web space | free hosting | Business Web Hosting | Free Website Submission | shopping cart | php hosting
 
 
Keskustelua 
ja 
ajankohtaista:
Artikkeleihin Keskustelua Arkistoon
Voit lähettää tälle palstalle omat ehdotuksesi, ideasi ja kritiikkisi sähköpostimme kautta. Liitetiedostoja emme avaa.

Kirjoitukset:


 


Nykydemarius syntyi 60-luvun idiotismista (tuleva luku Tarja Halos-kirjasta)

 
Suomen poliittinen eliitti, joka on koko ajan tulkinnut Kekkosen elämäntyötä täysin väärin. Laumasieluinen 60-luvun remmi piti Kekkosta jonkinlaisena KGB:n agenttina. He siis aiemmin kopioivat Kekkosen politiikaksi kuvittelemaansa politiikan tekotapaa. Se, että heillä itsellään oli yhteyksiä KGB:hen päin oli heidän mielestään sama asia kuin Kekkosen yhteydet. Näin ei kuitenkaan. ole. Suurmies, kuten Kekkonen saattoi olla tekemisissä KGB:n miesten kanssa ja ajaa Suomen asiaa. Saattaapa jopa olla, että ei jaksanut kuunnella tavallisia suomalaisia poliittisia hännystelijöita, vaan jopa nautti älykkäiden KGB miesten seurasta. 60-lukulainen demari, kokoomuslainen, kepulainen tai kommari sen sijaan näki yhteyksien auttavan oman uran rakentamisessa.

Kekkonen viestitti ryssille, että vaikka hänellä oli tiukkoja vaatimuksia oli hän kuitenkin vielä maltillinen. Itse asiassa Kekkosen päiväkirjat osoittavat, että hän jopa hyssytteli Pekka Siitoinin toimintaa ennen kursiivin tuhopolttoa. Ties vaikka olisi itse välikäsien kautta halunnut tuon laatuista radikalismia maahamme. Se sopisi hyvin Kekkosen malliin toimia. Hän tarvitsi taakseen susilauman, joka vihasi Venäjää. Näin hän sai läpi Suomen etuja Neuvostoliitossa.

Kuuskytlukulaiset oli yhtenäinen ryhmä. Tarja Halonen, Ilkka Kanerva ja Taisto Sinisalo olivat samaa sakkia. Siksi he eivät toistensa tekemisiä arvostele. Ei kukaan 60-lukulainen politiikko vielä 1990-luvulla halunnut tehdä pesäeroa ns. stallareihin, kun olivat olleet samassa juonessa itsekin. Kaikki politiikkaan lähteneet olivat lähteneet siitä, että Neuvostoliitto on pysyvä realiteetti ja sitä kautta haluttiin päästä lipomaan. Jotka eivät hyväksyneet tätä oletusta, eivät menneet politiikkaan. Tämä on mielestäni pelkistetysti syy siihen, miksi maassamme on tällä hetkellä pelkkiä opportunisteja politiikan johtotehtävissä. Vakaumuksen ja isänmaan aatteen miehet pidettiin poissa Neuvostoliittoon nojaten.

Vasta nyt tehdään humoristinen sarja stallareista. Sen tarkoituksena on selvästi naurun avulla vähätellä isänmaanpetturuuden pahinta muotoa. ”Me stallarit” on kuvaava nimi. Kaikki politiikan eliitti oli siinä mukana. Se siis tarkoittaa me 60-lukulaiset.

Paniikki Neuvostoliiton romahtaessa

Mitä 1990-luvulla sitten tapahtui? Tietenkin suuri murros oli lama ja samassa yhteydessä tapahtunut Neuvostoliiton lakkauttaminen. Suomessa nuoret haistoivat uusien tuulien puhaltavan. Kaikenlainen isänmaallinen toiminta virisi. Sotaveteraanien ja lottien maine haluttiin palauttaa. Maassamme heräsi uusi kiinnostus maanpuolustusta kohtaan.

Mikä oli maan virallinen linja. Kaikenlainen fasistinen toiminta pyrittiin kitkemään pois. Se oli kuulemma kirjattu Suomen allekirjoitamaan rauhansopimukseen ym. roskaa sai kuulla kaikilla foorumeilla. Siitäkin huolimatta, että Neuvostoliitto oli hajonnut haluttiin pitää kiinni heidän opettamastaan ideologiasta. Henkisiä kommareita kun ovat koko 60-luvun sakki. Heidän maailmankuvansa rakentui sille, että kommunismi on rauhaa rakastavaa toimintaa ja isänmaallisuus sotaista ja luonnostaan imperialistista.

60-lukulaiset eivät jääneet lepäämään laakereilleen 1990-luvun alussa. He tiesivät, että uudessa ajassa heidän oma toimintansa ei kestä päivänvaloa. Isänmaallisuus oli siis kitkettävä nuorisosta kaikki tyynni. Tämä oli toisaalta keino kiinnittää huomio pois todellisten kansan pettäjien ja saastuttajien toiminnasta. Valokeila kiinnitettiin rasismiin ja väkivaltaan. Ihmiset peloteltiin pois isänmaallisesta toiminnasta. Saattaa olla kun katsoo minkälainen konna Supon virasta pidätetty johtaja Nevala on, että hän jopa synnytti rasistista väkivaltaa kannattavia ryhmiä osoittaakseen, että isänmaallisuus johtaa rasismiin ja lopulta holocaustiin, kuten näiden typerysten fraasi kuuluu.

Ei tarvitse olla kummoinenkaan analyytikko tajutakseen, että Kalevi Sorsan avustajana Seppo Nevalan täytyi olla Neuvostoliiton hyväksymä henkilö. Miten hän nousi supon johtoon? Hyvä kysymys. Entä näkyykö tämä hänen vakaumuksensa hänen toiminnassaan? Hänen kaudellaan tehtiin voittajia mitä pahimman luokan isänmaanpettureista, Halonen etunenässä, jotka joissain toisissa maissa oltaisiin laitettu kiikkumaan lyhtytolppiin. Suomessa näistä tehtiin jonkinlaisia vähemmistöjen puolesta uurastaneita sankareita. Heidän toimintansa liitettiin yhtäkkiä johonkin kansainväliseen rasismin vastaiseen rintamaan. Tosiasiassa heitä ohjasi pelko, että heidän rikoksensa isänmaata vastaan paljastuisi.

Samat aivopestyt radikaalit hallitsevat myös maamme tiedotusvälineitä sekä oikeuslaitosta. Jopa kirkko on mädäntynyt koska myös sinne levisi 60-lukulainen aatemaailma. Tuo aatemaailma oli Moskovasta syötetty. Nyt se elää Supon johtaja Nevalan, Puhemies Lipposen, sekä ”häntämiesten” Kanervan ja Enestamin, sekä presidentti Halosen ja muiden sydämissä omaa elämäänsä ja voi hyvin.

Pienimmästäkin rasistisesta toiminnasta, jopa jonkin lentolehtisen levittämisestä saatettiin langettaa vankeustuomio. Samaan aikaan kettutytöt, jotka aiheuttivat miljoonien vahinkoja maamme kovia kokeneelle maatalousväestölle, saivat kävellä vapaina. Ei riittänyt, että maatalousväkeä kyykytettiin EU-asian tiimoilta, sitä lyötiin vielä kettutyttöjen avulla. Varmasti SETA-asian levittäminen ei oikein uppoa terveesti maata viljelevien keskuuteen. Siksi se elämäntapa oli murskattava.

Seppo Nevalan kaudella juuri äärioikeisto oli maatamme uhkaava vihollinen. Tämä laulu jatkui. vaikka New Yorkin tornit sortuivat. On todella paradoksaalista, että Seppo Nevala kehitti isänmaata vihaavan maailmankuvansa aikana – siis 1970-luvulla, jolloin se oli keino saada suosiota Neuvostoliitosta. Silti hänelle aukeni ura taistella isänmaallisia voimia vastaan, kun se ei olisi ollut enää välttämättömyys. Hän taisteli oman koneistonsa vallan puolesta. Sotien koettelemat isänmaalliset voimat eivät enää jaksaneet pitää noita heidän työnsä halveksijoita kurissa. He olivat vakiinnuttaneet vallan maassamme.

Uskoisin, että kylmä hiki nousi monella pintaan, kun Neuvostoliitto romahti. Kaikki eivät maanneet toimettomia. Samaan aikaan maahamme iski syvä lama. Kansan vihat olisivat helposti voineet kanavoitua entisiä valtaa pitäviä kohtaan. Belgiassa ja muualla potkittiin saksalaisten kätyreitä hengiltä ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Saksalaisten tyttöystäviltä leikattiin hiukset päästä. Tämä oli varmaan se uhkakuva, jota Seppo Nevala ja Paavo Lipponen ynnä muut pyörittivät päässään ja päissään.

Ensi vaiheessa nämä äitiensä hyysäämät miehet piiloutuivat naisten selän taakse. Se on aika normaali toimintamalli heille. Arja Alhot ja muut naiset olivat hyvä välikappale joiden avulla tehdä likaiset työt. Naislauma valjastettiin huutamaan kurkku suorana rasismia vastaan. Mies, joka lyö naista ei tunnetusti saa kovin paljon sympatiaa, vaikka miehen puutteen takia hysteriaan ajautuneille naisille se olisi saattanut olla vain hyväksi.

