web space | free hosting | Web Hosting | Free Website Submission | shopping cart | php hosting

 

 

 

 

Miten historialla
tehdään nykyisyyttä,

eli massojen ohjailu maailmankuvaa manipuloimalla.

  1. Holocaust
  2. Kaksoisnormitus
  3. "Yksityistapaukset joita ei saa yleistää"
  4. Mihin holocaustia käytetään?
  5. Kuka piilottaa mitä?

Entisajan hirmutyöt uusia palvelemassa?
 

1. Holocaust

Useimmat suomalaiset TV:n-katsojat ovat huomanneet talvella 2006-07 jopa parisen kertaa illassa jatkuvan natsi-kauhujen kavalkadin? Keskitys- ja muut leirit marssitetaan kuvaruudun kautta olohuoneisiin, vaikka toisesta maailmansodasta on jo yli 60 vuotta, ja sen jälkeen on käyty useita vieläkin verisempiä sotia. Jotenkin jää vaikutelma, että yksi kähinä on ylitse muiden?

Tarkastelemme ensin, mitä oikeastaan on tapahtunut:

Otsikon kuvatausta on Münchenin lähellä sijaitsevan Dachaun keskitysleirin pääportilta. Tekopyhä lause "Arbeit macht frei" on selvästi nähtävissä, ja sen osannevat kaikki peruskoululaisetkin?

On kiistatonta, että sellaisissa paikoissa kuin Dachau, Auschwitz, Birkenau, Treblinka, jne. kuoli runsaasti ihmisiä siitä syystä että joku oli päättänyt että heidän on kuoltava. Lukumäärästä ja surmaamistavoista käydään yhä kovaa kiistelyä, jopa oikeussaleissa. Viimeksi Porvoossa.

Kun murhattujen ja menehtyneiden määrä on joka tapauksessa ilmaistava seitsemännumeroisella luvulla, saattaa kiistely tarkasta lukumäärästä tuntua nekrofiilien oudolta harrastukselta, mutta kiistaa joka tapauksessa käydään.

Jerusalemissa päämajaansa pitävä Yad Vashem-organisaatio on päätynyt seuraaviin tuloksiin:

Holocaustin aikana surmattujen juutalaisten tarkkaa lukumäärää ei ole tiedossa. Yleisesti puhutaan 6 miljoonasta ja viitataan korkea-arvoisen SS-upseerin, Adolf Eichmannin, esittämään arvioon. Suurin osa tutkimuksista vahvistaa uhrien luvun sijoittuvan viiden ja kuuden miljoonan välille.

Varhaiset laskelmat vaihtelivat 5,1 miljoonasta (prof. Raul Hilberg) 5,95 miljoonaan (Jacob Leschinsky). Uudempi, professori Israel Gutmanin ja tri Robert Rozettin tekemä tutkimus arvioi juutalaisten uhrien lukumääräksi 5,59-5,86 miljoonaa, kun taas tri Wolfgang Benzin johtaman tutkimuksen esittämä arvio liikkuu 5,29 ja 6 miljoonan välillä.

Näiden arvioiden perustana on vertailu sotaa edeltäneen ja sodan jälkeisen ajan väestötilastojen ja -arvioiden välillä. Myös natsien asiakirjoja, joihin on osittain dokumentoitu tietoja toimeenpannuista kuljetuksista ja murhista, on käytetty arvioiden apuna.

Yad Vashemin kortistossa on 1,6 miljoonaa arkistokaavaketta Holocaustin uhreista, ja näissä korteissa on noin neljä miljoona nimeä. Selvitystyö ei kuitenkaan ole vielä valmistunut, joten pidämme työhypoteesina pyöristettyä enimmäislukua 5,860,000.

Yleisesti puhutaan "holocaustin ainutlaatuisuudesta", mutta valitettavasti miljooniin uhreihin yltävä tragedia ei ole ainutkertainen tapaus 1900-luvulla. Ukrainan nälänhätä 1932-33 aiheutti samaa suuruusluokkaa olevan väestömenetyksen, ja mittaamattomia kärsimyksiä ukrainalaisille.

