web space | website hosting | Business Hosting | Free Website Submission | shopping cart | php hosting


 
Mille Eurooppa nauraa huomenna:
  

 

Suomen presidentiksi valittiin koomikon näköisolento, ja nyt pääministeri Matti Vanhanen on pyytänyt anteeksi muslimeilta, kun suomalaisilla on tämä sananvapaus. Voi voi. Sille ei nyt voi mitään, kun Suomi kuuluu Eurooppaan! Eikö Matti ymmärrä, että maassa jota hallitsee presidentin pilakuva, ei komiikkaa pidä kriminalisoida??

Humoristeille ja irvileuoille Suomen poliitikot ovat taivaan lahja. Ettei kritiikkimme kohdistuisi nais-poliitikkoihin, otamme esimerkin Hollannista: Parlamentin jäsen, Somaliassa syntynyt mutta eurooppalaistunut Ayaan Hirsi Ali puhui Berliinissä 09.02.2006, ja Helsingin Sanomat julkaisi puheen 15.02.. Siteeraamme:

"Tavoitteeni ei ole loukata uskonnollisia tunteita, mutta en myöskään alistu tyrannialle. Kehoitus, että ihmiset, jotka eivät hyväksy Muhammedin opetuksia, pidättäytyisivät piirtämästä hänen kuviaan, ei ole pyyntö kunnioittaa vaan vaatimus alistua."

Näin kirjoittaa älykäs ja rehellinen nuori nainen, joka on itse saanut islamilaisen kasvatuksen, mutta joutunut arvioimaan oppimansa uudelleen nähtyään Islamin vaikutuksen vanhassa kotimaassaan ja maailmalla. Ayaan Hirsi Ali joutui jo lapsena poistumaan Somaliasta, koska hänen isänsä oli vastustanut marxilaista diktaattoria Mohammed Siad-Barrea.

Perhe sai turvapaikan Saksasta, mutta kun Ayaan Hirsi Alin isä ryhtyi naittamaan tytärtään sopivalle sulhaselle (jollekin serkulle?), hänen oli paettava uuden kerran. Ensin hän pakeni kotimaahansa tuputettua eurooppalais-peräistä hirmuhallintoa, sitten Euroopassa perheensä ja kotimaansa perinteistä tapaa kohdella nais-sukupuolta tahdottomana ja miestä halpa-arvoisempana objektina.

Ayaan Hirsi Ali joutui arvioimaan uudelleen suhteensa uskontoonsa ja kotimaansa elämäntapaan. Hänen ratkaisunsa oli ryhtyä Eurooppaan muuttaneiden muslimitaustaisten naisten puolestapuhujaksi, mikä ratkaisu vei hänen lopulta Hollannin parlamenttiin, mutta keräsi hänelle myös tappouhkauksia islamistien taholta.

Hänen naisen alistamista käsittelevän kirjansa suomalaisesta laitoksesta "katosi" kaikkein kriittisimmin Islamia käsittelevä kohta, ja Hollannissa saman kirjan elokuvaksi ohjannut Theo van Gogh sai surmansa islamisti-aktivistin kädestä.

Murhatun van Goghin ruumiiseen oli kiinnitetty Ayaan Hirsi Alille osoitettu viesti.

Ayaan Hirsi Ali on periaatteidensa mukaisesti asettunut tukemaan tanskalaisia islamistien kohdistaessa heihin painostusta. Der Spiegelin haastattelussa (06.02.2006) hän kertoo:

SPIEGEL: Hirsi Ali, olet nimittänyt profeetta Muhammedia tyranniksi ja pervertikoksi. Theo van Gogh, Islamia kritisoivan elokuvasi "Submission" ohjaaja, murhattiin islamistien toimesta. Olet itse poliisin suojeluksessa. Voit varmaankin ymmärtää, miltä tanskalaisista pilapiirtäjistä tuntuu tällä hetkellä?

Hirsi Ali: He tuntevat itsensä kaiketi turtuneiksi. Toisaalta heidän omatuntonsa rohkaisee heitä olemaan luopumatta sananvapaudestaan, mutta samanaikaisesti he ovat shokeerattuja siitä kokemuksesta, millaista on menettää henkilökohtainen vapautensa. He ovat sodanjälkeisen sukupolven ihmisiä, jotka ovat tottuneet rauhaan ja hyvinvointiin. Ja nyt heidän täytyy taistella ihmisoikeuksistaan vielä kerran.

SPIEGEL: Mistä syystä protestointi (piirroksia vastaan) levisi niin laajalle?

Hirsi Ali: Niissä arabimaissa, joissa mielenilmaisuja ja levottomuuksia esiintyi, ei ole sananvapautta. Syy miksi monet ihmiset ovat paenneet Eurooppaan näistä maista, on tarkalleen se että he ovat kritisoineet uskontoa, poliittista establishmenttia ja yhteiskuntaa. Totalitaariset islamilaiset hallitukset ovat syvässä kriisissä. Globalisaatio pakottaa niitä suuriin muutoksiin, ja he pelkäävät siksi uudistuksia haluavien voimien kehittyvän länteen muuttaneiden joukossa. Näitä ihmisiä peloitellakseen hallitukset esittävät uhkaavia eleitä länttä kohtaan.