Maamme on täynnä koulutettuja naisia. Silti Lipponen onnistui kaivamaan kainaloihinsa juuri kouluttamattomat naiset tyyliin Liisa Jaakonsaari ja Tarja Filatov. Sama toiminta pätee miehiin, että he tuntisivat varmasti tiettyä munattomuutta Lipin edessä. Eero Heinäluoma ja Jouni Backman ovat myös epäpäteviä muodollisesti. Siis he ovat kaikista viroista täydellisessä kiitollisuudenvelassa mestari Lipposelle. Itse pidän näitä edellämainittuja kouluttamattomia demarisätkynukkeja silti vielä Tarja Halosta fiksumpina. Heillä on ainakin ulospäin terveemmät arvot. Silti tämä on valitettava toimintamalli. Siis maatamme johdetaan muutaman miehen voimin kulissien takaa. Hyökkäämällä näitä eturiviin laitettuja marionetteja vastaan ei saavuta mitään. Isänmaanpetturit laittoivat naiset eturiviin, ettei tarvinnut kohdata historian tuomiota. Samalla tavalla he olivat piiloutuneet äidin selän taaksen, kun sodan käynyt isä oli yrittänyt ojentaa heitä. Siis tyypillinen toimintamalli sodanjälkeiselle sukupolvelle. Pelon iskiessa naisten taakse turvaan

Toisaalta voi sanoa, että Liposelta ja Nevalalta on loppumassa tuuri ja höyry johtaa maatamme. On selvää, että Tarja Halosen jatkokausi v. 2006 merkitsisi sitä, että hänen ikäryhmänsä ja tukipilarinsa siirtyvät eläkkeelle ja hän voisi vallan säilyttääkseen kokea jonkinlaista vierautta uudessa maailmassa ennen toisen kauden päättymistä. Nyt on jo merkkejä siitä, että Halonen on turhautunut kun hänen puheillaan ei ole kaikupohjaa kriisiytyneessä maailmassa. Terrorismi, luonnonmullistukset ja maailmantalouden muutokset varjostavat tulevaisuutta. Helposti leviää jonkinlainen maailmanlopun tunnelma.

Haloselle on varmaan turhauttavaa huomata pettyneensä, kun on kuvitellut maailman olevan jonkinlainen alati edistyvä paikka. Naisten aseman etenemisen ja lesboparien hyväksymisen piti johtaa kehitystä. YK:ssa puhutaan vieläkin naisten asiasta, mutta siihenkin alkaa tulla realistisempi kuva.

Pohjoismainen uranainen ei enää ole mitta. Skandinavisen arvomaailman levittäminen Euroopassa on jo mahdoton urakka. Jos se ei kanna edes EU:n johtoon niin miten sitten muualle maailmaan. Maailmassa kanssakäymisten lisääntyminen on johtanut erilaisten uskonnollisten pohdintojen kasvuun. Kaikki uskonnot torjuvat homoseksualismin ihmisten kannalta ei-toivottavaksi asiaksi ja siksi uskontojen välinen dialogi sivuuttaa SETA-mamman maailmankuvan tyystiinsä. Tarja Halosen pohtiessa homokysymystä 1960-luvun lopulla, julisti LaVey oppinsa satanismista. Se on Halosen arvomaailmaa lähinnä oleva oppi. Siis nauttikaa huumeista ja toisistanne mielihalujenne mukaan. LaVey julisti saatanan ottaneen vallan 1960-luvulla. Se on varmaan totta ja pitää vieläkin noita nuoruutensa tuona aikana viettäneitä otteessaan.

Ne kysymykset, jotka nousivat esiin Tarja Haloselle ja muille kylmän sodan oloissa, eivät enää ole mielekkäitä. Muutenkin naisille olisi parempi 60-vuoden iässä keskittyä lastenlasten kasvattamiseen. Saattaa olla, että ikkuna on jo lopullisesti sulkeutunut. Uusia asioita alkaa olla enää mahdoton oppia. Varsinkin jollekin Halosen tapaiselle naiselle, joka on työkeskeinen, eikä mikää suurten linjojen pohtija. Hänellä pitäisi olla kädet täynnä arjen askareita. Luoja on antanut Haloselle piian ruumiinrakenteen. Hänessä elää pyykkärimuijan geenit.

Joku ihmeellinen oikku tai kutsumus ellei peräti toisten ihmisten julma pila on saanut Tarjan hamuamaan poliittista valtaa. Tietenkin valta vetoaa naisiin ja jos naissukupuolen valloittaminen on hänellä motiivina, on se onnistunut erittäin hyvin. Suomen naiset kaatuvat hänen eteensä ja tarvittaessa alle. Voi myös olla, että joku petollinen mies on pakottanut Tarjan havittelemaan tämän huomiota politiikan kautta. 1970-luvulla Tarjan tarina olisi varmaan laitettu ns. peniskateuden piikkiin. Väistämättä tulee mieleen, että joku pyrkyrimies on usuttanyt Halosen aikoinaan pysäyttämään jonkin kilpailevan miesehdokkaan etenemistä. Nyt tuo ilkeä pila on nostanut tuon täysin epäpresidentillisen naisen maamme keulakuvaksi.

Muistan nuoruudessani kuinka kokoomus edusti perhearvoja ja sosialidemokraatit ajoivat eronneiden naisten asiaa. Meille tuli Uusi Suomi kotiin. Helsingin Sanomien katsottiin edustavan moraalittomuutta. Siinä tehtiin yksinhuoltajasta jonkinlainen arjen sankari. Malli yhteiskunnalle. Oikeuksien antaminen uusille ryhmille on liberalismia eteen päin puskeva voima.

Nyt jälkeenpäin kun tiedän Aatos Erkon julkisesti tukeneen Tarja Halosta, ymmärrän hyvin tuon hesarin luokittelun. Samaa seuruetta. Ottamatta kantaa Erkon seksipuuhia tai niiden puutetta koskeviin vihjailuihin, julkinen tuen osoitus SETAn tallin Haloselle antaa aihetta uskoa Erkon mieltymyksistä esitettyjä vihjauksia. Joka tapauksissa eräs keskeinen moraalittomuuden lähde on kiistatta löydettävissä Helsingin sanomista. Valitettavasti hesarin painoarvo on liian suuri maassamme. Esimerkiksi ns. liberaali lehti New York Times liputti John Kerryn puolesta 2004, mutta laaja kansa valitsi arvojensa pohjalta konservatiisemman Bushin.

Kansan antama palaute Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa on selkeä. Miltei kaikissa osavaltioissa kansa äänesti vaalien yhteydessä pidetyissä kansanäänestyksissä homoliitot kumoon. Tässä kohtaa liberaalien logiikka on pettämässä. Oikeuksien myöntäjät ovat heidän mukaansa aina historiassa voittavalla puolella ja oikeuksien poistajat häviäjiä. Ikäänkuin laillistetut homoliitot, joita ei ole historian aikana korkeakulttuurien piirissä ennen tavattu olisivat jokin tulevaisuuden suunta. Suuri osa mediaa on Yhdysvalloissakin selkeästi liberaalista. Tämän vuoksi heidän arvomaailmansa on perinteisesti näyttänyt suuntaa, mutta heidän vallallaankin on rajansa. Nyt on tultu rajapyykille.

Sen sijaan laajemman historiaperspektiivin omaavassa Euroopassa tiedämme liian vapaamieliseksi muuttuneen yläluokan saaneen kansan halveksunnan päälleen. Clintonin kausi muodosti Yhdysvalloissa jonkinlaisen käännekohdan. Yhdysvallat on nyt kokemassa samaa. Euroopassa on ollut aikoja jolloin juopottelevia ylioppilaita on halveksittu. Samaten vikoriaanista aikaa leimasi porvariston osoittama halveksunta aateliston moraalittomuutta kohtaan. Esimerkiksi Oscar Wildella oli homosuhde jonkun aatelisen kanssa. Vain Wilde tuomittiin. Aateliset saivat huvitella miten halusivat.

Sosialidemokratia on kommunismia. Se ajaa asioita ja uudistuksia ikään kuin edistyksenä. Saavutetuista etuoikeuksista ei tingitä. Suomi sattuu yleisesti ottaen olemaan melkoisen vähäisten katastrofien maa.

Aasian hyökyaallot olivat osoitus siitä, että luonto voi pitää pilkkanaan yhteiskuntia. Joku Niinistö saattaa valittaa lähetystön kohtelusta, koska hän säilyi hengissä, mutta tuollainen puhe tuntuu melkoisen naurettavalta. Siis jopa kokoomuslainen turvaa yhteiskuntaan hädän hetkellä. Sanoisin, että Niinistö on henkisesti sosialidemokraatti. Yhteiskunnilla ei ole keinoja estää noin mahtavien luonnonvoimien tekemää tuhoa. Pohjois-Sumatralla, Srilankassa ja muualla yhtäkkiä pyyhkäistään ihmisten talot ja tuhansilta lähtee henki. Sitten aloitetaan nollasta. Tuollainen kokemus saa ihmiset taas tarkistamaan arvoja. Suomessa 1990-luvun alun lama laitettiin porvarien syyksi, vaikka sekin oli vastaava tilanne, jossa yhtäkkiä jaettava väheni.

1960-luvun idiotismi elää ja voi hyvin

Suomalainen yliopistomaailma on varsin nuori. Helsingin yliopistoa lukuunottamatta muut opinahjot ovat perustettu 1900-luvulla ellei nyt muistella vanhaa Turun Akatemiaa. Piirien pienuuteen johti aikaisempina vuosisatoina kirjojen vähyys. Joskus 1600-luvulla kirjat säilyivät kulttuurisukujen käsissä, eikä niitä lainailtu vapaasti. Satojen kirjojen kokoelma jossain suvussa saattoi olla muuta omaisuutta arvokkaampi perintö. Ulkopuolisilta oppiminen pysähtyi siihen kun ei ollut enempää maailmanhistorian klassikoita luettavanaan.

1800-luvun osalta älymystö oli käytännössä ruotsinkielistä. Suomalaisuusliike alkoi tosin tuolloin vaikuttaa ja maassamme edistettiin suomalaisten lukuharrastusta. Suomenkielinen kirjallisuus ja lehdistö alkoi tavoittaa tavallista väkeä. Jotkut patruunat olivat vuosidan lopulta alkaen kiinnostuneita nostamaan kansamme sivistystasoa. He perustivat työväestölle lukupiirejä. Usein he itse vetivät noita piirejä.

Vähitellen työväestö perehtyi sitten marxilaiseen kirjallisuuteen. Jotkut liberaalit ruotsinkieliset, kuten senaattori Renqvist olivat vielä 1900-luvun alussa sitä mieltä, että ammattiyhdysliike oli hyvä asia. Tavallinen työväestö oli liian heikoilla neuvotellessaan asemastaan työnantajien kanssa. Suhtautuminen muuttui Neuvostoliiton synnyn myötä. Ammattiyhdistysliikettä saatettiin käyttää vallankumouksen välikappaleena. Mitkään ehdot ei saanut tehdä ammattiyhdistysliiketta tyytyväiseksi. Pyrkimys oli vallankumous. Olot sai huonontua kunnes vallankumous puhkeaisi. Sitten proletariaatti pääsisi muodostamaan diktatuurinsa muutaman edusmiehensä toimesta, kuten kommunistinen logiikka kulki.

