web space | free website | Web Hosting | Free Website Submission | shopping cart | php hosting

 

 

Poliittisia asiakirjoja:

"Unabomberin manifesti

 

Ted Kaczynski alias "Unabomber" on kaikkien ekoterroristien tuotejohtaja. Muita verrataan häneen, hänen ajatuksiinsa ja toimintaansa. Vaikka emme hyväksy terroritekoja emmekä äärimmäisesti käsitetystä ekologisesta asenteesta seuraavia virhepainotuksia, pidämme hänen poliittisia analyysejaan tutustumisen arvoisina. Terävänäköisyys voi asua samassa päässä, kuin hedelmättömät ideat ja toimintamallit. Olkaapa hyvät:

 

UNABOMBER:

TEOLLINEN YHTEISKUNTA JA SEN TULEVAISUUS (osa 1)

 

Kirjoitus on ilmestynyt aiemmin Elämänsuojelija -nimisessä lehdessä ja sen on kääntänyt suomeksi Tuomas Pellonperä.

Johdanto

1. Teollinen vallankumous ja sen seuraukset ovat olleet katastrofi ihmislajille. Ne ovat suuresti nostaneet niiden ihmisten todennäköistä elinaikaa, jotka elävät "kehittyneissä" maissa, mutta ne ovat tehneet yhteiskunnan epävakaaksi, ovat tehneet elämän täyttymättömäksi, ovat altistaneet ihmiset nöyryytyksille, ovat johtaneet laajalle levinneeseen psykologiseen kärsimykseen (kolmannessa maailmassa myös ruumiilliseen kärsimykseen) ja ovat suunnattomasti tuhonneet luontoa. Jatkuva teknologinen kehitys pahentaa tilannetta. Se varmasti altistaa ihmiset vielä pahemmille nöyryytyksille ja tuhoaa vielä enemmän luontoa; se voi johtaa vielä suurempaan yhteiskunnalliseen epäjärjestykseen ja psykologiseen kärsimykseen, ja se voi lisätä ruumiillista kärsimystä myös jopa "kehittyneissä" maissa.

2. Teollis-teknologinen yhteiskunta voi joko selviytyä tai kaatua. Jos se selviytyy, se VOI lopulta saavuttaa matalan ruumiillisen ja psykologisen kärsimyksen tason, mutta vain kuljettuaan pitkän ja hyvin kivuliaan sopeutumisjakson läpi ja sen kustannuksella, että se pysyvästi tekee ihmisistä ja monista muista elävistä organismeista tekniikan tuotteita ja pelkän yhteiskunnallisen koneiston rattaita. Lisäksi: jos järjestelmä selviytyy, seuraukset ovat välttämättömät: sitä ei voi millään keinolla uudistaa tai muuttaa siten, että se ei riistä ihmisiltä omanarvontunnetta eikä itsemääräämisoikeutta.

3. Jos järjestelmä kaatuu, seuraukset ovat silti hyvin kivuliaat. Mutta mitä suuremmaksi se kasvaa, sitä tuhoisammat ovat sen kaatumisen seuraukset, joten jos se on kaatuakseen, sen on parasta kaatua ennemmin kuin myöhemmin.

4. Tämän vuoksi me puollamme vallankumousta teollista järjestelmää vastaan. Me emme voi ennustaa, turvautuuko tämä vallankumous väkivaltaan ja onko se äkillinen vai kestääkö se joitakin vuosikymmeniä. Mutta me luonnostelemme hyvin yleisesti ne toimet, joihin teollisen järjestelmän vihaajien on ryhdyttävä, jotta he tekisivät tietä vallankumoukselle tuon muotoista yhteiskuntaa vastaan. Tämä ei tule olemaan POLIITTINEN vallankumous: tarkoitus ei ole kaataa hallitusta, vaan nykyisen yhteiskunnan taloudellinen ja tekninen perusta.

5. Tässä artikkelissa me kiinnitämme huomiota vain joihinkin teollis-teknologisen järjestelmän kehityksen negatiivisiin tuloksiin. Jotkut negatiiviset tulokset mainitsemme vain lyhyesti ja joitakin emme mainitse lainkaan. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pidämme niitä tuloksia vähäpätöisinä. Käytännön syistä meidän täytyy rajata keskustelumme alueille, jotka ovat saaneet osakseen riittämätöntä huomiota tai joilla meillä on jotakin uutta sanottavaa. Koska on esimerkiksi hyvin kehittyneitä ympäristön- ja luonnonsuojeluliikkeitä, olemme kirjoittaneet hyvin vähän ympäristön pilaantumisesta ja koskemattoman luonnon tuhoutumisesta, vaikkakin pidämme niitä hyvin tärkeinä.

Nykyaikaisen vasemmistolaisuuden psykologiaa

6. Melkein jokainen myöntää, että elämme erittäin ongelmallisessa yhteiskunnassa. Eräs maailmamme hulluuden laajimmalle levinneitä osoituksia on vasemmistolaisuus, joten keskustelu vasemmistolaisuuden psykologiasta voi yleisesti toimia johdantona keskusteluun nykyisen yhteiskunnan ongelmista.