Uusi Ukraina on pontevasti vaatinut bolshevikkien suorittaman ukrainalaisiin kohdistuneen kansanmurhan, "Holodomorin", tunnustamista rikokseksi ihmisyyttä vastaan, kuten holocaustiinkin suhtaudutaan. Kun Ukrainassa menehtyi maaseudun väestöä keinotekoisessa nälänhädässä 7-10 miljoonaa vain kahdessa vuodessa, rinnastus juutalaisten kohtaloon on oikeutettu. Holodomorin tunnustamisen tiellä on kuitenkin esteitä.

Lähestymme Holodomorin ja Holocaustin problematiikkaa Osmo Pöystiä lainaten:

"YK on julistanut tammikuun 27 kansainväliseksi Holokaustin uhrien muistopäiväksi, ja vaatii järjestön jäsenmaita laatimaan koulutusohjelmia vastaavien tapahtumien estämiseksi tulevaisuudessa.

Holokaustiksi sanotaan Kansallis-sosialistisen Saksan yritystä "ratkaista juutalaiskysymys" hävittämällä juutalaiset maailmasta kokonaan. Saksalaisten toimeenpanemassa kansanmurhassa ehdittiin tappaa 5,8 miljoonaa juutalaista, ennen kuin ulkovallat saivat pantua Saksan "kuriin". Juutalaisia tuhottiin erityisissä tuhoamisleireissä, joista valloitettuun Puolaan perustettu Auschwitz oli suurin, mutta ei suinkaan ainoa. Kiovassa, Ukrainassa, saksalaiset ampuivat uhrinsa kaupungin laidalla olevaan Babyi Jarin rotkoon.

YK:n jäsenvaltioiden yleiskokouksen päätös on aivan hyvä. Ongelma onkin siinä, että kansanmurhan jälkeen perustettu maailman valtioiden keskusjärjestö on tämän päivän Israelin pahin vihollinen, eikä vain Israelin, vaan kaiken, mikä vähänkin liittyy Aabrahamin, Iisakin ja Israelin eli Jaakobin Jumalan nimeen.

Kätkeäkseen patologisen vihansa Jumalaa, kristittyjä ja Israelia kohtaan YK:n johtajat ovat suuriäänisesti julistaneet tammikuun 27 päivän Auschwitzin kuolemanleirin vapautuksen muistopäiväksi. Taitavasti tehty, sillä se oli päivä, jolloin kommunistit vapauttivat kuolemanleirin vangit kansallissosialistien käsistä. Taitavuus on siinä, että näin kommunistien omat kuolemanleirit jäävät vaille ansaitsemaansa huomiota. YK:n johtajille Auschwitz ei ole muuta kuin ase terroristien kädessä.

Hämärämiesten ilon kuitenkin pilasi yksi mies, joka YK:n forumilla puhui totta ja asiaa. Ukrainan edustaja Valerij Kuchinski (haku: Valeriy Kuchinsky) pääsi muistuttamaan Kambodzhasta, Srebrenicasta, Ruandasta ja Darfurista - kaikki paikkoja, jossa nimenomaan YK on toiminut täysin vastoin niitä periaatteita, joilla se itseään kansoille kaupittelee.
....