Suomalaiset alkoivat enenevässä määrin päästä opiskelemaan korkeimpiin opinahjoihin itsenäistymisen jälkeen. Turkuun itsenäistymisen huumassa perustettu yliopisto oli vapaan kansan lahja vapaalle tieteelle, kuten sen iskulause kuuluu. Tietenkin sivistys piti alkuun saada ruotsinkielisiltä. Helsingin yliopistossa vallitsi vielä 1920-30-luvuilla suomalaisia ylenkatsova suhtautuminen. Ilmoittauduttaessa yliopistoon ruotsinkieliset menivät jonon ohi. He kun olivat professorien kanssa samoista sivistyssuvuista lähtöisin. Tämä sai aikaan jonkinlaista vastareaktiota suomalaisen väestön keskuudessa.

Itse muistan yliopiston poliittisen historian kurssilla keskustelun, jossa jokainen opiskelija kertoi omia isovanhemmiltaan opittuja käsityksiä Suomen 1930-luvusta. Helsingistä kotoisin ollut kertoi isovanhempiensa opiskelleen Helsingin yliopistossa ja siksi nämä olivat kuvailleet tuota aikaa kielikysymyksen aikana. Maaseudulta kotoisin olleet opiskelijat muistivat isovanhempiensa kuvanneen tuon ajan suojeluskuntien ja työläisten välisenä vastakkainasetteluna.

Suomen yliopistomaailmaa muokkasi 1930-luvulla voimakas isänmaallisuus. Helsingin yliopistossa kyti jonkinlainen vastakkainasettelu suomen- ja ruotsinkielisen opiskelijakunnan välillä. Akateeminen Karjala-seura suuntasi huomion itäiseen viholliseen ja toimi siten yhteisen vihan kohteena. Suomen- ja ruotsinkielisten välinen ristiriita samoin kuin työväestön ja porvarien ristiriita sai väistyä talvisodan hengen myötä. Suomalaisen älymystön perinteisesti pienet piirit ovat johtaneet siihen, että kulloinkin vallalla olevasta suuntauksesta on tullut hallitseva maassamme.

Sotien oloissa tarvittiin paras aines maata johtamaan. Ei ollut varaa turhaan tunteiluun. Tänä päivänä Suomessa poliittisen aseman saavuttamiseen riittää kun vain kelluu lauman mukana. Politiikot tuntevat kaikki tärkeät pelurit maassamme. Itse asiassa tällä hetkellä lähinnä heikot yksilöt menevät politiikkaan, koska hakevat puolueesta jonkinlaista turvaverkkoa. Moni sellainen opiskelija joka kokee, ettei pysty saattamaan opintojaan valmiiksi menee poliittisiin ainejärjestöihin mukaan. Joissain tapauksissa tosin liian aktiivinen järjestötoiminta saattaa viivästyttää opintoja, mutta monille se on jonkinlainen pakotie. Sosialidemokraattien johtavissa asemissa olevista monilla on kesken jääneet opinnot. Aateliset saattoivat aikaisempina vuosisatoina asemaansa vedoten jättää opinnot suorittamatta, sillä he saivat virkoja muutenkin. Sama on tietenkin sosialidemokraattien eliitin osalta tilanne.

Toisen maailmansodan jälkeen asetelma muuttui dramaattisesti. Koulutustaso alkoi nousta maassamme ja itäinen vihollinen sai otetta suomalaisesta älymystöstä. Rahvas rynni opiskelemaan sankoin joukoin 1960-luvulla ja 1970-luvulla. Opiskelijamäärät ovat entisestään kasvaneet. Tällä hetkellä juuri ns. 60-lukulaiset pitävät hallussaan merkittäviä virkoja kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla.

Täytyy sanoa, että aikaisempi sukupolvi oli erittäin kärsivällinen näiden räkänokkien suhteen. Kuvaava tapaus: Eräs tuon suurta vallankumousta suunnitelleen sukupolven edustaja kertoi avoimesti, kuinka hakiessaan jotain työtä yliopistosta vastaava professori oli laittanut esille nuoren radikaalin aiemmin esittämiä kannanottoja. Oli kuulemma ehtinyt vaatia mm., että vangeille on annettava oikeus käyttää aurinkolaseja tauoilla ym. mullistavaa. Suoranaista isällistä ymmärtämystä professorilta, että antoi töitä.

Samalla tavalla Tarja Halosen kommentit SETAn kellokkaana ovat varmasti edustaneet aikaisemmalle sukupolvelle – kuten varmasti myös tuleville sukupolville – suurta mielettömyyttä. Voin kuvitella minkä vaikutuksen Tarja Halosen kanamainen olemus tyhmine mielipiteineen on tehnyt aikaisempiin vallanpitäjiin. Varmaankin Tarja Halosen nouseminen presidentiksi perustuu juuri tuohon kanamaisuuteen. Häntä pidettiin siksi harmitomana, ettei hänellä katsottu olevan vielä edes 1980-luvulla mitään mahdollisuuksia nousta maamme politiikassa. Pirkko Työläjärvi ja muutamat muut koettiin jo uhkiksi, koska olivat naisiksi esittäneet ihan järkeviäkin asioita. Siksi heidän sivuun pistämisestään huolehdittiin ajoissa.

Puhevikaisen Tarja Halosen nousu parrasvaloihin saattoi olla jopa tietoista. Näin 1960-lukulaiset tehtiin naurunalaisiksi. Ihminen, jonka maailmankuva rakentuu joidenkin peräreikien rynkyttäjien suurten ongelmien pohtimisesta, ei todellakaan ollut täysijärkisten kirjoissa tuohon aikaan.

Suomalainen virkamieskunta koostuu juuri noista suuren ikäluokan ihmisistä. Kieltämättä se on aika idealistinen ikäpolvi eikä sitä siksi voi syyttää suoranaisesta korruptiosta. He rakensivat aikaisempien sukupolvien edustajien, kuten Matti Kuusen ohjeiden pohjalta ns. hyvinvointiyhteiskunnan maahamme. Tietenkin 1960-lukulaiset tekivät suurta taidettaan veronmaksajien rahoilla. Joskus päihteet jouduttiin keräämään lahjoitusvaroista, kuten Erkki Liikasen tapauksessa. Hänen hovinsa ilmeisesti ryyppäsi muutaman sata tuhatta markkaa, jotka oli tarkoitettu Tansanian köyhien olojen parantamiseen. Tuollaisen teon jälkeen kannatti varmaan muutama vuosi välttää krapulaa, ettei fyysisten oireiden lisäksi moraali olisi alkanut huutaa vastaan.

Suomessa koko remmi on samaa porukkaa.

Englantilaista traditiota on pidetty vahvana sen vuoksi, että maan virkamiehiltä edellytettiin kriittisyyttä omia saavutuksia kohtaan. Omien virheiden siivoaminen maton alle tai sysääminen muiden piikkiin oli tuon systeemin puitteissa halveksittavaa. Kuningaskunnan palveleminen siirtomaissa oli suuri hyve. Maassa kannustettiin ihmisiä ansaitsemaan aateluus itse. Kannuksia hankittiin siirtomaissa. Winston Churchill on esimerkki tuosta traditiosta. Hän palveli Intiassa ja taisteli Etelä-Afrikan buurisodassa. Syntyperä ja suhteet auttavat sielläkin, mutta pelkän syntyperän perusteella ei noustu huipputehtäviin. Tarvittiin ominaisuuksia.

Englantilainen herrasmies tunnettiin siitä, että hän saattoi myöntää virheensä. Irakin kuvernöörinä ensimmäisen maailmansodan jälkeen toiminut Sir Percy Cox tunnusti 1920-luvun alussa epäonnistuneensa Irakin olojen rauhoittamisessa ja suositteli Persiassa operoinnutta kolleegaa tilalleen. Hän myönsi, ettei hänen Intiassa oppimansa keinot tehonneet.

Mitä kävisi Suomessa jos politiikko myöntäisi tehneensä parhaansa ja toteaisi, ettei hänen edellytyksensä tehtävän hoitoon eivät riittäneet? Suomessa tartuttaisiin tuollaiseen ja voisi olla varma, että tulee lynkatuksi. Täällä kannattaa vaan roikkua tehtävässä. Usein jonkin politiikon kaveri palkataan tehtävään, mutta selviytyäkseen tehtävästä hän tarvitsee apulaisen. Ja niin avautuu yksi ylimääräinen työpaikka hallinnossa.

Itselle tulee mieleen 1990-luvun alun lama. Maamme oli kovilla. Olisi hienoa, jos sen aikaiset politiikot tai vielä Lipponen tulisivat esiin ja valittelisivat sitä, etteivät kyenneet tekemään enempää kansan ahdingon helpottamiseksi. Mitä vielä. Täällä on tyypillistä, että kritiikkiä ei esitetä politiikkoja kohtaan ja näin näyttää, että politiikoilla on muka kaikki käytettävissä oleva tieto takanaan. Jälkiviisautta pidetään vastenmielisenä. Virheet kuitataan helposti: ”meillä oli raportit, mutta emme nähneet silloin tätä tai tätä asiaa”. Tässä systeemissä politiikko ei yksinkertaisesti voi erehtyä.

Kekkonen nousee suurena poikkeuksena tämän joukon keskeltä. Hän puristi ihmisistä esiin tietoa ja näkemyksiä. Hänessä ilmentyi demokraatti maamme lammaslauman keskellä. Muiden demokratian parissa askaroineiden taidot olivat sen verran alapuolella, että kaunaisuus on jatkunut näihin päiviin asti.

Usein historioitsijat pohtivat jälkikäteen sitä, että ovatko tuollaiset sattuman oikusta vaarattomilta näyttäneet ihmiset todellakaan olleet niin viattomia. Tietenkään ihminen, jonka korvat eivät punastu SETAlaisen seksielämän pohdinnoista ei ainakaan seksielämän alueella voi olla viaton. Se, että oliko Tarja Halonen nero tai visionääri valitessaan Seta-vankkurit uransa nostamaan, on vaikeampi kysymys. Miehisessä mielessä näin ei voi olla, koska miehenä näen edessäni todellisen typeryksen katsoessa Halosta. Naisen tunneälyn suhteen asia voi näin olla. Naiset ovat enemmistö äänestäjistä ja heihin vetoamalla voitetaan vaaleja. Uskoisin, että tuossa SETA vaiheessa hän on laskenut profiloituvansa mustalaisten ja homoseksuaalien asianaiseksi. Hän on taistellut alkuun eduskuntavaalipaikasta ja tuskin laskemoi sen edemmäs.

