyt vaimonsa rannevaltimon auki improvisoidulla tikarilla, tehnyt saman yksitoistavuotiaalle tyttärelleen ja lopuksi itselleen...

Jotkut miehet olivat tukehduttaneet vaimonsa ja lapsensa ja hirttäytyneet sitten itse kuorma-autojen kylkiin minkä tahansa köydestä käyvän apuvälineen avulla...

Tapahtumien iskiessä Erichin tietoisuuteen hän alkoi puhua itsekseen: "Sinun on pysyttävä elossa, Erich, tuli mitä tuli. Sinun on pakko selvitä hengissä, että voit kertoa muille nämä tapahtumat, joita et itsekään voi uskoa tosiksi. Et saa koskaan unohtaa, minkälaisia tekoja ihmiset pystyvät tekemään, jos sallivat itsensä laskeutua eläimien alapuolelle."...

Sivuilta 171-173, Erich Hartmann - Raymond F. Toliver & Trevor J. Constable: "Erich Hartmann", engl: "The Blond Knight of Germany" Koala-kustannus, Helsinki, Karisto OY Hämeenlinna 2003, Suom. Petri Kortesuo

 

 

JG-54:n perheenjäsenten kokema toistui lukemattomissa paikoissa itäisessä Euroopassa sodan lopulla 1944-45 ja pitkään sodan jälkeenkin venäläisten miehittämällä alueella. Berliinissä raiskattujen ja itsensähukuttaneiden naisten ja tyttöjen ruumit ajelehtivat lauttoina Spree-joessa samaan aikaan kun Harry S. Truman, Ison-Britannian p.m. Clement Attlee ja Josef V. Stalin kokoustivat Potsdamissa, Cecilienhofin palatsissa joka vain muutamaa päivää aiemmin oli toiminut irvokkaiden joukkoraiskausten näyttämönä.

Näyttääkin siltä, että laulu puna-armeijasta ja Suomi-kaunottaresta olikin tarkoitettu tulevan Euroopan-laajuisen etnisen puhdistuksen fanfaariksi ja tunnariksi? Suomessa piti harjoiteltaman sitä, mistä A.Beevor raportoi myöhemmin Berliinistä.

Monille 1970-luvun jälkeisessä media-ilmapiirissä maailmankuvansa muodostaneelle on vaikeaa sen ymmärtäminen, millaiselta kohtalolta suomalaiset välttyivät kesällä -44. Rintamalla olleet, sodanjohtomme, kotirintama, desantteja ja karkureita torjuneet Suojeluskuntien rintamalle yli-ikäiset miehet, ja kaikki tavalla tai toisella puolustustaisteluamme tukeneet olisivat ansainneet sen, että he olisivat eläneet sodanjälkeiset vuosikymmenet tietoisina arvostuksestamme ja kiitollisuudestamme. Heitä on valitettavasti hyvin harvoja enää jäljellä, ja siksi onkin sitä ikävämpää että yhä jotkut urputtavat sodan oloissa välttämättömistä mutta jälkiviisaiden silmiin kovin karkeistakin päätöksistä, joilla olemassaolomme ja tulevaisuutemme varmistettiin vuosina 1939-44.  

 

Linkkejä:

 

Kirjallisuutta:
  • Ville Tikkanen: "Partisaanien uhrit", omakustanne 1997.
    4 painosta loppuunmyyty.
    "Hirmutyöt ovat niin kammottavia, että en yksinkertaisesti kyennyt lukemaan niitä kaikkia." Sampo Ahto, Sotilasaikakauslehti 5/98.
    "Kuvaukset hyökkäyksistä nukkuvien tai arkipuuhissaan olevien perheiden kimppuun ovat tuskallista luettavaa. Seitajärven kylä poltettiin, naiset ja lapset marssitettiin neljän kilometrin päähän. Heidät tapettiin, myös seitsemän kuukauden ikäinen Ritva-vauva äitinsä kanssa, samoin kuusivuotias Katri ja kolmivuotias Maija-Liisa. Yhä elossa on silloin kahdeksanvuotias Mirja, joka jäi pistimillä puhkottuna äitinsä, sisartensa ja serkkujensa ruumiiden sekaan. Tyyne Martikainen huomauttaa, että murhiin liittyi ilmeisesti myös raiskaus tai ruumiiden sukupuolinen häpäisy. Partisaanien joukossa oli myös naisia, joista yksi huuteli: Olemme ystäviänne! Teille ei tehdä pahaa, jos antaudutte!" Helsingin Sanomat 22.12.1998
  • Erkkilä, Veikko: "Vaiettu sota" 301 sivua sisältäen 24 sivun kuvaliitteen, sid. Arator Oy 1998 ISBN: 952-9619-16-2 Hinta: 27,70 € Myös ruotsiksi saatavilla: Erkkilä, Veikko: Det nedtystade kriget: n?r sovjetiska partisaner anfäll finska gränsbyar översättning: Kaa Eneberg 186 s. Hjalmarson & Högberg Bokförlag AB 2001 ISBN: 91-89080-74-2
    Siteerattua: Veikko Erkkilän kirjasta jää kaikumaan partisaanikomentaja Aleksandr Smirnovin nauru ja sanat uhrien omaisille: "Luuletteko, että olen tullut tänne nöyristelemään edessänne?"
  • Gusarov, Dmitri (1982): Korpi ei tunne armoa, Weilin+Göös: Espoo. ISBN 951-35-2075-7
  • Martikainen, Tyyne (1998): Neuvostoliiton partisaanien tuhoiskut siviilikyliin 1941-44: Kemi-Sompion kairan Kuosku, Maggan talot, Seitajärvi ja Lokka partisaanihyökkäysten kohteina, Tyyne Martikainen (omakustanne). ISBN 951-97949-0-5
  • Martikainen, Tyyne, Loisa, Kalevi & Mäntyniemi, Meimi (2002): Partisaanisodan siviiliuhrit, Tyyne Martikainen (omakustanne). ISBN 952-91-4327-3
  • Martikainen, Tyyne (toim.) (2004): Rauha on ainoa mahdollisuutemme : Partisaanisodan kansainvälinen sovitusseminaari, Sodankylä 27.-29.09.2002, Savukoski : Jatkosodan siviiliveteraanit ry.
  • Oksanen, Tauno & Martikainen, Paavo (1998): Painajainen Pielisjärvellä: Neuvostopartisaanien toiminta kesällä 1944, Lieksa:Pieliseläinen. ISBN 952-90-9758-1
  • Tuntemattomalta kirjoittajalta: "Nainen Berliinissä. Päiväkirja 20.4.-22.6.1945" Ajatus Kirjat 2006 Alkuteos: Eine Frau in Berlin, Tagebuchaufzeichnungen vom 20. April bis 22. Juni 1945 Suomennos: Ilona Nykyri 300 sivua ISBN 951-20-6860-5
    "Nainen Berliinissä on aivan omanlaisensa sotapäiväkirja. Se avaa uhrin näkökulman, naisen näkökulman siviiliväestöön kohdistuneeseen hirvittävään hyökkäykseen, olkoonkin, että tätä tilintekoa sävyttävät rohkeus, huikea älyllinen rehellisyys ja epätavallisen terävä havainnointi. Tämä kirja on yksi kaikkein tärkeimmistä omakohtaisista tilityksistä siitä, mitä sota ja kukistuminen saavat aikaan." -Antony Beevor
  • Antony Beevor: Berliini 1945. Suomentanut Matti Kinnunen. WSOY: Helsinki, 2002. 536 sivua.

 

 

Muita artikkeleja:

 

Takaisin sisällysluetteloon