web space | free hosting | Business Web Hosting | Free Website Submission | shopping cart | php hosting

 

Eräs mielipide maailmansodasta:

"Puola huijattiin sotaan?"

Aktiivinen nettikeskustelija "Vandaali" omaa laajat tiedot toisesta maailmansodasta. Lainaamme häneltä seuraavan kirjoituksen Saksan ja Puolan välisestä jännityksestä v.1939, ja miten se johti lopulta maailmansotaan. Vaikkei lukija olisikaan samaa mieltä kirjoittajan näkemyksestä, hänen esittämänsä tosiasiat on syytä ottaa pohdinnan alle.

"Kun sudeettialueiden kriisi 1938 oli kuumimmillaan, ehdotti Winston Churchill "suuren allianssin" muodostamista Venäjän kanssa Saksaa vastaan. Tämä oli tietysti mahdotonta Puolan ja Romanian kannan takia. Kuitenkin ajatus Neuvostoliiton tärkeydestä oli selvä. Puola oli tässä vaiheessa hylännyt Ranskan ja oli sotaa vastaan. Se nappasi osan Tshekkoslovakiaa eikä halunnut auttaa tätä maata omien anastushalujensa vuoksi.

N-liittoa siis kaivattiin lännessä mahdollisen sodan sattuessa jo tuolloin. Muistamme myös Rooseveltin ja Stalinin kuhertelun sekä sotataloussopimuksen (käytännössä sotaliitto) vuodelta 1938. USA taas oli Englannin henkivakuutus ja luotottaja/aseistaja mahdollisessa sodassa. USA myöskin suorastaan pakotti Englannin ja Ranskan sotaan.

Stefan Scheil toteaa kirjoissaan, että Englanti ja Ranska eivät koskaan kohdelleet Puolaa tasavertaisena maana, vaan ignoroivat sitä ja pitivät sitä toisen luokan toimijana. Puola taas janosi nousua suurvalta-asemaan. Puola oli Ranskan luomus Saksaa heikentämään ja patoamaan.

Kun nyt sitten Englanti ja Ranska päättivät aloittaa sodan Saksaa vastaan, ne lähentyivät Neuvostoliittoa ja pyrkivät saamaan sen liittolaisekseen. Neuvotteluissa N-liiton sotajohto totesi, että jos NL ja länsivallat operoivat yhdessä Saksaa vastaan, se merkitsee Saksan loppua. Tiedämme, että neuvottelut jäivät kesken, koska Stalin solmi kesken kaiken hyökkäämättömyyssopimuksen Saksan kanssa. Toisin kuin länsivaltojen puolesta propagoivat väittävät, neuvotteluissa hyväksyttiin välittömästi Suomen ja Baltian maiden täydellinen valloitus ilman mitään Saksan hyökkäystäkään. Puolasta neuvoteltiin vielä. Neville Chamberlain ei olisi halunnut uhrata Puolaa. Näin ainakin on kerrottu.

Kuitenkin nämä neuvottelut jo lähtökohtaisesti merkitsivät Puolan asemaa imperialistisena vaihtosetelinä. Niitä ei voinut ajatella muuten. Tätä mieltä on Stefan Scheil. Ranskan pääministeri Daladier on vihjannut Englannin suostuneen Puolankin uhraamiseen, mikä on hyvin uskottavaa. Kuinka ihmeessä Puola voisi päättää siitä, kenen kanssa Englanti ja Ranska haluavat käydä sotaa? Tai USA? Juuri siksi Talvisodankin avustusoperaatio on niin epäuskottava kuvio. Jos Puolaa pidetään pikkumaana ja arvottomana lähes Neuvostoiliittoon verrattuna, kuinka ihmeessä sen annettaisiin ratkaista maailmanhistorian suunta?

Stefan Scheil tekee mielenkintoisen tulkinnan kirjassaan "Fünf plus Zwei". Hän toteaa, että länsivallat tiesivät Neuvostoliiton voittavan enemmän heidän kanssaan, ja että se ei oikeasti ryhtyisi koskaan liittoon Saksan kanssa. Heidän oli turha myydä Neuvostoliitolle sitä, minkä se saisi muutenkin Saksan kanssa. Lopulta se kuitenkin olisi heidän liittolaisensa, mutta myöhemmin. Sivulla 261 Scheil kertoo Halifaxin todenneen, että Saksan ja N-liiton sopimus joka tapauksessa toimisi myös länsimaiden eduksi. Siksi hän ei pelännyt Moskovan neuvottelujen epäonnistumista (Rauh: "Weltkrieg II", s.34). Tätä pitää myös Scheil neuvottelujen kariutumisen pääasiallisena syynä.