7. Mutta mitä on vasemmistolaisuus? Vuosina 1900-1950 vasemmistolaisuus voitiin käytännössä samaistaa sosialismiin. Nykyään liike on sirpaloitunut eikä ole selvää, ketä voidaan kutsua varsinaiseksi vasemmistolaiseksi. Puhuessamme vasemmistolaisista tässä artikkelissa meillä on mielessä pääasiassa sosialistit, kollektivistit, "poliittisesti oikeat tyypit", feministit, homojen, vammaisten ja eläinten oikeuksia ajavat aktivistit, yms. Mutta ei jokainen, joka on mukana joissakin näissä liikkeissä ole vasemmistolainen. Keskustellessamme vasemmistolaisuudesta emme yritä niinkään tuoda esille liikettä tai ideologiaa sinänsä, vaan psykologisen tyypin tai pikemminkin kokoelman sukulaistyyppejä. Niinpä se, mitä me tarkoitamme "vasemmistolaisuudella", tulee selvemmäksi vasemmistolaisuuden psykologiaa käsittelevän keskustelun edetessä. (Katso myös kappaleet 227-230).

8. Silti meidän vasemmistolaisuuden käsitteemme jää paljon epäselvemmäksi kuin me haluamme, mutta siihen ei näytä olevan parannuskeinoa. Me yritämme vain osoittaa summittaisesti ne kaksi psykologista taipumusta, joiden me uskomme olevan nykyisen vasemmistolaisuuden tärkein liikkeellä pitävä voima. Me emme suinkaan väitä kertovamme KOKO totuutta vasemmistolaisuuden psykologiasta. Lisäksi meidän keskustelumme tarkoitus on koskea vain nykyajan vasemmistolaisuutta. Me jätämme avoimeksi kysymyksen, missä määrin meidän keskustelumme pätee 1800-luvun ja 1900-luvun alkupuolen vasemmistolaisuuteen.

9. Me kutsumme "alemmuuden tunteiksi" ja "ylisosialisaatioksi" niitä kahta psykologista taipumusta, jotka ovat etusijalla nykyajan vasemmistolaisuudessa. Alemmuuden tunteet ovat yleisesti ottaen luonteenomaisia nykyajan vasemmistolaisuudelle, kun taas ylisosialisaatio on luonteenomaista vain tietylle nykyajan vasemmistolaisuuden lohkolle. Tämä lohko on kuitenkin hyvin vaikutusvaltainen.

Alemmuuden tunteet

10. Me emme tarkoita "alemmuuden tunteilla" vain alemmuustunteita tiukimmassa mielessä, vaan kokonaista kirjoa läheisesti yhteenkuuluvia piirteitä - huonoa itsetuntoa, voimattomuuden tunnetta, taipumusta masennukseen, tappiomielialaa, syyllisyyttä, itseä kohtaan tunnettua vihamielisyyttä, jne. Me väitämme, että nykyajan vasemmistolaisilla on taipumuksia sellaisiin tunteisiin (ne ovat mahdollisesti enemmän tai vähemmän tukahdutettuja) ja että nämä tunteet määräävät ratkaisevasti nykyajan vasemmistolaisuuden suuntaa.

11. Kun joku tulkitsee halventavaksi lähes kaiken, mitä sanotaan hänestä (tai ryhmästä, jonka hän tuntee omakseen), me päättelemme, että hänellä on alemmuuden tunteita tai huono itsetunto. Vähemmistöjen oikeuksia puolustavilla henkilöillä tämä taipumus on silmiinpistävä riippumatta siitä kuuluvatko he niihin vähemmistöihin, joiden oikeuksia he puolustavat. He ovat yliherkkiä sanoista, joilla kuvaillaan vähemmistöjä, ja yleensäkin kaikesta vähemmistöjä koskevasta. Sanoilla "neekeri", "itämaalainen", "vammainen" tai "tipu, kimuli", jotka tarkoittavat afrikkalaista, aasialaista, työkyvytöntä tai tyttöä, ei alun perin ollut halventavia vivahteita. Sanat "naikkonen" ja "tipu, kimuli" olivat pelkästään naista tarkoittavia vastineita sanoille "heppu", "tyyppi" ja "toveri". Aktivistit ovat itse liittäneet näihin sanoihin kielteiset vivahteet. Jotkut eläinoikeusaktivistit ovat menneet niin pitkälle, että he hylkäävät sanan "lemmikki" ja vaativat, että se korvataan sanalla "eläinseuralainen". Vasemmistolaiset antropologit menevät hyvin pitkälle väittäessään sanomasta alkukantaisista kulttuureista mitään sellaista, joka voidaan käsittää kielteiseksi. He haluavat korvata sanan "alkukantainen" sanalla "ei luku - eikä kirjoitustaitoinen". He ovat melkein vainohulluja kaikesta, mikä saattaa ehdottaa, että alkukantaiset kulttuurit ovat meidän omaa kulttuuriamme alempiarvoisempia. (Meidän tarkoituksemme ei ole vihjata, että alkukantaiset kulttuurit OVAT alempiarvoisempia kuin meidän kulttuurimme. Me pelkästään haluamme kiinnittää katseet vasemmistolaisten antropologien yliherkkyyteen).