Ukraina on todellakin yrittänyt tuoda Holodomorin kansakuntien tietoisuuteen. Elokuussa 2006 sitten asia oli esillä Moskovassa Neuvostoliiton perijämaiden ulkoministerineuvoston kokouksessa, mutta kukaan kuin Ukrainan ulkoministeri ei tunnustanut sosialistien suorittamaa kansanmurhaa kansanmurhaksi ja Venäjän ulkoministeri käski ukrainalaisia jättämään sen historioitsijoiden huoleksi. (haku: Lavrov, Tarasjuk, Holodomor)

Yhdistyneitten Kansakuntien, Venäjän, sosialistien ja kansainvälisen edistyksellisen median haluttomuus tosiasioiden tunnustamiseen on ymmärrettävää. Jos Ukrainan Holodomor tunnustettaisiin, heti sen jälkeen nousisi kysymys siitä, miksi sosialistit sitten vielä voivat osallistua valtiolliseen elämään ja poliittiseen asioidenhoitoon, kun kerran Holodomoria vastaavan kansanmurhan suorittaneita kansallissosialisteilta se kiellettiin ja heidän johtajansa hirtettiin.

En tiedä, millaista oppia Suomen Tasavalta asiaa tuntemattomille pikkulapsille opettaa, mutta Kolmannen sosialistisen internationaalin ("Komintern", lat.lis.) Ukrainassa suorittaman kansanmurhan salailu ei povaa hyvää, varsinkin, kun se ei jäänyt viimeiseksi. Kiinassa sosialistit tappoivat yksin Henanin maakunnassa kahdeksan miljoonaa ihmistä.

Tätä kirjoittaessa Sudan - yksi YK:n jäsenvaltioista - suorittaa kansanmurhaa Darfurissa, mutta sekään ei näytä liikuttavan ketään. Suuret murhaajat jatkavat työtään kaikkialla maailmassa, mutta syylliseksi YK:n yhteistyökumppanit julistavat "ekstremisteiksi" kutsumiaan sukkaa kutovia mummoja ja yleensäkin kaikkia, jotka tupakokouksissa ylistävät Jeesusta.

... Mutta kovasta kansainvälisestä vastustuksesta ja painostuksesta huolimatta Ukraina on esiintynyt päättäväisesti mm. tuomalla tekemällä julkiseksi Neuvostoliiton salaisen poliisin Holodomoria koskevan aineiston.

Siitä, kuinka kansanmurhaa koskevan tiedon julkistamista maailmalla on vastustettu, voit lukea esimerkiksi Ukrainian Weekly nettiversion artikkelista vuodelta 2003. Silloin Kiovassa vietettiin Holodomorin seitsemänkymmenvuotismuistoa. Juhlallisuuksiin osallistui mm. Jutshenko. Silloin teko osoittautui rohkeaksi, kuten myöhemmin kävi ilmi.

Se, että Ukraina pesee itse oman pyykkinsä lienee ainutlaatuista maailmanhistoriassa. Saksalaisten tekemät hirmutyöt tulivat julki sivullisten toimesta, ja turkkilaisilta tivataan yhä tunnustusta armenialaisten keskuudessa suoritetusta kansanmurhasta.

Kiitämme Osmo Pöystiä näistä sanoista.

Kansanmurhien arvottamisessa enemmän tai vähemmän "ainutlaatuisiksi" on siis kyse siitä, mitä mieltä kukin tarkkailija on tekijöistä: Kun kommunistien kanssa halutaan tehdä poliittistä yhteistyötä, heidän murhansa eivät ole niin murhia kuin natsien, jotka katosivat politiikan näyttämöltä v.1945?

Tämä tapa saattaa olla poliittisesti järkevä, mutta haiskahtaa vahvasti po. kansanmurhissa menehtyneiden muiston muuttamiselle kauppatavaraksi? "There’s No Business Like Shoah Business", kommentoi kirjailija Leon A. Jick, -itsekin juutalainen.

Se, että holocaust on määrällisesti samaa suuruusluokkaa kuin esim. ukrainalaisiin ja armenialaisiin kohdistuneet joukkomurhat, ei tee minkään näistä tragedioista uhreja yhtään vähemmän tärkeiksi, eikä vähennä hirmutekojen tuomittavuutta. Puhumattakaan tekijöiden syyllisyyden vähättelystä.