Mitä ilmeisimmin länsivallat päättivät uhrata Puolan, mutta antoivat Saksanja Neuvostoliiton lahdata sen keskenään. Näin saatiin Hitler petkutettua sotaan. Petkuttaminen on ehkä väärä sana, sillä Hitlerin oli pakko sopia Stalinin kanssa, koska muuten länsivallat olisivat tehneet sopimuksen. Nythän Hitler tämän näytöksen avulla menestyi paljon enemmän, kuin mitä kahden rintaman sodan tapauksessa. Joka tapauksessa Puola ja länsivallat aikoivat tehdä Saksasta selvää, mikä olisi onnistunut niiltä yksinkin. Näin saatiin myös Puola hoitamaan lähes yksin sotaan provosoiminen. Tämä oli tärkeää median vuoksi, vaikka pääasiallinen uhka tietysti oli länsivaltojen apu Puolalle, jolle oli takuiden avulla annettu avoin valtakirja päättää sodasta jo keväällä.

Kuinka Puola onnistuttiin petkuttamaan? Puolalla oli hyökkäämättömyyssopimus Neuvostoliiton kanssa. Lisäksi länsi ei ainakaan julkisesti ollut liittoutunut Puolan kanssa ja mikä tärkeintä, Ranskan ja Puolan sopimuksessa Puolalle oli luvattu takuut kaikkia hyökkääjiä vastaan. Englanti lupasi salaisessa lisäpöytäkirjassa, että takuut koskevat vain lännestä tapahtuvaa Saksan hyökkäystä tai oikeammin konfliktia Saksan kanssa, sillä aloite oli jätetty Puolalle. Englanninkin sopimuksessa oli nimittäin, että takuut ovat voimassa, jos Puola joutuu puolustamaan riippumattomuuttaan. Tämä voisi tapahtua myös offensiivisesti. Ranska oli luvannut hyökätä, jos Puola joutuisi mielestään hyökkäämään Danzigiin. Tie näytti olevan auki Puolan suurvalta-asemalle.

Mitään Ranskan hyökkäystä ei koskaan tullut, vaikka se olisi romahduttanut Saksan. Mobilisaation hitaus ei voi olla oikea syy, sillä kyllä joukot olivat valmiina jo syyskuun kuluessa ja Saksa vielä lokakuussa kiinni Puolassa. Ranskalla oli myös suurempi armeija kuin koko Saksan armeija tuolloin ja enemmän lentokoneita ja panssareita. Armeija myös uskoi varmaan voittoon. Siten hyökkäämättömyys on arvoitus.

Mitä ilmeisimmin Ranska ei halunnut uhrata sotilaitaan Puolan vuoksi. Puolaa pidettiin häirikkönä ja petollisena maana. Ranska oli varma voitosta, joten se saattoi uhrata Puolan ja luottaa Saksan kukistuvan jo pelkkään näännytyssaartoon ja ehkäpä sen myötä jo kapinointiin. Puolustusasemat olivat vahvat mahdollisen hyökkäyksen sattuessa. Mutta oliko tarkoitus myös antaa Neuvostoliiton tehdä selvää Itä-Euroopasta ensin? Oliko tästä sovittu?

Hitler tarjosi Puolalle liittoa 1938 ja 1939 alussa. Samanlaista kuin Italian kanssa eli Saksa tunnusti Brennerin solan rajaksi ja antoi Italialle Etelä-Tirolin ja otti jopa saksalaiset asukkaat sieltä vastaan. Vastineeksi solmittiin akseli. Saksa tarjosi Puolalle sen puhdistaman käytävän tunnustamista ja hyviä suhteita. Itse se ei vaatinut juuri mitään, koska Danzig oli itse asiassa saksalainen ("vapaakaupunki" joka ei voinut liittyä Saksan valtakuntaan Versaillesin sopimuksen mukaan. toim.huom.) ja Puola oli rakentanut uuden sataman itselleen (Gdynia). Hitler olisi vain tarvinut moottoritien Itä-Preussiin ja Danzigin. Jos länsi olisi liittoutunut N-liiton kanssa julkisesti, olisi Puola saattanut tällaisen liiton Saksan kanssa tehdä. Samoin koko Itä-Eurooppa olisi saattanut turvautua Saksaan ja näin muodostua vahva sotaliitto ja rauhan jäädessä voimaan voimakas Saksan johtama talousalue. Saksan uuden talouden johtama talousalue oli muutenkin muodostumassa Itä-Eurooppaan ja siitä siionistiraha ja länsimaat olisivat olleet sivussa.