12. Tarkimpia "poliittisesti oikeasta" kielenkäytöstä eivät ole keskiverto musta ghettoasukas, aasialainen maahanmuuttaja, hyväksikäytetty nainen eikä raajarikkoinen henkilö, vaan vähemmistö aktivisteja, joista monet eivät edes kuulu mihinkään sorrettuun ryhmään vaan tulevat yhteiskunnan etuoikeutetusta kerroksesta. Poliittisesti oikealla sanojen käytöllä on tukikohtansa yliopistojen professoreissa, joilla on turvattu työllisyys mukiinmenevine palkkoineen ja joista enemmistö on keski- tai yläluokasta kotoisin olevia valkoisia heteroseksuaalisia miehiä.

13. Monet vasemmistolaiset samastuvat voimakastunteisesti niiden ryhmien ongelmiin, joita pidetään heikkoina (naiset), kapinallisina (homoseksuaalit), lyötyinä (Amerikan intiaanit) tai muuten alempiarvoisina. Vasemmistolaiset itse tuntevat, että nämä ryhmät ovat alempiarvoisia. He eivät koskaan myönnä itselleen, että heillä on tällaisia tunteita, mutta juuri sen takia he käsittävät nämä ryhmät alempiarvoisiksi, koska he samastuvat niiden ongelmiin. (meidän tarkoituksenamme ei ole vihjata, että naiset, intiaanit jne. OVAT alempiarvoisia, vaan tuomme esiin erää tosiasian vasemmistolaisuuden psykologiasta.)

14. Feministit ovat epätoivoisen halukkaita todistamaan, että naiset ovat yhtä vahvoja ja kykeneviä kuin miehet. Selvästi heitä siis jäytää pelko siitä, että naiset EIVÄT ole yhtä vahvoja ja kykeneväisiä kuin miehet.

15. Vasemmistolaiset ovat taipuvaisia vihaamaan kaikkea, mitä pidetään vahvana, hyvänä ja menestyvänä. He vihaavat Amerikkaa, länsimaista kulttuuria, valkoihoisia miehiä ja järjenmukaisuutta. Syyt, joiden takia vasemmistolaiset sanovat vihaavansa länttä yms., eivät ole sopusoinnussa heidän todellisten motiiviensa kanssa. He SANOVAT vihaavansa länttä, koska se on sotaisa, imperialistinen, seksistinen, ryhmäkeskeinen jne., mutta kun nämä samat viat ilmenevät sosialistisissa maissa tai alkukantaisissa kulttuureissa, vasemmistolaiset keksivät niille tekosyitä tai korkeintaan myöntävät VASTAHAKOISESTI niiden olemassaolon. Kuitenkin he INNOKKAASTI (ja usein suuresti liioitellen) huomauttavat, että nämä viat havaitaan länsimaisessa kulttuurissa. Niinpä on selvää, että nämä viat eivät ole vasemmistolaisen todellinen syy vihata Amerikkaa ja länttä; hän vihaa niitä, koska ne ovat vahvoja ja menestyviä.

16. Sanoilla kuten "itsevarmuus", "itseluottamus", "aloitekyky", "yritteliäisyys", "optimismi" jne., on pieni merkitys liberalistin ja vasemmistolaisen sanavarastolle. Vasemmistolainen on epäyksilöllinen, työyhteisöä kannattava. Hän haluaa, että yhteiskunta tyydyttää kaikkien tarpeet ja huolehtii kaikista. Hän ei luota kykyynsä ratkaista itse ongelmiaan ja tyydyttää tarpeitaan. Hän vastustaa käsitettä "kilpailu", koska sisimmissään hän tuntee olevansa häviäjä.

17. Nykyajan vasemmistolaista älymystöä miellyttävät taiteet ovat taipuvaisia keskittymään kurjuuteen, epäonnistumiseen ja epätoivoon, tai muuten ne ottavat hekumallisen sävyn huitaisten sivuun järjellisen hallinnan, ikään kuin ei olisi toivoa saattaa mitään päätökseen järkiperäisellä laskelmoinnilla, ja jäljelle jää se, että vaivutaan hetkellisiin tuntemuksiin.

18. Nykyajan vasemmistolaisilla filosofeilla on taipumus hylätä syy, tiede ja objektiivinen todellisuus ja väittää kivenkovaan, että kaikki on kulttuurisesti suhteellista. On totta, että voi esittää kiperiä kysymyksiä tieteellisen tiedon perustasta ja siitä, kuinka - jos mitenkään - voidaan määritellä todellisuus, mutta on ilmeistä, että nykyajan vasemmistolaiset filosofit eivät ole kylmäpäisiä loogikkoja, jotka järjestelmällisesti erittelevät tiedon perustaa. He ovat syvästi sekaantuneet tunteineen hyökkäykseensä totuutta ja todellisuutta vastaan. He hyökkäävät näitä käsitteitä vastaan omien psykologisten tarpeidensa vuoksi: ensinnäkin heidän hyökkäyksensä on vihamielisyyden purkauskanava ja - jos hyökkäys on tarpeeksi laaja ollakseen menestyksekäs - se tyydyttää heidän voiman tarpeensa. Vielä tärkeämpää on se, että vasemmistolainen vihaa tiedettä ja järjenmukaisuutta, koska ne luokittelevat tietyt uskomukset tosiksi (so. menestyviksi ja ylempiarvoisiksi). Vasemmistolaisella on niin voimakkaat alemmuuden tunteet, että hän ei voi sietää, että jotkin asiat luokitellaan menestyviksi ja ylempiarvoisiksi ja toiset epäonnistuneiksi ja alempiarvoisiksi. Tämä selittää sen, miksi monet vasemmistolaiset hylkäävät käsitteen "henkinen terveys" ja eivät hyväksy älykkyysosamäärätestejä. Vasemmistolaiset vastustavat geneettisiä selityksiä ihmisen kyvyistä ja käyttäytymisestä, koska niillä on taipumus saada toiset ihmiset vaikuttamaan ylempiarvoisilta tai alempiarvoisilta muihin nähden. He haluavat mieluummin antaa yhteiskunnalle kunnian tai moitteen jonkun yksilön kyvystä tai sen puutteista. Niinpä yksilön "alempiarvoisuus" ei ole hänen vikansa vaan yhteiskunnan, koska häntä ei ole kasvatettu kunnolla.

