web space | website hosting | Business WebSite Hosting | Free Website Submission | shopping cart | php hosting

 


 

 

    

 

"Maan kansa" ei anna periksi:
Mapucheiden loppumaton taistelu maasta ja olemassaolosta.

 

Harva on kuullut mapucheista, eteläisen Amerikan sitkeimmin kolonialismia vastustaneista intiaaneista, mutta kaikki ovat toki kuulleet intiaanisodista. Harvempi tietää että ne jatkuvat yhä. Chile itsenäistyi Espanjan vallan alta, koki poliittisia muutoksia, sai hetkeksi jopa sosialistisen presidentin jonka sotilasvallankaappaus kaatoi, kenraalijuntta menetti lopulta valtansa, mutta yksi asia ei koko aikana muuttunut: Mapuche-intiaanit pyrittiin milloin tuhoamaan, alistamaan tai "sivistämään", mutta aina he panivat vastaan. Näin kaikkien hallitusten ja hallitsijoiden aikana. Vancouverissa Kanadassa toimivan intiaaniliikkeen uutissivusto kertoo yhteenvedon mapucheiden vuosisataisesta vastarinnasta.

 

 

     "Valloittamattomat mapuchet"

"Mapuchet nimittävät itseään "maan kansaksi" . Juuri se on "mapuche"-sanan merkitys. Heidän alueensa ulottuu Chilen ja Argentiinan rajan molemmin puolin. Perinteisesti mapuchet elävät usean sukupolven perheryhmissä, eikä heidän keskuudessaan ole orjia tai herroja. Mapuchet muistuttavat yleinä, etteivät he koskaan alistuneet espanjalaisille kolonisteille. Mapuche-kansan uskonnollisuudessa ja maailmankuvassa on keskeistä luovan (Ngenechen) ja tuhoavan (Wakufu) voiman vastakkaisuus ja niiden välisen tasapainon välttämättömyys. Mapuchet ovat aina uskoneet, että maailma loppuisi jos he eivät vastustaisi kolonisteja ja kutsuisi esivanhempiensa henkiä auttamaan tässä taistelussa.

Vuonna 1541 , vain kuukausi sen jälkeen kun konkistadori Pedro De Valdivia perusti Santiago de Chilen, mapuche-taistelijat hyökkäsivät ja tuhosivat kaupungin. Kaksi vuotta tämän jälkeen Valdivia julisti Chilen Espanjan kruunun omaisuudeksi, mutta mapucheiden kiivas vastarinta pidätteli maahantunkeutujia pohjoisilla alueilla. Enemmän 300 vuotta mapuchet säilyttivät sotilaallisen kontrollinsa suurimmalla osalla alueitaan. Mapuchet kävivät sissisotaa espanjalaisia vastaan, ja tuhosivat järjestelmällisesti maahanmuuttajien asutuksia (colonial settlements).

Chilen espanjalaisen kuvernöörin tiedetään kerran sanoneen, että sota mapucheita vastaan "maksaa enemmän kuin koko muun Amerikan valloitus" . Vuonna 1664 Espanjan kuningas totesi, että 29 000:n espanjalaisen ja enemmän kuin 60 000:n heidän intiaani- ja mestitsi (=sekarotuisen) liittolaisensa saaneen surmansa taistelussa mapucheja vastaan.

Turhautuneena mapuche-kansan vastarinnasta Valdivia kirjoitti kuninkaalleen Kaarle V:lle, kertoen: "Olen sotinut moniin kansakuntiin kuuluvien miesten kanssa, mutta en ole koskaan nähnyt sellaista peräänantamattomuutta taisteluissa, kuin mitä nämä intiaanit osoittavat."

Vuonna 1553 yksi Valvidian orja, 15-vuotias mapuche-poika Lautaro , karkasi kolmen vuoden vankeuden jälkeen. Lautaro palasi kansansa luokse, ja omisti siitä alkaen elämänsä taistelulle espanjalaisia vastaan.