1990-luvun murrosta ei osanut kukaan aavistaa. Tuskin Tarja Halonen tajusi sitä, että tie hänen aatteilleen voisi avautua. Todennäköisesti hän tavallisena naisena uskoo olleensa oikeassa ja on imarreltu siitä, että vielä kelpaa näyttäytyä ihmisille. Tällaisia murroskohtia leimaa usein jonkinlainen heilahtelu. Ranskan vallankumouksen aikoihin, Victor Hugon kuvaamana, Pariisi oli ihmiskunnan jättiläisheiluri, joka heilui Gomorran ja Thermopylain väliä. Siis mentii täydellisestä rappiosta suuriin sankaritekoihin.

Napoleon ymmärsi minkälaisia olivat tuon aikakauden kansanjoukot. Kun kansa hurrasi Napoloenille, kokenut valtiomies piti lähipiirin jalat maassa toteamalla, että samalla tavalla ne hurraisivat, jos keisaria vietäisiin giljotiinille. Liikahdukset ovat nopeita myös täydellisen identiteettikriisin kokeneessa Suomessa. Syyskuussa 2002 monikaan ei olisi lyönyt vetoa, että Lipposen johtamat sosialidemokraatit saattaisivat hävitä vaalit. Niin vaan kävi. Samalla tavalla Tarja Halosen nauttima kannatus näyttää vuoden 2005 alussa suurelta, mutta vaalitilanne 2006 onkin jo toinen juttu.

Monta kertaa 60-lukulaisessa idiotismissa oli taustalla halu ärsyttää. En tiedä onko isäkapina oikea termi kuvaamaan tuota ilmiötä. Ehkäpä kollektiivinen hulluus sopii paremmin. Nyt tuo kollektiivinen hulluus on nostanut kasvonsa maan johtoon. Voimme nähdä Tarja Halosessa heidän mädän henkensä. Luontoon kuuluu rappeutuminen. Samaan aikaan kasvaa myös uutta tilalle. Sen hahmottaminen on vielä vaikeaa. Mitä on muhinut ihmisillä mielissä New Yorkin 2001 tapahtumien ja Aasian tsunami-katastrofin myötä. Kaikki nuo tekijät voivat tuoda uudenlaisen tavan hahmottaa maailmaa. Kenties kansa kaipaa taas toisentyyppistä johtajaa.

Demarien uhkana vaaleissa tulee olemaan vastavoiman puuttuminen. Kukaan ehdokas ei uhkaa demarien rakentamaa hyvinvointivaltiota.

Tuolle 60-lukulaiselle sukupolvelle oli tyypillistä ottaa kantaa joka asiaan. Ilmeisenä tarkoituksena oli härnätä sodan käynnyttä sukupolvea. Raskaat sotavuodet ja pula-ajat olivat tehneet heidän vanhemmistaan vastuunkantajia sanan täydessä merkityksessä. Kun vanha veteraani kertoo lähteneensä miesten töihin, on siinä jotain koskettavaa. Heillä oli huoli maamme tulevaisuudesta.

1960-luvulla ja 1970-luvulla ”aikuisiksi” kasvaneet nuoret saivat varttua veteraaniemme turvallisen isällisessä helmassa. Toki maailmasa oli ydinsodan uhkaa ym. muuta murhetta, mutta Kekkosen sukupolvi hoiti maamme läpi karikoiden turvallisesti. Nyt itse valtaan päästyään nämä hippiäiset kantavat vastuuta ees-taas, kuten Loiri jossain ohjelmassa ilmaisi. Heidän lapsensa kasvavat turvattomassa ympäristössä ja ovat perin vakavia yliopisto-opinnoissaan. Uskoisin nykyisin valtaa pitävän kantaa ottavan ja tiedostavan sosialismisukupolven päivien käyvän vähiin. Varmaa on, että seuraavan presidentikauden kuluessa, siis vuoteen 2012 mennessä heidän otteensa vallankahvasta herpaantuu.

INR.



 

Korruptotunut akateeminen maailma: tapaus professori Timo Soikkanen

Itse seurasin läheltä erään 60-lukulaisen – ja vielä siitä saavutuksesta ylpeän sellaisen – professorin toilailuja opiskeluaikanani Turun Yliopiston poliittisen historian laitoksella. Professori Timo Soikkasen persoonan kuvaaminen olisi hyvinkin romaanin pituinen homma. Meinasinkin kirjoittaa romaanin professori ”Simo Huikkasesta”, jossa olisin kuvannut mehevästi 60-lukulaisen professorin elämää uran huipulla.

Saattaisin pitää professori Soikkasta jonkinlaisena hupitaiteilijana yliopiston harmauden keskellä, ellen itse olisi joutunut hänen ohjaukseensa. Monille opiskelijoille – varsinkin vähemmän lahjakkaille sellaisille – Soikkanen edusti hyvää jätkää. Hänen avullaan pääsi helpommalla läpi opinnoista. Eräs tuttuni kertoi kuinka kesä meni ryypätessä ja valtio olisi keränyt opintotukirahat takaisin. Ei muuta kuin proffan vastaanotolle ja tämä kirjoitti 3 opintoviikkoa tekemättömästä työstä. Ei ihme, että toinen hupitaiteilija Lasse Lehtinen valitsi juuri Soikkasen väitöskirjansa tarkastajaksi.

Ihmettelin pitkään miten Soikkasen kaltainen luikuri oli saattanut edetä professoriksi. Vuoden 2000 presidentinvaalien yhteydessä asia selvisi. Timo Soikkanen yhdessä muun 60-lukulaisen demariporukan kanssa oli selkeästi ajamassa Tarja Halosta presidentiksi. Soikkanen jakoi kaikille graduryhmäläisille vaaliveikkauslomakkeen. Tämän jälkeen hän mobilisoi ryhmän naisopiskelijat – joita noin 80 %:ia – Halosen taakse. Kuulemma sama show muissakin hänen ohjaamissaan ryhmissä.

Pidin Soikkasen käytöstä omalaatuisena. Hänenhän piti edustaa jonkinlaista oikeistolaista vastapainoa laitoksen toiselle professorille Jorma Kalelalle, joka tunnettiin äärivasemmistolaisena. No, menin sitten erään kerran Soikkasen kanssa Kekkosen arkistoon Orimattilaan. Siellä Soikkanen erehtyi avaamaan suunsa. Hän sanoi olevansa Turun Yliopiston poliittisen historian laitoksella ainoa, joka ei ole demari.

Kekkosen arkiston johtaja oikaisi Soikkasen väitöksen saman tien. Hän puhui Soikkaselle kuin pojulle. Hän sanoi olevansa tietoinen siitä prosessista jonka tuloksena Soikkanen valittiin kirjoittamaan Ulkoministeriön historiaa. Oli kuulemma luotettava vasemmistodemari.

Jos oikein tarkkaan katsoo Soikkasta hänen tulimaisen tummat silmänsa ja musta partansa kielivät itäisestä olemuksesta. Silti Soikkanen puhuu kuin olisi suomalainen. Venäläinen nuotti on puheessa tallella. Ilmeisesti siirtynyt isältä pojalle. Saman kaavan mukaisesti Soikkasen vasemmistolaiset puheet ja ajatukset peittyvät hämäykseen. Soikkanen on esiintynyt milloin nuorsuomalaisena ja milloin jonain muuna ns. oikeistolaisena. Todellisuudessa hän on henkinen vasemmistolainen.

Kuuntelin kesällä 2001 radiota. Timo Soikkanen esitteli Marxin kommunistista manifestia. Hänen äänensä oikein vakavoitui kun hän sanoi pamfletin olevan vielä ”tänä päivänäkin kaikkein puhuttelevin kapitalismin kritiikki”. Vielä yli 50-vuoden iässä, kommunismin luhistuttua maailmasta tuo 1960-luvulta alkaen etenevästi alkoholisoitunut professori kokee olevansa Marxin teosta lukiessa jonkin korkeamman puhuttelussa. Kyse on siis uskonnosta hänelle. Paljon parjattu vasemmistolainen professori Antti Eskola alkoi eläkkeelle jäätyään suhtautua vakavasti Jumalaan. Huoli oman sielun pelastumisesta tuli esiin. Tietenkin tuo mahdollisuus on avoinna vielä Soikkasellakin.

Itseäni kiinnosti pohdinnat uskonnollisen valtion perustamisesta itsenäisen Pakistanin alkutaipaleella. Suunnittelin jopa gradun tekemistä aiheesta. Soikkasen mukaan uskonnolla ei ole mitään tekemistä, vaan kyse on pelkästään politiikan tekemisestä uskonnon varjolla. Materialismiin uskovalla marxilaisella professorilla vain oma etu ja mielihyvä ovat ihmisten tavoittelemia asioita. Muu on pelkkää kulissia ja hämäystä. Sen kyllä olen havainnut Soikkasen omassa toiminnassa, minkä hän tulkitsee olevan myös muita ihmisiä ohjaava käytösmalli.

Yliopistomaailmaan on jäänyt vasemmistolainen henki vaikuttajahahmojen pariin. Esimerkiksi Turun Ylioppilaslehden päätoimittajaksi haetaan avoimesti siviilipalvelumiestä. Siinä rajautuu kummasti konservatiivisesti suuntautunut hakija pois. Sellaista anarkistiporukkaa koko lehden toimitus. Joka syksy liturginen katsaus rasismin rikoksiin, ja toisaalta kettutyttöjen ja muiden maailmaa hyväksi paikaksi rohkeasti muuttavien edistyksellisten ja rauhaa rakastavien nuorten ponnisteluihin.

Välillä lehdessä on ohjeita kuinka harjoittaa itsetyydytystä – sitä kautta vanhemmat orit toivovat saavansa nuoria poikia SETAn opiskelijajärjestön homoglobiinin pariin. Jos nuori identiteettiään hakeva miehen alku tulee kyselemään toimituksesta lisäohjeita itsetyydytykselle – ei muuta kun vehkeet esiin ja poikarakkaus voi alkaa. Myöskin pilven poltoon suhtaudutaan hyvin myönteisesti. Itse lehden toimittajat ovat tiettävästi jo siirtyneet vahvempiin aineisiin (tieto muutaman vuoden takainen).