19. Vasemmistolaisen alemmuuden tunteet eivät tavallisesti tee hänestä heikompiensa kiusaajaa, kerskuria, rehentelijää, egoistia tai häikäilemätöntä kilpailijaa. Tällainen henkilö ei ole täysin menettänyt uskoaan itseensä: vaikka hänellä on alijäämää uskossa omiin voimiinsa ja arvokkuuteensa, hän voi silti kuvitella mielessään olevansa vahva, ja hänen yrityksensä tehdä itsestä vahva saavat aikaan hänen epämieluisan käytöksensä. Mutta vasemmistolainen ei pysty tähän: hänen alemmuuden tunteensa ovat niin juurtuneet hänen mieleensä, että hän ei pysty pitämään itseään vahvana eikä arvokkaana. Tästä johtuu vasemmistolaisuuden kollektivismi. He voivat tuntea itsensä voimakkaiksi vain kuuluessaan kannattamaansa laajaan järjestöön tai massaliikkeeseen.


20. Huomatkaa vasemmistolaisten käyttämän taktiikan masokistinen taipumus: he osoittavat vastalauseensa asettumalla makaamaan ajoneuvojen eteen. Tällöin he tarkoituksellisesti yllyttävät poliisit ja rasistit pahoinpitelemään heitä. Nämä taktiikat voivat usein olla tehokkaita, mutta vasemmistolaiset eivät käytä niitä keinoina saavuttaa tavoitteensa, koska he PITÄVÄT ENEMMÄN masokistisista taktiikoista. Itseä kohtaan tunnettu vihamielisyys on vasemmistolaisen tavaramerkki.

21. Vasemmistolaiset saattavat väittää toimivansa myötätunnosta tai moraalisesta periaatteesta, jolla tosiaan on oma osuutensa ylisosialisoituneen vasemmistolaisen toiminnassa, mutta ne eivät kuitenkaan voi olla heidän toimintansa päämotiivit. Vihamielisyys on heidän käyttäytymisensä liian huomiota herättävä osatekijä, samoin on voiman tarve. Sitä paitsi suurta osaa heidän käyttäytymisestään ei ole järkiperäisesti suunniteltu, jotta se hyödyttäisi niitä, joita he väittävät auttavansa. Jos esimerkiksi uskoo vähemmistöjä tukevan toiminnan olevan hyväksi mustille ihmisille, onko järkevää vaatia sitä vihamielisin tai dogmaattisin ilmauksin? Ilmeisesti olisi hedelmällisempää käyttää diplomaattista ja sovittelevaa lähestymistapaa, joka on ainakin olisi sanallinen ja kuvaannollinen myönnytys valkoisille, jotka ajattelevat, että vähemmistöjä tukeva toiminta syrjii heitä. Mutta vasemmistolaiset eivät menettele näin, koska siten he eivät saisi tunnepohjaisia tarpeitaan tyydytettyä. Heidän todellinen päämääränsä ei ole auttaa mustia, vaan sen sijaan rotuongelmat toimivat heille TEKOSYYNÄ ilmaista oma vihamielisyys ja tuskastunut voiman tarve. Näin tehdessään he todellisuudessa tekevät vahinkoa mustille, koska aktivistien vihamielinen asenne valkoista "enemmistöä" kohtaan on taipuvainen vahvistamaan rotuvihaa.

22. Jos meidän yhteiskunnallamme ei olisi lainkaan sosiaalisia ongelmia, vasemmistolaisten täytyisi KEKSIÄ niitä, jotta heillä olisi tekosyy nostaa mekkala.

23. Me tähdennämme, että edellä oleva ei väitä olevansa tarkka kuvaus jokaisesta, jota voidaan pitää vasemmistolaisena. Se on vain karkea osoitus vasemmistolaisuuden yleisestä suuntauksesta.