Lautaron kehittämiä gerilla-sodan menetelmiä tutkitaan yhä sotilaallisissa akatemioissa eripuolilla maailmaa. Ollessaan espanjalaisten vankina hän oli tehnyt havaintoja Valdivian armeijan taktiikoista. Heti vapauduttaan Lautaro kokosi toisistaan erillään pysyttäytyneet mapuche-perheyhteisöt gerilla-armeijaksi, toi uusia tapoja hevosten käyttöön taisteluissa espanjalaista ratsuväkeä vastaan ja kehitti uusia aseita ja toimintatapoja.

Mapuche-taistelijat iskivät vain kun heillä oli riittävä ylivoima viholliseensa nähden, ja välttivät espanjalaisen tykistön kohtaamista avoimella taistelukentällä. Mapucheiden nahkahaarniskat ja kypärät olivat näissä oloissa ylivoimaisen käytännöllisiä espanjalaisten käyttämiin verrattuna. Aseistukseen sisältyi mm. musketteja, keihäitä, nuijia, jousia ja nuolia tottakai, ja myös kanuunoja. Mapuchet käyttivät hyväkseen tiedustelua, tekivät hyökkäyksiä anastaakseen hevosia ha tarvikkeita, kaivoivat naamioituja kuoppia, ja rakensivat linnoituksia joita suojelivat ympäristöön asetetut vartijat ja piikeillä varustetut kaivannot.

Tuhottuaan monia espanjalaisten linnoituksia Lautaro houkutteli Valdivian 40-miehisine seurueineen ulos eräästä linnakkeesta Concepcionin lähellä. Kun Valdivia joukkoineen oli lyöty matalaksi, Lautaro tuhosi Concepcionin kaupungin. Sitten hän suuntasi hyökkäyksensä kohti Santiagoa, mutta kuoli taistelussa erään mapuchen petettyä hänet.

Vasta vuonna 1883 espanjalaiset kykenivät ulottamaan sotilaallinen kontrollinsa koko nykyisen Chilen alueelle. Mapucheilla on tapana sanoa, että tämä oli tilapäinen takaisku. He nimittävät sitä "toiseksiviimeiseksi taisteluksi" . Tämän jälkeen Mapuche-kansa sijoitettiin 3000:een erilliseen reservaattiin.

Nuosien 1931 ja 1971 välillä satoja näistä reservaateista oli lakkautettu Chilen hallituksen toimesta jotta maat voitaisiin myydä. 1960- ja 70-luvuilla mapuche-yhteisöt aloittivat "aitojen repimisen" ja suurimittakaavaiset maanvaltaukset ottaakseen takaisin haltuunsa reservaateilta anastettuja maita.

Vuoden 1973 sotilasvallankaappaus nosti valtaan USA:n tukeman kenraali Augusto Pinochetin , joka päästi valloilleen uuden terroriaallon Mapuche-kansaa vastaan. Pinochetin hallitus jatkoi reservaattien maiden jakamista metsäyhtiöille, ja hänen säädättämänsä sortavat lait ovat nykyisenkin demokraattisen hallituksen aikana käytössä. Mapuche-kapinallisia voidaan näin kohdella terroristeina.

Pinochetin hallituskaudesta lähtien lukuisien monikansallisten yhtiöiden, metsä-, vesivoima-, kaivos- ja öljyteollisuuden, tunkeutuminen mapucheiden maille on vain voimistunut, mutta Mapuche-kansan vastarinta on uudelleen nousussa. Koko 1990-luvun mapuche-yhteisöt ovat suorittaneet pieniä ja suuria maanvaltauksia, ja metätyökoneet kuten myös maananastajien kartanot ja monokulttuuri-puupellot ovat joutuneet palopommi-iskujen kohteeksi.

Pato-projekteja ja muita teollisia "kehitys"suunnitelmia vastaan on toimittu maanteitä sulkemalla. Erään argibusiness-korporaation v.2004 esittämän arvion mukaan Mapuche-kansan vastarinta on aiheuttanut yhtiöille enemmän kuin biljoonan peson menetykset yli 600:n mapuche-hyökkäyksen seurauksena. Vastarinta on johtanut yhteenottoihin mellakkapoliisin kanssa, ja nykyiset mapuche-soturit käyttävät traditionaalisten linko-aseidensa ohella (kaupunki-mellakoista tuttuja) kasvotpeittäviä naamioita vastustaessaan poliisin tunkeutumista mapuche-maahan.