Seuraavassa lyhyt lyhyt tarkastelu kolmesta eurooppalaisiin kansoihin kohdistuneesta joukkomurhasta 1900-luvulla:

 Turkin armenialaiset:  1-1½ miljoonaa menehtynyttä,
 Ukraina 1932 - 33:  7-10 miljoonaa menehtynyttä,
 Juutalaiset 1933 - 45:  5,8 - 6 miljoonaa menehtynyttä.

Vaikkakin näistä luvuista esiintyy sekä asiallista keskustelua että kiihkoilua, pidämme niitä tämän tarkastelun perustana.

 

 

 

2. Kaksoisnormitus

Eurooppalaisia kansanmurhia koskevassa keskustelussa on ollut ongelmana "kaksoisnormitus" eli erilaisten kriteerien soveltaminen eri tapauksiin. Yleensä tekijöiden poliittinen väri on se peruste, jonka mukaan hirmuteot luokitellaan tuomittaviin tai vaiettaviin.

Kun kommunismin miljoonat uhrit ylittivät uutiskynnyksen Suomessakin, Neuvostoliiton hajottua, osa keskustelijoista otti missiokseen niiden vähättelyn, tai selittämisen -ellei suorastaan oikeutetuiksi niin ainakin ymmärrettäviksi- sellaisten toisarvoisten seikkojen perusteella, kuten "onko joku toinen tehnyt jotain muuta sitä ennen". Tälläiset "perustelut" ovat kuitenkin vain tekosyitä.

Varsinkin suomalaiselle keskustelulle on tyypillistä kärkevät ja aggressiivisesti esitetyt kannanotot, joissa esim. suomalaisiin kohdistuneita ihmisoikeusrikkomusten luokkaan kuuluvia tekoja vähätellään ja suomalaisten erityisesti neuvostoliittolaisiin tai kotimaisiin kommunisteihin kohdistamat todet tai kuvitellut vääryydet julistetaan lähes holocaustin veroisiksi sakramenteiksi. "Huhticaustina" tunnettu media-operaatio edustaa tätä henkeä.

Voidakseen tuomita jonkun oikeudettoman teon jyrkän emitionaalisesti ja vähätellä tai puolustella toista aivan samanlaista, henkilöllä täytyy olla musta-valkoinen maailmankuva. Monien historiaa tutkineiden mielestä juuri tälläinen ajattelutapa mahdollisti Hitlerin Saksassa juutalaisiin kohdistuneet raakuudet.

 

Seuraavassa lyhyt opastus poliittisesti korrektiin ajatteluun:

 A  Näitä tulee nyyhkiä:
 Kommunistit kaikkialla, jos niille käy hassusti.
 Juutalaiset, jos vainooja ei ole arabi tai kommari.
 Jenkkien pommittamat, paitsi saksalaiset.
 Mustat afrikkalaiset.
 Intiaanit, jos vainooja ei ole Nicaraguan sandinistihallitus.
 Naiset, jos vainooja on valkoinen heteromies.
 "Vähemmistöt" ilman vainoomistakin.

 

 B  Näitä ei tule nyyhkiä:
 Ukrainalaiset 1932-33
 Suomalaiset tai suomensukuiset kenen tahansa vainoissa.
 Kuka tahansa kommunistien vainoamana.
 Maahanmuuttajien raiskaamat naiset.
 Juutalaiset, jos vainooja on arabi
 Mustat afrikkalaiset, jos vainooja on musta.
 Kristityt.

 

Jos jaksatte pitää listan mielessä, ette mokaa vahingossakaan kyldyyriväen keskusteluissa harjoittaessanne muuten välttämätöntä maailmantuskan ja yliempaattisuuden demonstroimista.

 

 

3. "Yksityistapaukset joita ei saa yleistää"

Listalla "A" olevat tapaukset, tai niihin verrattavat, tulee ottaa huomioon poliittisesti korrektia maailmankuvaa muodostettaessa. Ne pitää osata luetella ulkoa, vaikka keskellä yötä unesta herätettynä, ja on muistettava että ne edustavat oikeaa pahuutta.