 

UNABOMBER:

TEOLLINEN YHTEISKUNTA JA SEN TULEVAISUUS (osa2)

Ylisosialisaatio

24. Psykologit käyttävät termiä "sosialisaatio" tarkoittaessaan tapahtumasarjaa, jossa lapset opetetaan ajattelemaan ja käyttäytymään niin kuin yhteiskunta vaatii. Henkilön, joka uskoo ja noudattaa yhteiskunnan moraalisääntöjä ja joka toimii hyvin yhteiskunnan osana, sanotaan olevan mainiosti sosialisoitunut. Saattaa vaikuttaa mielettömältä sanoa, että monet vasemmistolaiset ovat ylisosialisoituneita, koska vasemmistolainen mielletään kapinalliseksi. Joka tapauksessa väitettä voidaan puolustaa: monet vasemmistolaiset eivät ole sellaisia kapinallisia, miltä he vaikuttavat.

25. Yhteiskuntamme moraalisäännöt ovat niin vaativia, että kukaan ei voi täysin ajatella, tuntea eikä käyttäytyä niiden vaatimalla tavalla. Me emme esimerkiksi saisi vihata ketään, mutta kuitenkin melkein jokainen joskus vihaa jotakuta, myöntääpä sitä itselleen tai ei. Jotkut ihmiset ovat niin paljon sosialisoituneita, että yrityksestä ajatella, tuntea ja käyttäytyä moraalisesti tulee heille raskas taakka. Välttääkseen syyllisyyden tunteet heidän on jatkuvasti petettävä itseään omista motiiveistaan ja keksittävä moraalisia selityksiä niille tunteille ja teoille, jotka todellisuudessa ovat epämoraalisia. Me kuvailemme tällaisia ihmisiä termillä "ylisosialisoitunut".

26. Ylisosialisaatio voi johtaa huonoon itsetuntoon, voimattomuuden tunteeseen, tappiomielialaan, syyllisyyteen jne. Yksi tärkeimmistä keinoista, joilla yhteiskuntamme sosialisoi lapsia, on se, että se panee heidät häpeämään sellaista käytöstä tai puhetta, joka on vastakkainen yhteiskunnan odotuksille. Jos tässä mennään liian pitkälle tai jos tietty lapsi on erityisen altis sellaisille tunteille, tämä lapsi alkaa lopulta hävetä ITSEÄÄN. Yhteiskunnan toiveet rajoittavat enemmän ylisosialisoituneen henkilön ajattelua ja käyttäytymistä kuin vähän sosialisoituneen henkilön. Enemmistö ihmisistä käyttäytyy merkittävässä määrin tuhmasti: he valehtelevat, tekevät vähäisiä varkauksia, rikkovat liikennesääntöjä, vetelehtivät töissä, vihaavat jotakuta, sanovat pahansuopia asioita tai käyttävät jotakin salakavalaa metkua päästäkseen jonkun toisen kaverin edelle. Ylisosialisoitunut henkilö ei voi tehdä näin, tai jos hän tekee niin, hän synnyttää itseensä häpeän tunnetta ja itsevihaa. Hän ei edes voi kokea tuntematta syyllisyyttä hyväksytyn siveysopin vastaisia ajatuksia tai tunteita; hän ei voi ajatella "likaisesti". Sosialisaatio ei ole vain moraalisuuden kysymys: meidät sosialisoidaan hyväksymään monia käyttäytymissääntöjä, jotka eivät ylitä moraalisuuden rimaa. Niinpä ylisosialisoitunutta henkilöä pidetään psykologisessa talutushihnassa, ja hän kuluttaa elämänsä käyskentelemällä poluilla, jotka yhteiskunta on tallannut häntä varten. Monissa ylisosialisoituneissa ihmisissä tämä aikaansaa väkinäisyyden ja voimattomuuden tunnetta, jotka voivat olla melkoinen vaiva. Me esitämmekin, että sosialisaatio on hirveimpiä julmuuksia, mitä ihmiset tekevät toisilleen.

27. Me väitämme, että nykyajan vasemmiston hyvin tärkeä ja vaikutusvaltainen osa on ylisosialisoitunut ja että sen ylisosialisaatiolla on suuri merkitys nykyajan vasemmistolaisuuden suunnan määräämiselle. Ylisosialisoituneet vasemmistolaiset ovat yleensä henkisen työn tekijöitä tai keski- tai yläluokan jäseniä. Huomatkaa, että yliopistoälyniekat muodostavat suurimman osan sosialisoituneesta osasta ja myös vasemmasta siivestä.

28. Ylisosialisoitunut vasemmistolainen yrittää päästä irti psykologisesta talutushihnastaan ja puolustaa itsemääräämisoikeuttaan kapinoimalla. Yleensä hän ei kuitenkaan ole tarpeeksi vahva kapinoidakseen yhteiskunnan perusarvoja vastaan. Meidän päiviemme vasemmistolaisten päämäärät EIVÄT yleisesti ottaen ole ristiriidassa hyväksytyn siveysopin kanssa. Sitä vastoinhan he ottavat ja omaksuvat kuin omanaan jonkin hyväksytyn moraaliperiaatteen ja sitten väittävät yhteiskunnan valtavirran laiminlyövän sitä periaatetta. Esimerkkejä ovat rotujen ja sukupuolten tasa-arvo, köyhien auttaminen, rauha sodan vastakohtana, väkivallattomuus yleensä, ilmaisunvapaus, ystävällisyys eläimiä kohtaan. Perustavampaa laatua on periaate, että yksilön velvollisuus huolehtia yksilöstä. Kaikki nämä periaatteet ovat pitkän aikaa olleet yhteiskuntamme - tai ainakin sen keski- ja yläluokan - syvään juurtuneita arvoja, joita valtaosa viestintämedian ja koulutusjärjestelmän meille esittämästä materiaalista avoimesti kannattaa. Varsinkaan ylisosialisoituneet vasemmistolaiset eivät tavallisesti kapinoi näitä periaatteita vastaan, vaan oikeuttavat vihamielisyytensä yhteiskuntaa kohtaan väittämällä, että se ei noudata niitä - mikä sisältääkin jonkinlaisen totuuden jyväsen.