Sellaisissa kaupungeissa, kuin Temuco, elävät mapuchet joutuvat taistelemaan kielensä ja kulttuurinsa puolesta (myös me vastustamme pakkoruotsia!). Alkuperäiskansaan kuuluvat opiskelijat ovat vallanneet useita rakennuksia kaupungissa, protestoineet sulkemalla katuja ja puolustaneet itseään mellakkapoliisia vastaan.

Marraskuussa v.2002 poliisi murhasi nuoren mapuchen, Alex Lemunin . Tämä tapahtuma muodosti käännekohdan Mapuche-kansan taistelulle Chilessä. Joka vuosi hänen kuolinpäiväänsä muistetaan rakentamalla barrikaadeja ja taistelemalla poliiseja vastaan. "Kolumbuksen päivä" ja Pinochetin sotilasvallankaappauksen vuosipäivä 11. syyskuuta (!!!??) ovat myös perinteisiä ajankohtia vastarinnan ilmaisemiseen kaduilla.

Vuosina 2000 - 2003 italialaiset anarkistit ottivat kohteekseen Benetton-yhtiön , joka oli vastuussa mapuche-maan varastamisesta Argentiinassa. Sabotaasikampaja toteutui mm. videoesityksin, Benettonin myymälöiden edessä pidetyillä tiedottajilla, yhtiön omaisuuteen kohdistuneilla teoilla, joihin graffitien ym. lisäksi kuului myös palopommeja. .

Marraskuussa v.2004 Asia Pacific Economic Cooperation (APEC) summit -kokous pidettiin Santiago de Chilessä. Mapuche-kansa vastusti sitä päättäväisesti, koska he ymmärsivät "globalisaation" olevan vain uusi muoto kolonialismia. Alkuperäiskansan kapinalliset ottivat osaa useita päiviä jatkuneisiin kokousta vastustaviin mellakoihin Santiagossa, Valparaisossa, Concepcionissa ja Temucossa.

Mapuche-yhteisö Temucuicuissa oli joutunut toistuvasti poliisin hyökkäysten kohteeksi loka- ja marraskuussa v.2004 . Monia yhteisön jäseniä oli loukkaantunut poliisin käyttämistä mellakka-aseista, kumiluodeista etc.. Tammikuun 7.2005 kuusi Temucuicuin asukasta oli pidätetty ja pahoinpidelty poliisin toimesta Ercillan kaupungissa. Tämä jatkuva häirintä oli ilmeisesti vastausta temucuicuilaisten suorittamiin maanvaltauksiin.

Samaan aikaan Argentiinassa Lonko Purranin mapuche-yhteisö oli joutunut ristiriitaan monikansallisen Pioneer Natural Resources -yhtiön kanssa. Tämä yhtiö oli varastamassa mapucheiden maata öljynporausta varten, ja se oli avannut jo 400 öljylähdettä mapuche-alueella vuoden 1992 jälkeen. Öljynporaus oli aiheuttanut maan ja veden laajaa myrkyttymistä.

Joulukuun 28. 2004 poliisi käytti kyynelkaasua ja kumiluoteja tuen sulkeneita mapucheja vastaan. Tuen sulkeminen oli tähdätty PNR:ää vastaan, ja oli jatkunut jo viikon. Yksi mapuche loukkaantui poliisin ampumasta kumiluodista. Kolme päivää myöhemmin Lonko Purranin asukkaat heitä tukevien mapuche-yhteisöjen ja Argentiinan työttömien liikkeen edustajien kanssa marssivat poliisisasemalle läheisessä Cutral Cóssa , protestoiden sortoa vastaan graffiteilla kulkureitinsä varrelle.