Virallisesti pahat asiat ovat pahempia kuin muut aivan samanlaiset asiat, sillä listaan kuulumattomat tai väärällä listalla olevat, ovat "yksityistapauksia joita ei voi yleistää". Jos ne on pakko mainita esim. keskusteltaessa sellaisen henkilön kanssa, joka ei tiedosta, on ilmaistava niiden salonkikelvottomuus esim. sopivalla äänensävyllä.

Maailmalla tai menneisyydessä tapahtuneista vääryyksistä puhumisenhan tarkoitus on muokata kuulijan maailmankuvaa poliittisen korrektiuden mukaiseksi, eli kokonaisuuden kannalta sopimaton tieto on väärä vaikka se olisi oikea.

 

 

4. Mihin holocaustia käytetään?

Ortodoksijuutalainen rabbi Aharon Cohen hahmottaa holocaustin merkityksen ja sillä käytävän mediavaikuttamisen näin:

"Sodan aikana, jolloin tappaminen oli jo käynnissä, on jälleen dokumentoitu kuinka asenteet kovenivat. Apua ei annettu hädänalaisille, koska sionistit tarvitsivat kärsimystä ja kuolleita voidakseen edistää valtiotaan, kun sota olisi lopussa.

Sodan jälkeen sionistit muuttivat Holocaustin välineeksi keräämään sääliä ja sympatiaa, ja tukea valtiolleen. Väitetään sionismin olevan estämässä uutta Holocaustia, mutta todellisuudessa se edistää sellaista. Sionistit ovat myös selittäneet oikeutetuiksi omat julmuutensa palestiinalaisia kohtaan Holocaustiin vedoten."

"... Minun täytyy vielä lisätä, että käyttäessään Holocaustia lahkolaisen valtionsa oikeuttamiseen, he suuressa tekopyhyydessään ovat omineet natsien sortopolitiikan kaikki keinot omaan käytäntöönsä. 30-luvulla, kun natsien politiikkana oli karkoittaa juutalaiset Saksasta, on hyvin dokumentoitu kuinka sionistit ja natsi-viranomaiset työskentelivät yhdessä -nimenomaan yhdessä- evakuoidakseen sopivia juutalaisia, kuten nuoria ja terveitä, Saksasta Palestiinaan."

"Ortodoksisen juutalainen näkemys on että Holocaust edusti äärimmäistä julmuutta mitä voi olla, mutta sitä ei pidä millään tavalla käyttää oikeuttamaan sionismin laittomia ja rikollisia tekoja."

"Hyvät ystävät, toivon että lopuksi rukoilemme että kiistan ja verenvuodatuksen aihe Lähi-Idässä, valtio josta käytetään nimeä "Israel", tulee täydellisesti ja rauhanomaisesti puretuksi, ja korvatuksi sovinnollisella hallinnolla, joka täyttää palestiinalaisten toiveet. Silloin arabit ja juutalaiset ovat kykeneviä elämään rauhanomaisesti yhdessä, kuten ovat tehneet vuosisatoja."

Rabbi Cohenin kanssa ei voine olla erimieltä? Hän suree sionistisen Israelin valtion turvautumista keinoihin, joista muistamme Hitlerin Saksan. On varsin surullista, että juutalaiset ovat toistamassa vanhan vainoojansa virheitä.

Ortodoksijuutalainen rauhanliike "Neturei Karta" lähetti Aharon Cohenin Teheraniin Iranin valtion järjestämään "Holocaust-konferenssiin", missä hän käytti tilaisuuden hyväkseen puhuakseen rauhasta ja sovinnosta, ja varoittaakseen ketään käyttämästä menneitä vääryyksiä savuverhona uusien tekemiseen. Voiko olla viisaampaa ja juutalaisempaa suhtautumista?

Ne henkilöt Israelissa, jotka haluavat jatkaa palestiinalaisten ja juutalaisten vastakkainasetteluun johtavaa politiikkaa, kätkeytyvät holocaustin muiston taakse. Mihin muuhun tätä muistoa väärinkäytetään?