29. Tässä esimerkki tavasta, jolla ylisosialisoitunut vasemmistolainen osoittaa todellisen kiintymyksensä yhteiskuntamme sovinnaisiin asenteisiin, samalla kun teeskentelee kapinoivansa sitä vastaan: monet vasemmistolaiset vaativat vähemmistöjen tukemista ja sitä, että mustille annetaan arvossa pidettyjä työpaikkoja ja mustien kouluissa annetaan korkeatasoista opetusta ja mustien kouluille annetaan enemmän rahaa. He pitävät mustien "alaluokan" elämäntapaa yhteiskunnan häpeätahrana. He haluavat liittää mustat osaksi järjestelmää ja tehdä heistä valkoisten keski- tai yläluokan ihmisten tapaisia liikeyritysten johtajia, laki- tai tiedemiehiä. He väittävät, että he eivät koskaan halua tehdä mustasta valkoisen jäljennöstä ja että he sen sijaan haluavat suojella afrikkalais-amerikkalaista kulttuuria. Mutta mitä on afrikkalais-amerikkalaisen kulttuurin suojeleminen? Se tuskin voi olla mitään muuta kuin sitä, että syödään sellaista ruokaa, kuunnellaan sellaista musiikkia, pukeudutaan sellaisiin vaatteisiin ja käydään sellaisessa kirkossa tai moskeijassa, jotka ovat mustien kulttuurin mukaisia; toisin sanoen sitä voidaan suojella vain käytännön teoilla. Kaikissa OLEELLISISSA suhteissa he haluavat tehdä musta valkoisen keskiluokan ihanteiden mukaiseksi. He haluavat, että hän opiskelee teknillis-matemaattisia oppiaineita, että hänestä tulee johtaja tai tiedemies, että hän kiipeää elämänsä aikana elintason tikkaita osoittaakseen mustien olevan yhtä hyviä kuin valkoisten, että mustista isistä tehdään "vastuuntuntoisia", että mustat jengit lopettavat väkivallan käytön, jne. Mutta nämähän ovat täsmälleen teollis-teknologisen järjestelmän arvoja. Järjestelmä ei välitä pisarankaan vertaa siitä, millaista musiikkia sen jäsen kuuntelee, minkälaisiin vaatteisiin hän pukeutuu tai mitä uskontoa hän tunnustaa, kunhan hän vain opiskelee koulussa, hänellä on kunnioitettava toimi, kiipeää elintason tikkaita, on "vastuuntuntoinen" isä tai äiti, ei käytä väkivaltaa, jne. Ylisosialisoitunut vasemmistolainen haluaa liittää mustan osaksi järjestelmää ja saada hänet omaksumaan sen arvot - huolimatta siitä, kuinka paljon hän yrittääkään kiistää sitä.

30. Me emme tietenkään väitä, että edes ylisosialisoituneet vasemmistolaiset EIVÄT KOSKAAN kapinoi yhteiskuntamme perusarvoja vastaan. Selvästi he joskus tekevät niin. Jotkut heistä ovat menneet niin pitkälle, että he kapinoivat erästä yhteiskuntamme tärkeintä periaatetta vastaan käyttämällä ruumiillista väkivaltaa. Heille väkivalta on eräs "vapautumisen" muoto: käyttämällä väkivaltaa he murtavat heihin iskostettuja psykologisia pidäkkeitä. Koska he ovat ylisosialisoituneita, nämä pidäkkeet kahlitsevat heitä enemmän kuin muita, mistä johtuu heidän tarpeensa vapautua niistä. Yleensä he kuitenkin oikeuttavat kapinointinsa uskottelemalla puolustavansa valtavirran arvoja: jos he käyttävät väkivaltaa, he väittävät taistelevansa esimerkiksi rasismia vastaan.

31. Me tajuamme, että monia vastaväitteitä voidaan esittää edellä olevaa nopeaa luonnosta vasemmistolaisuuden psykologiasta vastaan. Todellinen tilanne on sekava, joten tyhjentävä kuvaus mahtuisi vain useiden kirjojen kansien väliin. Me väitämmekin vain osoittaneemme hyvin summittaisesti nykyajan vasemmistolaisuuden psykologian kaksi tärkeintä suuntausta.

32. Vasemmistolaisten ongelmat kuvaavat kokonaisuudessaan yhteiskuntamme ongelmia. Huono itsetunto, taipumukset masentua ja tappiomieliala eivät ole vain vasemmiston vitsauksia: vaikka ne voidaan havaita erityisesti vasemmistossa, ne ovat levinneet laajalle yhteiskuntaamme. Lisäksi nykypäivän yhteiskunta yrittää sosialisoida jäseniään enemmän kuin mikään aiempi yhteiskunta: asiantuntijat neuvovat meitä jopa siinä, mitä syödä, kuinka kuntoilla, kuinka rakastella, kuinka kasvattaa lapset ja niin edespäin.