Kuusi Mapuche-kansaan kuuluvaa poliittista vankia aloitti nälkälakon maaliskuun 7. 2005 tukeakseen kaikkien mapuche-vankien vapauttamista, maan alla elävien mapucheiden syytteiden lieventämistä, poliisin käyttämön väkivallan lopettamista, ja metsäyhtiöiden ja maakeinottelijoiden poistamista mapucheiden mailta. Solidaarisuusmielenosoituksia vangeille järjestettiinkin heti Santiagossa, Valparaisossa, Temucossa, Montrealissa, Brysselissä, ja Pariisissa. Huhtikuun 1., oltuaan syömättä 25 päivää, vangit lopettivat protestunsa, koska nälkälakon jatkaminen olisi aiheuttanut heille pysyvlä fyysisiä vammoja. Vangit, heidän sukulaisensa ja ystävänsä kehoittavat jatkamaan taistelua.

Toukokuun 10. 2005 Zenan Diaz Necul, nuori mapuche, joutui ajoneuvon yliajamaksi ja Forestal Mininco -metsäyhtiön aseistettujen vartijoiden ampumaksi mapucheiden rakentamalla tiesululla Collipullissa Chilessä. Ranquilco Bajon mapuche-yhteisö oli sulkenut tien vastustaakseen metsäyhtiön harjoittamaa uskonnollisten ja kulttuuristen kohteiden tuhoamista.

Kesäkuun 2. 2005 mapuche-sanomalehden Azkintuwen päätoimittaja Pedro Cayuqueo Millaqueo pidätettiin ja palautettiin kotikaupunkiinsa hänen yrittäessään matkustaa Vancouveriin Kanadaan osallistuakseen International Indigenous Youth Conference -kokoukseen. Millaqueon väitettiin sekaantuneen yhteenottoihin Forestal Minincon kanssa."

Nämä uutiset Chilestä ja Mapuche-maasta välitti Vancouverissa Kanadassa toimiva nuorten intiaanien liike.

 

 

Mutta miten tämä meitä koskee?

Yleisiin mielikuviin ei sisälly "maahanmuuttokriittisyyden" ja alkuperäiskansojen puolustamisen oivaltamista keskenään samansuuntaisiksi ajatuksiksi, jopa toistensa edellytyksiksi. Loogisesti näin kuitenkin on. Eniten historiassa ovat maahanmuutosta kärsineet alkuperäiskansat, erityisesti Amerikan mantereiden intiaanit. Espanjalaisten maahanmuutto Keski-Amerikkaan aiheutti paikallisten korkeallekehittyneiden kulttuurien romahduksen, järjestäytyneiden hallintojen vaihtumisen kaaokseksi ja mielivallaksi, joka tilanne jatkuu osin yhä tänäkin päivänä.

Viimeksi Montezuman hallitusaikana Mexikon pääkaupungin kaduilla ei ollut roskia eikä rikollisuutta. Sen jälkeen on ollut, eikä muuta muutosta näy, kuin ilman saastuminen. Muutoksen suunta ei aina ole positiivinen.

"Konkistadorien" tunkeutuminen Amerikkaan oli kovin yhteneväistä Rooman valtakunnan tuhonneiden kansainvaellusten kanssa: Väkivaltaiset vieraat ryöstivät arvoesineet, tappoivat ihmisiä huvikseen, ja jättivät jälkeensä kaaoksen jota eivät osanneet hallita.

Keski-Amerikassa kolonialismin alku merkitsi Mexicon ja muiden korkeakulttuurivaltioiden noin 25-miljoonaisen väestön romahtamista noin viiden miljoonan siirtomaavallan alistaman ryysyläisen joukoksi. Myös Rooman vallan loppu merkitsi väestökatastrofia. Uudet asukkaat antavat mielellään edeltäjiensä kuolla, -ja auttavatkin siinä.

Rooman imperiumi, kuten myös Tenochtitlanista johdettu azteekkivaltakunta, olivat keskitettyjä, alueelliseen työnjakoon ja toimiviin hyvin yhteyksiin perustuvia. Kun valtakuntaan tunkeutuneet häiriköt tekivät maantiet turvattomiksi, kauppa ja liikkenne tyrehtyivät ja talous romahti. Niin Roomassa kuin Mexikossakin. Intiaanikansoista vain lähellä luontoa omavaraisesti elävät jäivät eloon. Ylläolevan raportin mapuchet olivat yksi niistä. Tänäänkin heitä vainotaan. Kuka on asialla ja miksi?