Siis joka syksy uudet opiskelijat saavat kuvan yliopistosta paikkana, jossa älykäs ihminen on vasuri ja siis demari, kun kommunismi ei enää ole vakava voima. Mielestäni jokainen uusi opiskelija pitäisi lähettää joka syksy katsomaan Turun ylioppilaslehden toimitukseen minkälaisia narkkareita ja hinttareita sieltä käsin levittää ideologiaansa.

Tietenkin kaikenlaisten kansan mielipiteeseen vaikuttavien alojen opiskelijoiksi valitaan henkisiä demareita. Timo Soikkanen, joka suhtautui muka myötämielisesti nuorsuomalaisiin tokaisi kerran ääneen eräälle nusu-tytölle: ”ja minä en valinnut sinua opiskelemaan”. Siis kun ei vielä silloin sattunut tuntemaan kyseistä tyttöä. Todennäköisesti saattoi haistaa pääsykoekysymysten vastauksesta juuri tytön oikeaistolaisuuden ja sen takia jättit ytön valitsematta. Tyttö ei vaikutanut mitenkään tyhmältä. Oli jopa päässyt eduskunta-avustajaksi. Kuvaa hyvin kuinka helppoa on katsoa jonkin poliittisen historian esseen pisteet. Aina tämä ei ole tietoista ja aivan varmasti ihmisen oma poliittinen kanta saattaa vaikuttaa arviointiin tahattomastikin. Soikkasen tapauksessa uskoisin hänen juonivan paikan täyteen demareita.

Kun katsoo sitä henkisesti keskinkertaista ainesta mitä tiedekuntaan valitaan, niin ei voi välttyä ajatukselta, että heidät on valittu punaiset silmälasit silmillä. Oikeistolaisten ja lahjakkaiden ihmisten mahdollisuudeksi jää pyrkiä lukemaan tekniikkaa. Tuloksena Nokia ja muita menestyneitä yrityksiä. Ulkolaiset arvioitsijat ovat sanoneet, että suomalainen politiikan tutkimus on pudonnut kansainvälisesti sitten 1970-luvun. Tämä huomio pitää varmasti paikkansa. Silloin opiskelijoiksi meni lahjakkaita ihmisiä. Heidän opettajansa olivat lahjakkaita.

Soikkanen oli varsin lahjakkaana tunnetun Juhani Paasivirran ohjauksessa. Paasivirta oli itse ollut ulkoministeriössä ja kiertänyt maailmaa ja siksi hänellä oli annettavaa opiskelijoille. Soikkanen imi mitä pystyi tuosta ja on sen jälkeen jäänyt makaamaan paikalleen. Mitä hän siis voi enää antaa muuta kuin haalistuneen kuvan lahjakkaan opettajansa opeista. Minkäänlaista päivitystä ei luentoihin ole tullut tehtyä enää vuosiin.

Homoiksi hyysätyt

Halonen sukupolvensa kellokkaana ajoi lokaan sotiemme sankareita, edistäen kaikenlaista isänmaata tuhoavaa toimintaa, homoseksualismin levittämisestä alkaen. Halonen allekirjoitti EY- ja muita länsivastaisia adresseja Taisto Sinisalon rintamassa Moskovan ohjeiden mukaan.

Missä olivat miehet, joiden olisi pitänyt nousta puolustamaan isiensa kunniaa? Ilkka Kanerva oli nouseva tähti kokoomuksen riveissä. Puolustiko hän isiensä kunniaa? Ei, hän hamusi naisten hameiden alle – puoluekantaan katsomatta. Entä Paavo Lipponen? Juopon nenä ja huulet. Rehellisesti sanottuna mies varmaan ryyppäsi nuoruutensa. Hienoa, että on päässyt jaloilleen edes vanhoilla päivinä. Sääli, että tumppasi edeltävän vaimonsa katuojaan, kun ei enää saanut tarpeeksi naisenergiaa tältä. Tulee oikein surku kun ajattelee näitä 60-lukulaisia, joita kauppaneuvos Paukun kyykyttämä tollo Melasniemi hyvin edustaa.

Ilmeisesti maassamme kulutettiin sodissa niin runsaasti miesenergiaa, että seuraavaan sukupolveen tuli vajetta. Usein on puhuttu sotaoloissa poikia kasvattavista äideistä, että he hyysäävät pojistaan homoja. Näin on valitettavasti päässyt Suomessakin käymään. Äiti oli suuri hahmo 60-lukulaisille, jotka hiusmuodillaankin samaistuivat enemmän äitiin. Isä edusti häilyvyyttä ja kenties sotavammana kärsi alkoholiongelmista.

Arka ihailu, jonka aistin vahvaa kodin kasassa pitävää naista kaipaavien 60-lukulaisten miesten katseista ja huokauksista heidän katsoessaan Tarja Halosta, on vilpitöntä. Se välittyi myös yliopiston luennoilla.

Turun kauppakorkeakoulussa kansainvälisen markkinoinnin luennoitsija piti Tarja Halosta esikuvana kansainvälistymisessä. Hän mainitsi kuinka Halonen meni huivi päässä tapaamaan Iranin uskonnollista johtajaa. Siis tämä tuskin ulkomailla käynyt luennoitsija oli tulkinnut lehtien perusteella asian näin. Tosiasiassa tuttuni, jotka olivat Halosen delegaation mukana saivat hävetä silmät päästään

Ensinnäkin ulkoministeri Haloselle oli sanottu, ettei nainen saa kätellä uskonnollista johtajaa, mikä nyt on islamilaista maailmaa tuntevalle ihmiselle itsestään selvä asia. No, Halonen oli heti alkuun käsi ojossa kättelemässä. Voi olla, että on jo sen verran höppänä, ettei tuoreet asiat enää pysy muistissa.

Uskonnollinen johtaja ei tietenkään kätellyt. Sitten Halonen maailmaa muuttavana idioottina saarnasi 80-vuotiaalle miehelle oman elmäntapansa paremmuuta. Siis Halonen suostui laittamaan huivin päähän, koska se oli ehto, että pääsi tapaamaan uskonnollista johtajaa. Tilaisuutta hyväkseen käyttänyt messiaskompleksista kärsivä Halonen oli sitten laukonut typeryyksiään paljon oppineelle seniorille. Ovet suomalaisille kauppialle pikemminkin sulkeutuvat moisen toiminnan takia. Joutakoot työttömiksi tehtaan duunarit, kunhan Haloska saa parantaa maailmaa. Ei duunarit kuitenkaan demaria syyttele.

Turun yliopiston professori Timo Soikkanen on kerännyt ympärilleen naishovin. Naiset ymmärtävät 60-luvun taisteluissa ja maisteluissa karaistuneen miehen sielua. Nämä lähipiirin naiset salaavat Soikkasen toilailuja ja tekevät pyyteettä palveluja mielumminkin viinan kuin suuren oppineisuuden takia hajamieliselle professorille.

Ei mikään ihme, että myös Soikkanen poliittisen historian professorin arvovallalla ajoi Tarja Halosta avoimesti presidentiksi keväällä 2000. Timo Soikkanen on ylpeä 60-lukulaisuudestaan. Hänen krapulapäissään vuodattamat jutut kulkevat suurin piirtein näin: ”Ei teistä nuorista miehistä ole mihinkään..minä (sana esiintyy miltei joka lauseessa) hommasin itselleni tyttöystäviä, jotka kirjoittivat minulle gradut ja väitöskirjat puhtaaksi”. Soikkanen osallistui myös klassisen opiskelijakapakan Hämeenportin nimen ehdotuskilpaan. Siellä kuulemma maailmaa parannettiin hyvinä 1960-ja 1970-luvun vuosina.

Täytyy sanoa, että kyllä näissä 60-lukulaisissa ihan sanavalmiita heppuja on. Kapakoissa käytiin lennokasta keskustelua marxin teorioiden pohjalta. Vaikkei olisi luettu kuin muutama kirja...ne sisäistettiin. Silloin oltiin tiedostavia.

Ilkka Kanerva muisteli kerran yliopistolla käydessään kuinka Dahrendorfia luettiin aikoinaan. Muuta ei sitten pahemmin sanomalehtien lisäksi ole tullut luettua. Sanomalehdistäkin ne pinnallisimmat, joissa ruoditaan Iken ikiomia naisseikkailuja. Ne kiinnostavat varmaan eniten. Tosin turha hienostella. Pakko tunnustaa, että osa jutuista on kyllä kerrottu herkullisesti. Muistan kun kerran lehdet kirkuivat: Luksusbordelli Helsingissä. Jo kaksi ministeriä käynyt asiakkaina. Ihmiset laskivat Iken heti toiseksi, mutta toinen oli kysymysmerkki ja skandaali. Spekulaatioissa se taisi olla puolivallaton leskimies Niinistö, jos en väärin muista.

Timo Soikkasen 60-lukulaisuus ilmeni hyvin graduseminaareissa. Kyse oli kapakkatasoisesta ohjaamisesta ja keskustelusta. Iltasanomat oli lehdistä se, jota professori Soikkanen lainaili eniten. Tietenkin kapakkatasoinen keskustelu saa erilaisen vivahteen kuulijoista riippuen. Soikkaselle kyse on korkeatasoisesta keskustelusta, josta Hämeenportin perinnön vaaliminen kertoo.

Itselleni se merkitsee sitä, että pyritään tekemään vaikutusta itseään tyhmempiin tai humalaisempiin. Siihen riittää pienempikin lukeminen. Riittää kun silloin tällöin teroittaa sananmiekkaa hengenheimolaisten kanssa kapakoissa. Kerran tuli puheeksi Suomen jäsenyys parlamenttien välisessä järjestössä IPU:ssa. Viittasin Kyllikki Pohjalan kirjaan Kuljin Tietäni, jossa selitettiin Suomen jäsenyyden alkuvaiheita. Soikkasen kommentti oli: Onks sellanenkin tehny kirjan?