Voimaprosessi

33. Ihmiset tarvitsevat - luultavasti biologiaan perustuen - sitä, mitä me kutsumme "voimaprosessiksi". Se on läheisessä yhteydessä yleisesti tunnettuun voiman tarpeeseen, mutta se ei täysin ole sama asia. Voima prosessissa on neljä perusosaa: Näistä kolmea selväpiirteisintä me kutsumme päämääräksi, yritykseksi (tai ponnistukseksi) ja päämäärän saavuttamiseksi. (jokaisella on oltava päämääriä, joiden saavuttamiseksi on ponnisteltava, ja jokaisen täytyy onnistua saavuttamaan ainakin joitakin päämääriään.) Neljäs perusosa on vaikeampi määritellä, ja se ei ehkä ole kaikille välttämätön. Me kutsumme sitä itsemääräämisoikeudeksi ja käsittelemme sitä myöhemmin (kappaleet 42-44).

34. Tarkastellaan oletettua tapausta, jossa eräs henkilö voi toivomalla saada mitä tahansa. Tällaisella henkilöllä on valtaa, mutta hänellä kehkeytyy vakavia psykologisia ongelmia: aluksi hänellä on oikein hauskaa, mutta vähitellen hän alkaa ankarasti ikävystyä ja menettää itsekurinsa, ja lopulta hänestä voi tulla kliinisesti masentunut. Historia osoittaa, että joutilailla ja turvatuilla ylimystöillä, joiden ei täydy ponnistella, on taipumus rappeutua, ikävystyä, tulla nautinnonhaluiseksi ja menettää itsekurinsa heidän vallastaan huolimatta. (Tämä ei siis koske sellaisia ylimystöjä, joiden täytyy taistella valtansa säilyttämiseksi.) Tämä osoittaa, että pelkkä valta ei riitä vaan jokaisella on oltava päämääriä, jotka hän yrittää saavuttaa.

35. Jokaisella on päämääriä - ellei muita, ainakin se, että hän yrittää tyydyttää ruumiilliset tarpeensa (ruoan, veden, vaatteiden ja suojan tarpeensa). Joutilaan ylimyksen ei tarvitse ponnistella näiden eteen, mistä on seurauksena se, että hän ikävystyy ja menettää itsekurinsa.

36. Epäonnistuminen tärkeiden päämäärien saavuttamisessa johtaa kuolemaan, jos ruumiilliset välttämättömyydet ovat päämäärinä, ja tuskaantumiseen, jos päämäärät eivät liity hengissä pysymiseen. Jatkuva, läpi elämän kestävä epäonnistuminen päämäärien saavuttamisessa johtaa tappiomielialaan, huonoon itsetuntoon tai masennukseen.

37. Välttääkseen vakavat psykologiset ongelmat ihminen siis tarvitsee päämääriä, joiden saavuttaminen vaatii ponnistusta, ja hänellä on oltava järkeenkäypä määrä menestystä päämäärien saavuttamisessa.

Korvikeharrastukset

38. Mutta ei jokainen joutilas ylimys ikävysty eikä menetä itsekuriaan. Esimerkiksi Japanin keisari Hirohito omistautui meribiologiaan, jossa hän teki itsensä tunnetuksi, sen sijaan että olisi vaipunut turmeltuneeseen nautinto-oppiin. Kun ihmisten ei tarvitse käyttää voimiansa ruumiillisten tarpeiden tyydyttämiseen, he usein asettavat itselleen keinotekoisia päämääriä. Monissa tapauksissa he sitten pyrkivät näihin päämääriin yhtä tarmokkaasti ja antaumuksellisesti kuin pyrkivät tyydyttämään ruumiilliset tarpeensa. Niinpä Rooman valtakunnan ylimykset harrastivat kirjallisuutta asettaen tosin itselleen liian vaativia tavoitteita; monet eurooppalaiset ylimykset sijoittivat muutama vuosisata sitten valtavasti aikaa ja tarmoa metsästykseen, vaikka he eivät varmasti tarvinneet ruoaksi sitä lihaa; muut ylimystöt kilpailivat arvoasemasta esittelemällä huolitellusti rikkauksiaan; ja harvat ylimykset, kuten Hirohito, alkoivat harrastaa tiedettä.