Tapaamme Chilen ja Argentiinan reservaattien liepeiltä täälläkin tutut toimijat: Ylikansalliset luonnonvaroja itselleen rohmuavat konsernit, ja "United Colors of Benetton"!, -monikulttuurin markkinajohtaja. Aina ja kaikkialla tuhoamassa paikallista, etnistä ja kansallista.

Kolonialismi-globalisaatio voi vastustaa onnistuneesta, -sen todistaa meille peräänantamaton Mapuche-kansa eloonjäämisellään, mutta silti on hyvä tunnistaa vihollinen, joka näyttää olevan sama Andeilla kuin lähempänäkin?

 

Lähteet ja linkit:

 

 

     "The Unconquered Mapuche"

"The Mapuche call themselves the “people of the land” and this is the meaning of the word Mapuche. The territory of the Their territory stretches across the Chile-Argentina border. The Mapuche traditionally lived in extended family groups, with neither slaves nor masters. They proudly proclaim that the Mapuche never surrendered to the Spanish colonizers. Crucial to the Mapuche people’s spirituality and understanding of the world are the forces of creation (Ngenechen) and destruction (Wakufu) and the necessary balance between the two. The Mapuche have always believed that the world would end if they did not resist the colonizers, and have called on the spirits of their ancestors to aid them in battle.

In 1541 , only months after the conquistador Pedro De Valdivia established Santiago, the town was destroyed by attacking Mapuche warriors. Two years later Valdivia claimed Chile for the Spanish crown, but fierce Mapuche resistance restricted the invaders to the northern regions. For more than 300 years the Mapuche retained military control over most of their territory, engaging in guerrilla warfare against the Spanish and systematically destroying colonial settlements.

A Spanish governor of Chile once said that the war with the Mapuche “cost more than the conquest of all the rest of America.” In 1664, the King of Spain was told that 29,000 Spaniards and more than 60,000 of their Indian and Mestizo (mixed) collaborators had been killed in battle with the Mapuche.

Frustrated by the Mapuche resistance, Valdivia wrote to King Charles V , saying "I have warred with men of many nations, but never have I seen such fighting tenacity as is displayed by these Indians."

In 1553 , one of Valdivia’s slaves, a 15-year-old Mapuche boy named Lautaro , escaped after three years of captivity and returned to his people, dedicating his life to the resistance.

The methods of guerrilla warfare developed by Lautaro are still studied today in military academies around the world. While held captive by the Spanish, Lautaro observed the tactics of Valdivia’s army. Once free, he set about uniting dispersed Mapuche family groups in a guerrilla army, introducing the use of horses in battle to counter the Spanish cavalry and inventing new weapons and strategies.

Mapuche warriors fought only when confident that they could overpower their enemies and avoided Spanish artillery in head-on conflicts on the open battlefield. Mapuche leather armour and helmets were superior to those of the Spanish, while weapons included muskets, pikes, clubs, slings, bow and arrow, and even canons. Mapuche tactics also incorporated espionage, raiding for horses and supplies, camouflaged trenches, and the construction of fortresses with advance-warning guards and spiked pit traps.

After destroying many Spanish forts, Lautaro lured Valdivia and his company of 40 men away from their fort at Concepcion and wiped them out. He then destroyed Concepcion, and moved to attack Santiago, but was betrayed by a Mapuche and killed in battle.

By 1883 , the Spanish were able to claim military control over the territory of Chile. The Mapuche saw this as merely a temporary defeat, calling it the “next-to-last struggle” . Still, the people were placed on about 3,000 different reserves. Between 1931 and 1971 , hundreds of these reserves were divided up by the government so that the land could be sold. In the 1960s and 1970s there was a Mapuche resurgence, as communities engaged in “fence-running”, initiating large-scale land occupations and tearing down fences to increase the size of reserves. But the 1973 fascist military coup led by Pinochet, with the aid of the United States, brought down a new reign of terror on the Mapuche people. Pinochet’s government further divided reserve lands for sale to forestry companies. Fascist laws instituted by Pinochet are still being used by the democratic-capitalist government to prosecute Mapuche rebels as "terrorists".