 

Suomen perspektiivistä katsoen holocaust näyttää olevan materiaalina varsin massiivisessa mediamyllytyksessä: Juutalaisten onnettomuus 60-vuotta sitten toimii hyvin huomion kääntämisessä kansallisuus-aatteen varjopuoliin, -ja väärinkäyttöön. Antisemitismillä ja terveellä asenteella omaan kansallisuuteen ei nähdä mitään eroa.

Kun Suomi joutui olosuhteiden pakosta tukeutumaan silloiseen Saksaan puolustaessaan itseään, käydyt sodat on helppo selittää ymmärtämättömille ja lähi-historiaa huonostitunteville "natsismin puolella" käydyiksi. Nämä selittäjät unohtavat tyylikkäästi, että juuri Hitlerin kanssa sovittuaan Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen syksyllä 1939.

Normaali kiintymys omaan kansaan selitetään lähes "rasismiksi", ja rinnastetaan "antisemitismiin". Hauska piirre tässä kampanjoinnissa on se, että eräs keskeisimpiä puuhastelijoita on itse ollut saksalaisen diktatuurivaltion palveluksessa 1970-luvulla, eikä edes osoita katumusta!

Dosentti (tai desantti? -sama se.) Jouko Jokisalon esimiehet Stasissa, eli Gestapon seuraaja-järjestössä Saksan itä-vyöhykkeellä, ilmoittavat olleensa hyvin tyytyväisiä ahkeraan, tunnolliseen ja häikäilemättömään agenttiinsa. Nyt tämä samainen diktatuurivaltion palvelija on kasvattamassa Suomen koululaisia "suvaitsevaisuuteen"?

"Oululainen filosofian tohtori ja yliopiston historianlehtori Jouko Jokisalo tuli viime syksynä (2001) kameran eteen kertoen menneisyydestään Itä-Saksan agenttina. Hän sanoi olleensa vuodesta 1978 vuoteen 1987 DDR:n turvallisuusministeriön Stasin palveluksessa." (Lähde)

Jokisalon aiemmassa isäntävaltiossa, "Itä-Saksassa", suvaitsevaisuus oli niin korkeassa kurssissa, että oli erityinen poliisiorganisaatio metsästämässä "suvaitsemattomia", joita aluksi säilytettiin samoissa leireissä kuin mitä edelliset vallanpitäjät, natsit, olivat käyttäneet. "Rauhasta", "vapaudesta" tai "suvaitsevaisuudesta" ei päästy sanomaan väärää sanaa, ilman että Buchenwaldin kes... eikun rauhan-leirin portit olisivat loksahtaneet "suvaitsemattoman" takana. Siitä pitivät huolta Jouko Jokisalon kollegat!

Jokisalon kaltaisten totalitaarisen aatteen omaksuneiden toimijoiden läsnäolo "ihmisoikeus"-keskustelussa lienee eräs tärkeä syy siihen, miksei mm. Suomessa juurikaan kuule mediassa mainittavan ukrainalaisten tai muiden kommunismin uhrien kohtaloista, vaikka nämä murhenäytelmät ovat laajuudeltaan holocaustin luokkaa.

Totalitarismin itäiseen junttiversioon, neuvostokommunismiin, harhautuneet liputtavat "natseja" ja holocaustia pitääkseen aateveljiensä tekoset poissa otsikoista, mm. Seura-lehden erikoisnumeroista. TV-viihdeohjelmista puhumattakaan.

Hyvä tarkoitus estää joukkomurhien toistuminen puhumalla yhdestä niistä näyttää kääntyneen vastakohdakseen historian armottoman dialektiikan otteessa.