Itse tein gradua USA:n kylmän sodan politiikasta, mutta olin kierrellyt sen verran kirjastoissa, että myös ns. Timo Soikkasen alan kirjoja oli tullut luettua todennäköisesti Soikkasta enemmän. Siis uskomattomia aukkoja yli 50-vuotiaan professorismiehen tiedoissa. Kirjojen yksityiskohtainen lukeminen on pikkumaisuutta näille 60-luvun neropateille. Se 60-lukulaisuus mitä pidettiin ennen merkkinä isänmaanpetturuudesta ja tyhmyydestä, on muuttunut merkiksi neroudesta kun kyseinen sukupolvi on kellahtanut pintaan maassamme.

Turun yliopiston Suomen historian laitoksella edesmennyt professori Mäntylä pystyi lonkalta kertomaan Suomen historian 1000-vuoden aikaa käsittelevien teosten joukosta, mitä joku opiskelija olisi vielä saattanut käyttää lähteenään. Muistan kuinka hän kertoi juuri 1940-luvun loppua käsittelevien teosten näkökantoja. Siis selkeästi tiedoillaan piti tavallisen proseminaarilaisen oppipoikana melkein mitä ajanajaksoa tahansa tämän aihe käsittelikin. Ilkka Mäntylän omana erikoisalana oli 1600-1700-luvut ja viinakulttuuri. Timo Soikkasen hallussa ei siis ole edes 1900-luvun poliittista historiaa käsittelevät teokset! Ilkka Mäntylä ei ollut mikään henkinen 60-lukulainen ja se näkyi.

INR.



 

TARJA HALONEN (Ote tulevasta Tarja Halos-kirjasta)

Jotain kastui suomalaisten naisten jalkojen välissä kun Tarja Halonen pääsi toiselle kierrokselle presidentinvaaleissa v. 2000. Jo Elisabeth Rehnin nousu Martti Ahtisaaren vakavaksi haastajaksi v. 1994 sai värinää aikaan, mutta tuolloin monien naisten pettymykseksi se korkein huipennus jäi kokematta - taas kerran vain miehet saivat tahtonsa läpi.

Vuoden 2000 presidentinvaaleissa ehdolla oli taas useita naisia. Eri puolueet uskoivat, tai ne oli saatettu uskomaan, että vuonna 2000 oli naisen vuoro. Demarien kannalta tällaisen uskon levittäminen oli luontevaa, koska sen oma naisehdokas Tarja Halonen oli miltei varma toiselle kierrokselle menijä.

Erityisen merkittäväksi osoittautui Sauli Niinistön taktinen veto – oma vetäytyminen kisasta ja Riitta Uosukaisen valinta kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi. Tämä sai kokoomusnaiset naisaatteen pauloihin mikä kanavoitui Tarja Halosen eduksi vaalien toisella kierroksella. Siinä ei järkipuheet ja perinteinen miehinen logikkaa auttaneet kun akkalauma halusi osoittaa joukkovoimaa.

Voi sanoa, että Tarja Halonen oli oikeaan aikaan oikeassa paikassa. On muistettava, että aika oli varsin toisenlainen tuolloin. Bill Clintonin skandaalien yhteydessä puhuttiin sitä, että pieniä paheita harjoittavat politiikot ovat vaarattomampia. Kun itse harjoittaa kiellettyjä leikkejä, ei niitä ole muilta myöskään kieltämässä. Monet ajattelivat tuolloin, että Tarja Halonen olisi eduksi Suomen maineelle. Suomi oli naisten äänioikeuden edelläkävijämaita. Nyt oli siis mahdollista saada lesbojen oikeuksia ajava nainen koko maan symboliksi. Tuollainen maailmankatsomuksellinen liberalismi lähtee siitä, että oikeuksien antaminen erinäisille vähemmistöille edustaa tulevaisuutta. Taas oltiin siis menossa etulinjaan - kehityksen kärkeen.

Presidentinvaalien aikaan vuonna 2000 elettiin Bill Clintonin kautta Amerikassa, joka oli vielä tuolloin selkeä suunnan näyttäjä muulle maailmalle. Clintonin oma vaimo Hilary on huhujen mukaan Halosen lailla suuntautunut seksuaalisesti ja siten ilmeisesti ruokapöydän äärestä käsin vaikutti mieheensä. Bill Clintonin aikana homot ja lesbot saivat ennen näkemätöntä huomiota osakseen. New Yorkin ja Kalifornian moraalisesti rappeutuneet perverssiväestöt nöyryyttivät konservatiisesti orientoitunutta maan valtaväestöä. Väistämättömänä seurauksena heilahdus konservatiiseen suuntaan.

Vuoden 2001 hyökkäys World Trade Centeriä vastaan oli viimeinen herätys mikä sai ihmiset lopettamaan pinnalliseessa irstailussa piehtaroinnin ja vakavoitumaan uhkan edessä. Homot jäivät taas ikiaikaiseen vikisijän asemaansa. Suunta on jatkunut ja vielä v. 2004 amerikkalaiset äänestivät arvojen pohjalta joukolla Bushin toiselle kaudelle. Samoissa vaaleissa homoliitot äänestettiin kumoon monissa osavaltioissa. Suomen kansa ei kenties täysin tiedosta tätä kansainvälisen kehyksen muutosta. Se tulee varmasti esiin vaalitaistelun kuluessa 2005-2006.

Maailmalla tapahtunut kehitys on hämmentänyt suomalaisia. Suomalainen jotenkin kaipaa sitä, että hänen päätään silitetään. Tunnustuksen saaminen tuntuu niin hyvältä. Hänen on helppo eläytyä koiran osaan tämän lämpimästi katsoessa itseään silittävän isännän suuntaan. Tällaista hivelevää tunnustusta kaivattiin ennakkoluulottoman homojen oikeuksien esitaistelijan Tarja Halosen valinnan myötä. Toisin kävi. Maailma muuttui ja 1960-lukulaisten pilvessä rakennetut pilvilinnat romahtivat jälleen kerran. George W. Bushin valinta USA:n presidentiksi ja maailman muuttuminen WTC hyökkäyksen jälkeen ottaa koville täällä pohjan perukoilla. Miten tässä nyt näin kävi?

Suomalainen on tiedotusvälineiden edesauttamana sivuuttanut sen, että maamme on jäännyt historian häviäjien puolelle Halosen edustamien arvojen myötä. Me olemme kaikessa hiljaisuudessa ottaneet tunnustusta Nokian ja urheilijoidemme menestyksestä. Tarja Halonen on pysynyt jotenkin pinnalla kun tiedotusvälineet ovat täynnä naisia, naismaisia miehiä sekä lesboja ja homoja. Tosin viime aikoina on tullut esiin lukuisia pedofiilitapauksia, mitkä ovat hieman asettaneet kyseenalaiseksi homojen ja muiden yliseksuaalisten ihmisten oikeuden kanavoida seksinsä aivan mielihalujensa mukaan.

Homojen piti olla vastuullisia kansalaisia ja syrjinnän uhreja. Silti vähemmistöjä puolustavan toimittajan koneelta voi löytyä otoksia, jossa 15-vuotias poika harjoittaa seksiä 10-vuotiaan pojan kanssa. Rajan vetämistä seksuaaliselle käyttäytymiselle ei millään haluttaisi tehdä. Se mikä oli ennen vanhanaikaista ja ahdasmielistä on tullut taas koettelmusten kautta esiin. Suomessa alkaa liberalismi kantaa hedelmää, jota ei vielä Tarjaa ensi kertaa valitessa ollut näkyvissä. Jos ei ihmisen homouden tielle hairahtumista pysäytetä jo ajoissa on vaarana, että irstailu karkaa käsistä ja pienet lapset joutuvat uhreiksi.

Kaikki maailman pyhät kirjat ovat tuominneet homoseksuaalisuuden ihmisten parhaaksi. Mikä on yksittäinen ihminen muuttamaan tuota viisautta? Sekö, että Suomen presidentiksi ajetaan toistensa pilluja lipsuttavien naisten mieleinen henkilö? Samat pyhät kirjat muuten kehottavat naisia vaikenemaan seurakunnissa. Islamissa ja muissa valtauskonnoissa toki kehotetaan antamaan naisille oikeuksia sekä kohtelemaan heitä hyvin. Tietenkin uskonnot kehoittavat myös välittämään homoista ihmisinä, mutta heidän homouttaan ei pidä hyväksyä. Samalla tavalla kuin murhamiestä pitää katsoa ihmisenä, mutta hänen tekojaan ei tarvitse rakastaa.

Sauli Niinistön emämunausten sarja

Sauli Niinistön törppöily presidentinvaaleissa on hyvin kuvaavaa. Tuolloinen valtiovarainministerimme esitti särmäkästä ja vahvaa vaikuttajaa. Tiukka preussilaissotilaan olemus, mutta jotenkin yksinkertainen sielu ei pystynyt tuottamaan mitään luovaa tai omaperäistä. Iiro Viinanen teki valtiovarainministeristä vahvan profiilin ja Niinistö pyrki apinoimaan edeltäjänsä roolia. Luontevana jatkona Niinistön poliittiselle askartelulle maahamme saatiin presidentti, joka on arvoiltaan mitä epäkokoomuslaisin. Niinistö ei itse ymmärrä olevansa tunari, koska demarimedian etuja ajaneena hänen päätään silitetään alituiseen.

Itse asiassa Niinistöä ohjailtiin ulkoa käsin. Tämä on hyvin tyypillistä kylmän sodan jälkeiselle kokoomukselle. Itse olen hieronut moneen kertaan silmiäni kun demarien johtava ideologi Aimo Kairamo on saanut vapaasti kirjoittaa kokoomuksen Nykypäivä lehteen mitkä ovat kokoomuksen poliittiset vaihtoehdot. Kairamo sitten asettaa vaihtoehdot sellaiseen muotoon, että demareita suosivan politiikan tekeminen on kaikkein järkevin vaihtoehto. Muutaman päivän sisällä kokoomuslaiset alkavat huutaa kurkut suorina mikä on kokoomuksen ainoa oikea poliittinen vaihtoehto. Joka - kas kummaa - on sama kuin Kairamon antama ratkaisu itse rakentamalleen yhtälölle. .

Kun sanomalehdet kuvasivat, että valtiovarainministeri on vahvempi vaikuttaja kuin ulkoministeri, shakkia harjoittava Niinistö laskelmoi siirtonsa siten, että hänestä tuli valtiovarainministeri. Juuri kuten demarit halusivat. Jostain kumman syystä ulkoministeri Tarja Halosesta tuli presidentti Suomeen. Ulkoministerin virka ei sittenkään ole niin vähäpätöinen. Myös presidentin virka kuvattiin miltei merkityksettömäksi.