Since Pinochet's rule, Mapuche lands have come under an increased attack by a number of multinational corporations involved in forestry, hydro dams, mining and oil. But Mapuche resistance has once again been on the rise. Throughout the 1990s , communities launched both large and small-scale land occupations Logging trucks, the homes of estate-owners, and monoculture tree plantations have been firebombed.

Road blockades have been carried out against dam projects and other industrial developments. An agricultural consortium estimated in 2004 that over the past five years estates and forestry companies have suffered more than 600 Mapuche attacks, resulting in more than a billion pesos in damage. This resistance has led to conflicts with riot police, and Mapuche warriors have worn masks and used traditional sling weapons to defend themselves from police incursions.

Mapuches living in the cities such as Temuco have fought to retain their language and culture. Indigenous students have squatted various buildings in the city, blockaded roads and defended themselves from riot police.

The police murder of Mapuche youth Alex Lemun in November 2002 became a focal point for the struggle in Chile, with rebels building barricades and clashing with police to commemorate his death each year. Columbus Day and the September 11th anniversary of the 1973 coup are also traditionally marked by resistance in the streets.

Between the years 2000 and 2003 , anarchists in Italy increasingly targeted the Italian-based Benetton corporation, which is responsible for the theft of Mapuche land in Argentina. Along with public video presentations and pickets in front of Benetton stores, numerous acts of sabotage were carried out against Benetton property, including glued locks, graffiti, broken windows, and firebombings.

In November of 2004 the Asia Pacific Economic Cooperation (APEC) summit was held in Santiago. It was firmly opposed by Mapuche communities who clearly identify globalization as simply a new phase of colonization. Indigenous rebels also took part in the several days of rioting against the summit in the cities of Santiago, Valparaiso, Concepcion and Temuco.

The Mapuche community of Temucuicui, in Chile, was repeatedly attacked by police in October and November of 2004 , resulting in several injuries to community members from rubber and lead bullets. On January 7. 2005 , six Temucuicui residents were arrested and injured by police in the city of Ercilla, and this continuous repression is undoubtedly a response to the land occupations carried out by the community.

Meanwhile in Argentina, the Lonko Purran community has been in conflict with the multinational corporation Pioneer Natural Resources, which is stealing Mapuche land to develop oil wells. The company has already developed 400 oil wells in Mapuche territory since 1992 , severely polluting the water and the land. On December 28. 2004 , police used tear gas and rubber bullets against Mapuche road blockades that residents had maintained for more than a week to block the access of Pioneer Natural Resources. One Mapuche was injured by a lead bullet fired by the police. Three days later, Lonko Purran residents, along with supporting Mapuche communities and members of Argentina’s unemployed movement, converged on the police station in nearby Cutral Có, leaving behind many graffiti messages against the repression.

Six Mapuche political prisoners initiated a hunger strike on March 7, 2005 , to affect the liberation of all Mapuche prisoners, the dropping of charges against Mapuches currently living “underground”, the end of police repression, and the expulsion of forest companies and estate-holders from Mapuche territory. Solidarity demonstrations for the prisoners were immediately held in Santiago, Valparaiso, Temuco, Montreal, Brussels, and Paris. On the night of April 1 , after going 25 days without food, the prisoners ended their hunger strike upon their transfer to hospital, facing serious damage to their vital organs. The prisoners and their relatives and friends called for the continuation of the struggle."

On May 10 , Zenan Diaz Necul, a Mapuche youth, was run over and killed by armed guards of the Forestal Mininco forestry company at a Mapuche road blockade in the city of Collipulli in Chile. The Mapuche community of Ranquilco Bajo raised the blockade to oppose the destruction of spiritual and cultural sites by the corporation. On June 2 , Pedro Cayuqueo Millaqueo, director of the Mapuche newspaper "Azkintuwe" , was arrested as he left his home town to travel to the International Indigenous Youth Conference in Vancouver, Canada, because of his alleged involvement in previous conflicts with Forestal Mininco."

 

 

    Takaisin avaussivulle /Back to Main