Mieluummin siis Puola uhrattiin ja muut myös. Koko sotahan oli -kuten myös I maailmansota- sota vahvaa Saksaa ja sen vaikutusvaltaa vastaan. Mitään Euroopan yhteisöä ei saanut muodostua eikä länsivalloista riippumatonta taloutta ja valtaryhmittymää. Etenkin USA:lla oli jo jalka oven välissä koko Eurooppaa hallitsemaan eikä se halunnut tulla heitetyksi sieltä ulos. Saksa oli tuhottava. Vasta kun Eurooppa saatiin siionistien haltuun, alkoi Churchill ym. puhua EU:n yhdentymisestä ja EU alkoi hahmottua. Sitä ennen se tuhottiin ja amerikkalaistettiin rakentamalla se amerikkalaisten rahalla ja miehitämällä amerikkalaisten sotilailla.

Vain Pilsudskin entinen avustaja oli ainoa poliitikko, joka Puolassa olisi halunnut liittoa Hitlerin kanssa. Hän tajusi, että muuten on edessä oikea satelliittivaltion asema suurten maailmanmahtien johdolla. Yhdessä Skandinavia ja Puola Saksan kanssa olisivat muodostaneet suuren eurooppalaisen blokin. Mutta tällöinkin kai olisi sota saatu, kunhan kansat olisi jotenkin se saatu hyväksymään. Englanti ja Ranska olisivat tällöin joutuneet liittoutumaan suoraan Neuvostoliiton kanssa tuhotakseen ja orjuuttaakseen Euroopan.

Ranska siis halusi valmiiden suunnitelmien mukaisesti pitempää näännytyssotaa ja uusien rintamien luomista Balkanille ja Skandinaviaan. Ruotsin malmin menetys olisi ollut Saksan loppu. Samoin Romanian öljyn. Pelkona oli myös saada koko Balkan pakotettuna länsimaiden riveissä vastaansa. Pohjoismaiden hyökkkäysvoimasta ei ollut Saksalle pelkoa.

Saksan hyökkäykset olivat siis puolustusta. Se tarjoutui koko ajan rauhanaloitteissaan vetäytymään miehittämiltään alueilta, jotka se vastentahtoisesti oli joutunut miehittämään. Sotaan kun ei ollut resursseja ja laajoihin miehityksiin.

Länsimaat puolestaan tietysti ajattelivat sodan laajentamista eli viemistä puolueettomiinmaihin muutenkin kuin vain strategisista syistä eli raaka-aineiden kaappaus ja näännytyssaarto. Scheil ei uskalla asiaa painottaa, mutta tosiasia on, että juuri länsimaat ajattelivat tietysti sitovansa miehittämänsä maat tiukemmin valtapiiriinsä ja tekevänsä lopun niiden riippumattomuudesta. Niistä piti tuleman länsimaiden siionistista talousaluetta, ei Saksan EU."

 

Kiitämme "Vandaalia" ajatuksiaherättävästä kirjoituksesta. Saksan ulkopoliittiset aloitteet juuri ennen toista maailmansotaa ovat jääneet hämmästyttävän vähälle huomiolle, kuten myös rauhantarjoukset Englannille Ranskan kukistumisen jälkeen. Pitäisi varmaan kiinnittää huomiota siihenkin, että Hitlerin ja Stalinin yhteinen hyökkäys Puolaan aiheutti Englannin ja Ranskan taholta sodanjulistuksen vain Saksalle, ei kanssahyökkääjälle! -Tämä tosiasia antaa painoa "Vandaalin" esittelemille tulkintamahdollisuuksille.

 

 

 

Takaisin sisällysluetteloon