 

 

5. Kuka piilottaa mitä?

Tarkastellaksemme holocaust-syndroomaa syvemmin, meidän täytyy katsoa mistä natsit syyttivät juutalaisia:

Tavallinen juutalainen pikkukauppias, joka oli useimmille 30-luvun saksalaisille ainoa kontakti koko juutalaiseen heimoon, ei ärsyttänyt ketään. Koska Hitler ja propagandataiturinsa Josef Goebbels olivat käytännön miehiä eivätkä lyöneet päätään seinään, he rakensivat viholliskuvan aivan toisaalle: Pankkien, keinottelun ja talousrikosten maailmaan.

Natsipropagandan "Der Ewige Jude" keinotteli osakkeilla, korruptoi virkamiehiä, teki moraalittomista nahjuksista poliitikkoja media-vallallaan, rakensi hyvä-veli-verkostoja yhdistämään pankkien, kunnallishallinnon, luottamuselinten ja rakennuttamisen häikäilemättömimmät roistot kunnallisnyrkeiksi, jotka ryöstivät yhteiskuntaa ja kuluttajia hintakarteilleillaan ja sisäpiirikaupoillaan.

Saksa oli kokenut juuri ennen Hitlerin valtaantuloa syvän talouslaman, jonka aikana vauraan keskiluokan omaisuudet olivat siirtyneet käytännössä vastikkeetta pankeille ja näiden bulvaaneille. Keplottelijoita ja talousrikollisia oli oikeasti olemassa, ja nämä olivat tehneet pohjatyön Hitlerin kannatukselle. Natsien tarvitsi vain keksiä nimitys ja symboli tälle yhteiskuntaan levinneelle näkymättömälle syöpäkasvaimelle.

 


Natsipropagandan luoma karikatyyrimainen kuva juutalaisista vastasi tavallisten saksalaisten käsitystä virka-, talous- ja oikeusrikollisista, eli epärehellisistä herra-kerhoista.

 

Virka-, talous- ja oikeusrikollisuus pyrkivät yleensä kytkeytymään tiiviisti toisiinsa, -ja politiikkaan, muodostaen kasvottoman ja hahmottoman muurin jota vastaan tavallisen kansalaisen on turha potkiskella. Natsipropaganda antoi tälle konglomeraatille kasvot: Goebbels syytti kaikesta juutalaisia.

Harvenpi talousrikollinen siihen aikaan tajusi, minkä savuverhon tästä saisi heidän puuhailuilleen? (Mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan?)

Toki korruption verkostoissa oli juutalaisia, mutta eivät kaikki olleet. Eikä suurimmalla osalla juutalaisista olisi ollut mitään mahdollisuuksia päästä näihin herrakerhoihin, mutta natseille se oli sivuseikka. Tärkeintä propagandassa on, että vihan kohde on helppo tunnistaa.

Jos parlamentaarinen hallinto pääsee rappiolle, markkinatalous muuttuu "kartellitaloudeksi", sisäpiiri-yhteiskunnaksi jossa politiikan huiput ja talouskeinottelun huiput ovat yksi ja sama joukko, joka muuttaa valtaa rahaksi ja rahaa taas vallaksi, rikastuen joka kierroksella yhä enemmän.

Jos näin, siitä ei kukaan puhu, mutta kaikki sen tietävät. Ja tästä kaikesta laitettiin syy juutalaisten niskaan.

Kiinnitimme alussa huomiota TV-ohjelmatarjonnan holocaust-buumiin. Siihen täytynee olla jokin syy? Voisiko olla niin, että omat suomalaiset päättäjämme tekevät juuri sitä, mistä juutalaisia syytettiin natsien propagandassa?

Silloinhan holocaust-myllytys mediassa on tarkoitettu kätkemään nykyisten vallanpitäjien rikolliset teot? Paavo Lipposenkin pro-semiitti-herätys lähtee siis halusta piiloutua kuuden miljoonan kaasutetun taakse turvaan omien tekosten paljastumiselta!  

 

Linkkejä:

 


 

Muita artikkeleja näillä sivuilla:

 

Sisällysluetteloon