SPIEGEL: Oliko virhe pyytää anteeksi piirroksia?

Hirsi Ali: Korostan vielä kerran. Lännellä on tapana kääntää ensin toinen poski ja sitten toinen. Se on jo traditio. Vuonna 1980 yksityinen brittiläinen radiokanava ITV lähetti dokumentin saudi-arabialaisen prinsessan kivittämisestä. Hän oli muka syyllistynyt aviorikokseen. Riadin hallitus puuttui asiaan, ja Englannin hallitus esitti anteeksipyynnön ohjelman johdosta. Näimme saman reaktion v.1987 kun hollantilainen koomikko Rudi Carrel teki pilaa ajatolla Khomeinista sketshissä joka esitettiin Saksan televisiossa. Vuonna 2000 teatteriesitys "Aisha", jonka aiheena oli profeetta Muhammedin nuorin vaimo, peruutettiin ilman ainoatakaan esitystä Rotterdamissa. Sitten tapahtui Theo van Goghin murha ja nyt pilapiirros-jupakka. Me pyytelemme kokoajan anteeksi, emmekä ota huomioon sitä kuinka paljon meitä pilkataan. Toinen puoli ei anna tuumaakaan periksi.

SPIEGEL: Millainen olisi Euroopan asianmukainen vastaus?

Hirsi Ali: Pitää löytyä solidaarisuutta. Pilapiirrokset täytyy levittää kaikkialle. Sen jälkeen arabit eivät voi boikotoida kaikkien maiden tuotteita. He ovat liian riippuvaisia tuonnista. Skandinavialaisille yhtiöille täytyy kompensoida niiden menetykset. Sananvapauden täytyy olla meille sen arvoinen asia.

SPIEGEL: Mutta muslimien, kuten kaikkien uskonnollisten yhteisöjen, tulee saada suojella itseään pilkalta ja herjauksilta.

Hirsi Ali: Tämä on juuri se refleksi josta puhuin: Toisen posken kääntäminen. Ei mene päivääkään, Euroopassa tai missään muuallakaan, ilman että radikaalit imaamit saarnaisivat vihaa moskeijoissaan. He nimittävät juutalaisia ja kristittyjä alempiarvoisiksi, ja me sanomme että "he vain käyttävät sananvapauttaan". Milloin eurooppalaiset tajuavat, etteivät islamistit salli heitä kritisoiville samoja oikeuksia? Kun länsi on lannistanut itse itsensä, islamistit sanovat onnessaan, että "Allah on tehnyt uskottomat heikoiksi".

Hesarin julkaisemassa Berliinin-puheessaan Hirsi Ali totesi osuvasti Islamia "ymmärtävistä" länsimaisista mielipidevaikuttajista:

"Moiset intellektuellit elävät sananvapaudesta mutta hyväksyvät sensuurin. Henkisen keskinkertaisuutensa he naamioivat ylevillä termeillä, kuten "vastuullisuus" ja "herkkyys", mutta he ovat pelkureita.

Hävetkööt myös ne poliitikot, jotka lausunnoissaan totesivat piirrosten julkaisemisen ja uudelleenjulkaisemisen olleen "tarpeetonta", "tunteetonta", "epäkunnioittavaa" ja "väärin". ...

Ensinnäkin, piirrosten julkaiseminen vahvisti sen, että monet kirjailijat, elokuvantekijät, sarjakuvapiirtäjät ja journalistit, jotka haluaisivat kuvailla, analysoida tai kritisoida suvaitsemattomuuden piirteitä islaminuskossa kaikkialla Euroopassa, kärsivät laajalle levinneestä pelon ilmapiiristä.

Niinikään paljastui, että Euroopassa on huomattava vähemmistö, joka ei ymmärrä tai hyväksy liberaalin demokratian periaatteita. Nämä ihmiset - monet heistä kansallisuudeltaan eurooppalaisia - ovat kampanjoineet sensuurin, boikottien, väkivallan ja uusien "islamofobiaa" ehkäisevien lakien puolesta."


 

Suomalaiset poliitikot rähmällään

Tänään (15.02.) Helsingin Sanomat kirjoittaa, että presidenttimme on liittynyt rähmä-kerhoon, ulkoministeri Erkki Tuomiojan ja pääministeri Matti Vanhasen rinnalle:

"Presidentti Tarja Halonen pahoitteli Muhammed-pilakuvat julkaisseen verkkosivuston toimintaa tapaamisessaan uskontokuntien johtajien kanssa. Pääministeri Matti Vanhanen pahoitteli kuvien julkaisua jo eilen."

Pohjanoteeraus poliitikkojemme joukossa on Kokoomuksen(!!) Jari Vilen, joka on jo Oulun kuppiloissa ristitty "V.I.Leniniksi". Vilen vaatii pahojen nettisivujen sulkemista. Seuraamme tämän tragikomedian kehittymistä, sillä suomalaiset poliitikot eivät petä odotuksia, jos komiikkaa haluaa. Kaikissa muissa asioissa he ovatkin pettäneet.  

 

 
Takaisin / Back

 
Google

 
Takaisin sisällysluetteloon