Kokoomuslaiset Niinistön johdolla laskivat, että pitäkööt demarit presidentin viran kunhan Niinistö saa häärätä valtiovarainministerinä. Demareille sopi hyvin, että ikävän säästäjän tehtävää demari Sailaksen ohjeiden pohjalta hoitanut Niinistö pilasi kokoomuspuolueen imagoa puhumalla puolueen puheenjohtajana pelkkiä raha-asioita. Tietenkin joissain piireissä tuollainenkin menee läpi, mutta yleisesti ihmiset samaistuvat muunlaisia arvoja edustaviin politiikkoihin. Puolue alkoi haista entistä enemmän rahalle.

Nyt kun shakkia harjoittava kokoomusjohtaja Niinistö oli demarien juonien pohjalta laskelmoinut presidentin tehtävän mitättömäksi. Häntä ei pahemmin häirinnyt se, että maamme symboliksi nousi Tarja Halosen kaltainen ryssännuolija ja henkinen marxilainen. Ei kulunut kuin viikko presidentinvaaleista kun Varsinais-Suomen maakunnan demari-ideologi Aimo Massinen kirjoitti Turun Sanomissa, että Halosen valinnan myötä kokoomuksen on pidettävä pienempää ääntä. Hän mainitsi mm. Pertti Salolaisen suurlähettiläspestin Lontoossa olevan katkolla. Taas kerran presidentin tehtävän arvo ja siihen sisältyvä nimitysvalta muistutettiin kokoomuslaisille vasta vaalien jälkeen.

No, ei kai Niinistöllä oman maakuntansa johtavan kokoomuslaisen Ilkka Kanervan henkisenä perillisenä mitään aatteita ole. Kanervasta kerrotaan, että hän olisi jo nuorena kerskunut haluavansa valtaa sen verran, että voi valita naisia halunsa mukaan. Kuulostaa uskottavalta. Tuota ohjetta hän on noudattanut koko poliittisen uransa ajan. Ilkka Kanervan tunnuslause – linjanvetäjä - on saanut monet miettimään mitä linjoja Ike tarkoittaa. En tiedä tunnustautuuko Niinistö Kanervan hengenheimolaiseksi, mutta käytös on samanlaatuista.

Tanja Karpelan pokaaminen eduskunnan tupakkahuoneesta kertoo siitä, että puolivilli leskimies Niinistö nauttii vahvan vaikuttajan roolin näyttelemisestä. Se selkeästi vetoaa naisiin. Juuri tuollaisista imarreltavissa ja naisen hunajaisten sulojen edessä sulavista miehistä tulee pahimpia tohvelisankareita. Varmaan sänkykamarista käsin lobattiin Niinistöä avittamaan nainen maamme johtoon. Se ei sinänsä ollut vaikeaa, sillä kokomuslaisia arvoja ei Niinistöllä ole pätkääkään. Hänen koko elämäntapansa todistaa hänen kuuluvan henkisesti mielumminkin haloslaisiin Seta-piireihin.

Kokoomuslaisuuteen on yleisemminkin saatu ujutettua erikoinen usko demarien isänmaallisuuteen. Demarit on myyty kokoomuslaisille jonkinlaisina Suomen pelastajina. Heidän rintamansa kommunismia vastaan oli muka jotenkin ansiokas. Todellisuus lienee ollut jotain ihan muuta. Tunnettua on, että Mauno Koivisto meni ennen presidentiksi tuloaan Tehtaankadulle hakemaan mandaattinsa. Tämä käy ilmi venäläisten muistelmista. Mikäli suomalaisia sosialidemokraatteja oltaisiin pidetty jonkinlaisina Neuvostoliiton vihollisina, ei heitä oltaisi päästetty nousemaan valtaan. Demarien koko johtoryhmä kuului nuoleskelijoihin. Ilmeisesti Kalevi Sorsa on tuolla salaiseksi luokitellulla Stasi-listalla. Siihen samaan nipuun voi siis laittaa supon Nevalan, joka oli Sorsan apuri.

Suomessa on käynnissä suuren luokan hämäysoperaatio. Demarien toimet on luokiteltu isänmaallisiksi, mutta kepu on pyritty leimaamaan ryssännuolijapuolueeksi. Tässä kepu saa maistaa omaa lääkettään. Nimittäin kepun osuus suojeskuntajärjestöissä oli huomattavasti kokoomusta suurempi 1930-luvulla, mutta uusia Neuvostosuhteita kylmän sodan alussa solmittaessa suojeluskuntien ja muiden fasismiin viittaavat synnit laitettiin kokoomuksen piikkiin. Kokoomus sai olla kymmeniä vuosia paitsiossa tuon taktikoinnin takai. Demarit on koko kylmän sodan jälkeisen ajan ollut tekemässä samanlaista silmänkääntötemppua.

Kuvaavaa on, että lehdistössä demarit on kuvattu länsimaisuuden esitaistelijoiksi. Presidentti Kekkonen varmaan toivoi ottaessaan demarit mukaan hallitukseen näin. Sosialidemokraattisen puolueen nousu maassamme näytti maamme järjestelmän muistuttavan pohjoismaista demokratiaa, sillä demarit olivat mitä pohjoismaisin ilmiö. Käytännössä he olivat Kalevi Sorsan ja hänen tallinsa ihmisten johdolla varsinainen lammaslauma, jota KGB:n porukat taluttivat mielin määrin. Tätä ei haluta kertoa rivikokoomuslaisille, joidenka tukea demarit tarvitsee hallitakseen.

Alpo Rusin tapaus nostettiin Seppo Nevalan puljun toimesta esiin ennen vuoden 2003 eduskuntavaaleja ja koulutettu, mutta poliittisesti yksinkertainen peruskokoomuslainen koki taas uskonvahvistusta demaririntamassa mukana olemiselleen. Kuuleman mukaan kokoomuslaisia oli Helsingissä mukana äänestämässä Paavo Lipposta, ettei vaan Keskusta voittaisi.

Uskoisin muuten, että Nevala itse Kalevi Sorsan entisenä apurina on 1980-luvulla rekisteröity Neuvostomyönteiseksi KGB:n toimesta. Saattaapa olla, että hän osoittautuu KGB:n omaksi mieheksi. Hänen hyllyttämisensä taustalla saattaa olla jotain uusia tietoja. Tulee vaan mieleen tällainen synkkä ajatus kun katsoo, ketkä ovat nousseet Nevalan johtaman Supon aikana maamme keskeisiin virkoihin.

Eikö Supo olisi voinut puuttua estääkseen Tarja Halosen – todellisen isänmaan saastuttajan – valinnan, edes isänmaan edun takia. Ei näköjään – vaan pikemminkin päin vastoin. Uskoisin jopa punaisen Valpon edustaneen enemmän isänmaan asiaa kuin Nevalan johtaman supon. Nevalan supolle se suurempi isänmaa ei liene taivaassa, vaan on rakenteilla maan päälle sosialismin avulla. Hänen henkiset isänsä ovat sosialisteja.

Miksi demarit on rasite maallemme? Mielestäni vastaus on selkeä. Puolue oli mukana samanlaisessa kilpailussa kommunistien kanssa. Molemmille oli tyypillistä, että pyrittiin soluttautumaan kaikkiin laitoksiin ja ottamaan ne haltuun. Tärkeää oli liikkeen edun ajaminen. Toisten ryhmien edustajia raivattiin tieltä kyseenalaisin keinoin. Tilaa omille kaadereille haluttiin saada ulkoministeriöön ja kaikkiin muihin merkittäviin laitoksiin. Usein toiminta oikeutettiin sillä, että muuten kommunistit tai jotkut muut saa vallan. Tuollainen tonkiminen ja pyrkiminen on kaukana herrasmiesmäisestä toiminnasta. Se on merkittävästi pilannut ilmapiiriä ja virkamieskulttuuria maassamme. Herrasmiehen käsite on demarille huono asia. Se viittaa jonkinlaiseen etuoikeutettuun asemaan. Demari kai ottaessaan virkoja sivistyneitten ihmisten edestä kuvittelee, että ne kuuluu ”meille”, siis kansalle. Me olemme kansan eliitti, joka nauttii eduista kansan puolesta.

Soluttautumisten ja vakoilemisten vuoksi kaikenlaiset kiristysrenkaat tulivat mahdollisiksi. Mikäli ihminen yritti 1970-luvulla olla irti demareista, hänet luokiteltiin kommunistiksi ja näin hänet helposti kengittiin pihalle ja saatiin joku luikuridemari paikalle. Historia tuskin kykenee koskaan avaamaan näitä demarien pimeimpiä puolia. Jotenkin voisi ajatella, että homoverkostot ehtivät pitkän demarivallan kaudella levittää lonkeronsa yhteiskuntamme eri osiin. Vai onko sittenkään sattuma, että Halosesta tuli presidentti?

Sosialidemokraatti Tarjan Halosen tapauksessa isänmaan asian ajamisessa on erikoinen sivumaku. Tämä tulee hyvin esiin Tarja Halosen suhtautumisessa maanpuolustukseen. Muistan elävästi kuinka Tarja Halonen ulkoministeri kautenaan oli televisiossa keskustelemassa puolustusvoimien edustajan tohtori Pekka Visurin kanssa maamme ja maailman turvallisuudesta. Vieläkin tunnen vastenmielisyyttä kun muistelen sitä Halosen tyhmyydestä lähtenyttä ylimielistä ilmettä kun Visuri kuvaili kuinka maailman tila saattaa muuttua jyrkästikin. Pekka Visurin kuvailemat uhkatekijät osoittautuivat varsin vaatimattomiksi sen rinnalla mitä tapahtui 11.9.2001. Siitäkin huolimatta Halonen piti Visuria miltei tomppelina. Millä lihaksilla?

Feministit huusivat tuolloin ns. ”klitoris poweria” maailmaan ja ilmeisesti Halonen lähti siitä, että hänellä oli hallussaan tuo uuden ajan ”pyhä keihäs” - naisten keskinäisissä leikeissä miltei miehen vehkeen mittoihin venyteltynä – jota Visurilla ei ollut senttiäkään. Tällainen tulee mieleen Halosen elekielestä. En ole hirveästi havainnut merkkejä siitä, että Halonen olisi älyllisesti niin ylivertainen, että hänen puuskuttelunsa tohtori Visurin kommenttien edessä pohjaisivat ylivertaiseen tietämykseen.

Ilmeisesti valitsemalla marxilaisuuteen ja yltiöfeminismiin sen lesbolaisessa muodossa uskovan Halosen suomalaiset – eritoten enemmistönä äänestäneet naiset - halusivat uskoa, ettei maailma koskaan enää muuttuisi pahaksi paikaksi. Halonen olisi jonkinlainen edistyksen symboli. Maailman johtajiksi voitaisiin jatkossakin valita naisia ja naiset sitten keskenään tekisivät maailmasta kodinomaisen paikan. Sukupuolielinten revittely mielihalujen mukaan olisi jokaisen perusoikeus. Valitettavasti maailmassa on aina vastakkaisia intressejä ja ns. ilonpilaajia. Ei ole pysyvää rauhaa maan päältä löydettävissä. Olemme vain matkalla täällä.

Tarja Halosen sinisilmäiselle optimismille ja tosiasioiden kieltämiselle rinnakkainen esimerkki löytyy hänen edeltäjästään Mannerheimista. Mannerheimin kerrotaan synkästi kuvailleen Paasikivelle heidän tulevaa kohtaloaan v. 1944: ”Tuonne metsän laidalle meidät viedään ja ammutaan”. Näin valmistautui historiaa tuntenut sotilas tulevaisuuteen. Hän katsoi totuutta silmiin realistisesti. Mielummin hän halusi nähdä huonoimman vaihtoehtoehdon edessään. Hän ei lähtenyt siitä, että maailma muuttuisi rauhalliseksi paikaksi.

Maailma muuttui toisen maailmansodan jälkeen rauhalliseksi paikaksi, koska maailmassa löytyi viisaita johtajia, jotka ponnistelivat sen eteen. He eivät olleet mitään halosmaisen idealistisia naisia, vaan vastuunkantajia sanan varsinaisessa merkityksessä.

Halosmaisen tiukkapipoisia naisia voi löytää sitten kun perusasiat on kunnossa. Kymmeniä vuosia sen jälkeen kun Amerikka toipui sisällissodasta alkoi maahan nousta poliittisia naisaktivisteja. Tulee mieleen mm. baarien viinapulloja hajoittaneet naiset, jotka ajoivat maahan kieltolakia. Kieltämättä viina saattaa tehdä perhe-elämästä helvetin ja epäilemättä kyseiset naiset tarkoittivat hyvää. On selvää, että tuollaiset naiset pitivät pienempää ääntä sitten, kun maailmansodat koettelivat maailmaa.

Kenties Tarja Halonen liittyessään SETA-lahkoon (joko omasta seksuaalisesta suuntautumisesta tai ylenpalttisesta empaattisuudesta) ymmärsi jo nuorena sellaisia naisia, joita syyhyttää jalkojenvälistä ja toisen naisen kieli tuntuu niin taivalliselta. Muiden ihmisten ahdasmielisyys aihetta kohtaan otti varmaan koville nuoren Tarja Halosen sydämessä.

Mikä siinä. Samalla tavalla eläinten aseman parantaminen nousi Anja Eerikäisen elämäntehtäväksi. Vaikka hän vanhemmiten miltei höppänää muistuttavasti ajoi asiaansa julkisuudessa, herätti se vastakaikua. Sydämen huoli välittyi elävästi. Jos Tarja Halonen olisi uskollisesti ajanut tuota nuoruutensa SETA asiaa, hän saattaisi olla hyväntahtoinen hahmo vielä kuusikymppisenäkin. Kissoja ja nuoria tyttöjä hivelevä mummo SETA-asialla. On jokaisen oma asia miten siihen suhtautuu.

Tuollaisesta ahtaasta ikkunasta käsin maailmaa muuttavasta naisesta ei kuitenkaan pitäisi tehdä maan presidenttiä. On nimittäin tunnettua, että naiset menettävät jotain luovuutta 40-ikävuoden jälkeen. Jos ikkuna on perin suppea jo ennen tuota biologian sanelemaa viriiliyden menetystä, sillä on taipumus mielumminkin sulkeutua sen jälkeen.

Poikkeuksetta kaikki yli 60-vuotiaat naiset menettävät kyvyn olla poliittisia johtajia. Margaret Thatcher – jota kunniotan vahvana naispolitiikkona – muuttui loppua kohden höppänäksi. Suuret kysymykset siirtyivät taka-alalle. Hän alkoi mm. kilpailla hameen pituudessa kuningattaren kanssa. Joissain juhlissa hän tarvitsi hameelleen kantajan. Siinä vaiheessa konservatiivisen puolueen piirissä havahduttiin.

Samanlaista käytöstä on alkanut ilmetä myös Tarja Halosen toiminnassa. George W. Bushin solmion suoristaminen huippukokouksen yhteydessä kielii samanlaisesta oireesta. Suomen naiset näkevät näissä villeissä irtiotoissa juuri Tarja Halosen vahvuuden - nimittäin politiikan arkipäiväisen kokemisen.

Itseäni oikein puistattaa kuunnella Halosen pyhän yksinkertaista puhetta tyyliin: Putin sanoi minulle, että on niin hauska tavata. Maidemme suhteet on siis hyvät. Ihan kuin tuollaisia diplomaattisia lauseita tarvitsisi toistella julkisuudessa. Puuttuu vielä, että hän kertoo joku päivä rahaa pyytämään tulleen Kofi Annanin tai jonkun Afrikan miehen kehuneen häntä kauniiksi. Ihan kuin tuon rahankerjääjän matkan tarkoituksena olisi ollut tulla katsomaan Suomen kaunista naispresidenttiä.

Tämä kaikki on merkki fanaattisille naiskannattajille siitä, ettei Halonen tärkeile vaan on oma itsensä. Olen samaa mieltä ja juuri siksi hänen pitäisi tajuta pysyä kaukana politiikasta. Olisi parempi, että Halonen laulesi vanhaa kansanlaulua: ”piika minä oon ja pillu mulla, sitä minä annan mikä mulla on. Sitä minä annan seljälläni.. siinä se on se koko minun elämäni” ja pysyisi lestissään. Kapasiteetti ei ole lähelläkään sitä, mitä tehtävää hän pitää hallussaan. Tyhmä presidenttiakkamme kiertää maailmaa kuin Liisa Ihmemaassa, eikä maamme nöyristelvä älymystö sano mitään. Lehdistö nyt on aina ollut oikea sopulilauma maassamme, kuten Mauno Koivisto asian viisaasti ilmaisi.

Halonen kiertää töllistelemässä kaikki maailman urheilutapahtumat, pitää yksinkertaisia puheita kaikilla foorumeilla - välillä intialaiseen sariin pukeutuneena hippinä. Symboloiko tuo akka todella Suomea? Välillä täytyy nipistellä itseään. Tavallinen suomalainen uskoo, että kyse on täysjärkisestä ja viisaasta naisesta. Ei häntä muuten olisi valittu. Samalla tavalla maailmalla ihmiset uskovat suomalaisten valinneen viisaan naisen, mutta kun kerron mitä hän edustaa – SETA:sta alkaen - he eivät meinaa uskoa korviaan. Puolustaakseni suomalaisia olen sanonnut, että kaikki lahjakkaat ihmiset ovat menneet Nokiaan tai muualle yritysmaailmaan töihin.

Josef Goebbels on tiettävästi sanonut, että jos pitää valehdella, niin on valehdeltava kunnolla. Ihmiset nimittäin haistavat pienen valheen helpommin. Tehokkaassa propagandassa ihmisille asetetaan jokin todella röyhkeä väite eteen.

Tarja Halosen valinta presidenttiehdokkaaksi on juuri tällainen poskettomalta tuntuva veto. Hänessä on jokin riettaan sutturan olemus. Kenties perua seksuaalisen tasa-arvon ajamisen kaudelta. Kaikenlaiset pervot ovat pyörineet hänen ympärillään. Vanha sanonta ”kerro minulle missä seurassa liikut, minä kerron millainen olet”, pitää siis tässäkin tapauksessa paikkansa.

Halosen olemus on siis sellainen, joka laittaa lyhyen hameen tv-väittelyissä, vaikka yleisen maun mukaan 50-60-vuotiaan mummon sääret eivät ole kovin esteettiset. Tarja Halosen tapauksessa sääret ovat sen näköiset, että Tarjan vierestä heräävällä ja krapulaisella miehellä tulee helposti sylki pitkänä. ”Aamuauringon ensi säteiden osuessa kapakasta iskemäni naisen kasvoihin...”, on hyvin tavallinen tarina miesten keskuudessa. Uskoisin, että Tarja Halonen olisi juuri tuollainen ilmestys. Herra varjelkoon suomalaisia miehiä tuollaisilta herätyksiltä.

Itseäni etoo nähdä Tarja Halosen naama virallisissa kuvissa. Oikein pysähdyn miettimään. Onko tuo Suomen presidentti? Onko tuo siis minunkin presidenttini? Annanko minä tuon näköisen ja lisäksi nenäkkään naisen olla se, jota esittelen maailmalla Suomen symbolina ja johon turvaan hädän hetkellä? Siis hänen pitäisi tehdä päätökset, jos maatamme uhkaa jokin kriisi. No, vahinko on päässyt tapahtumaan ja onneksi enenevässä määrin kriisiytyvän maailman uhkat ovat toistaiseksi väistäneet Suomen. Silti sisäinen ääni pakottaa minua tekemään parhaani, ettei Tarja Halonen ole Suomen presidentti toista kautta. Toivottavasti hän itse tajuaa vetäytyä, sillä naiselle 60-ikä on aika kriittinen. Voin hyvällä omalla tunnolla sanoa varoittaneeni Suomen kansaa.

Kyse ei ole pelkästään henkilökohtaisesta latauksesta Tarja Halosta kohtaan. Tiedostan, että Halonen on muutamien kettumaisten demarimiesten juoksutyttö tietyllä tavalla. Juuri tämä on yhtä painava syy vastustaa hänen valintaansa. Nimenomaan juuri demarit ovat puolue, jonka johtava sakki on 50-70- vuotiaita. He ovat muodostaneet maailmankuvansa aikana, jota ei enää ole. Heiltä on loppunut luovuus ja he määrittelevät Suomen asemaa maailmassa väärien palikoiden kautta.

INR.