39. Me käytämme sanaa "korvikeharrastus" tarkoittaessamme keinotekoista päämäärää kohti suunnattua toimintaa. Tämän päämäärän ihmiset ovat asettaneet itselleen pelkästään siksi, että heillä olisi päämäärä, jonka he yrittävät saavuttaa, tai pelkästään se "täyttymyksen" tähden, jonka he saavat tavoitellessaan tuota päämäärää. Tässä on nyrkkisääntö korvikeharrastuksen tunnistamiseksi: Kun tietty henkilö omistaa paljon aikaa ja tarmoa päämäärä X:n tavoitteluun, kysykää itseltänne seuraavaa: "Jos hänen täytyisi omistaa suurin osa ajastaan ja tarmostaan biologisten tarpeidensa tyydyttämiseen, tuntisiko hän olonsa tyhjäksi, koska hän ei saavuttanut päämäärää X?" Jos vastaus on kielteinen, päämäärän X tavoittelu on kyseisen henkilön korvikeharrastus. Hirohiton meribiologian opinnot muodostivat selvästi korvikeharrastuksen, sillä on melko selvää, että jos hänen täytyi viettää aikaansa työskentelemällä ei-tieteellisten askareiden parissa saavuttaakseen elämän välttämättömyydet, hän ei tuntenut oloaan tyhjäksi, vaikka ei tietänyt kaikkea merieläinten ruumiinrakenteesta tai elämänkierrosta. Toisaalta (esimerkiksi) seksin ja rakkauden tavoittelu ei ole korvikeharrastus: useimmat ihmiset - huolimatta siitä, että heidän toimeentulonsa olisi muuten tyydyttävä - tuntisivat olonsa tyhjäksi, jos heillä ei olisi elämänsä aikana suhdetta vastakkaiseen sukupuoleen. (Ylenmääräinen, todelliset tarpeet ylittävä seksin tavoittelu voi kuitenkin olla korvikeharrastus.)

40. Nykyaikaisessa teollisessa yhteiskunnassa yksilö tarvitsee häviävän vähän vaivannäköä tyydyttääkseen ruumiilliset tarpeensa. Jonkin mitättömän ammattitaidon saavuttamiseksi riittää, että osallistuu johonkin koulutusohjelmaan, ja työpaikan säilyttämiseksi riittää, että käyttää hyvin vähäisen määrän voimistaan ja tulee aina ajoissa töihin. Ainoat vaatimukset ovat kohtalainen määrä älykkyyttä ja - mikä tärkeintä - silkka TOTTELEVAISUUS. Jos yksilöllä on nuo ominaisuudet, yhteiskunta pitää huolta hänestä kehdosta hautaan. (Toki yhteiskunnassa on alaluokka, joka ei voi pitää ruumiillisia välttämättömyyksiä itsestään selvyytenä, mutta me puhummekin nyt yhteiskunnan valtavirrasta.) Niinpä ei ole yllättävää, että nykyinen yhteiskunta on täynnä korvikeharrastuksia. Nämä käsittävät tieteellisen tutkimustyön, urheilusaavutukset, humanitaarisen työn, taiteellisen ja kaunokirjallisen luomistyön, ylennyksen tavoittelemisen yrityksessä, rahan ja aineellisten hyödykkeiden hankkimisen selvästi yli sen määrän, joka antaa lisää ruumiillista tyydytystä, ja yhteiskunnallisen aktivismin, silloin kun se kohdistuu asioihin, jotka eivät ole tärkeitä aktivisteille henkilökohtaisesti. Tästä esimerkkinä valkoihoiset aktivistit, jotka taistelevat ei-valkoisten vähemmistöjen (jotka ovat maapallolla itse asiassa enemmistönä valkoisiin verrattuna / pt. huom.) oikeuksien puolesta. Nämä eivät kuitenkaan aina ole AITOJA korvikeharrastuksia, sillä monilla ihmisillä niihin on vaikuttimena osaksi joku muu tarve kuin tarve tavoitella jotakin päämäärää: tieteellisen tutkimuksen osavaikuttimena voi olla pakottava arvovallan tarve, taiteellisen luomistyön vaikuttimena voi olla tarve ilmaista tunteitaan ja sotaisan yhteiskunnallisen aktivismin vaikuttimena voi olla vihamielisyys. Useimmille ihmisille nämä kuitenkin ovat korvikeharrastuksia: esimerkiksi enemmistö tiedemiehistä luultavasti myöntää, että heidän työstään saamansa "täyttymys" on heille tärkeämpää kuin heidän ansaitsemansa raha ja arvovalta.

41. Monille, ellei useimmille, ihmisille korvikeharrastukset ovat vähemmän tyydyttäviä kuin varsinaisten päämäärien tavoittelu (so., päämäärien, jotka ihmiset haluaisivat saavuttaa, vaikkakin heidän voimaprosessin tarpeensa olisi jo tyydytetty). Yksi osoitus tästä on se, että monissa tai useimmissa tapauksissa syvästi korvikeharrastuksissa osallisena olevat ihmiset eivät koskaan ole tyydyttyneitä eivätkä koskaan lepää. Täten rahantekijä alinomaa tavoittelee enemmän ja enemmän yltäkylläisyyttä, tiedemies ei siirry uuteen ongelmaan, ennen kuin hän on ratkaissut vanhan ongelman, ja pitkän matkan juoksija yllyttää juoksemaan aina vain nopeammin ja pidemmälle. Monet ihmiset sanovat saavansa paljon enemmän täyttymystä korvikeharrastuksista kuin he saavat jokapäiväisistä asioista tai heidän biologisten tarpeidensa tyydyttämisestä, mutta tämä johtuu siitä, että meidän yhteiskunnassamme biologisten tarpeiden tyydyttäminen on supistettu arkipäiväisyydeksi. Huomion arvoista on se, että meidän yhteiskunnassamme ihmiset eivät tyydytä biologisia tarpeitaan ITSENÄISESTI, vaan toimimalla valtavan yhteiskunnallisen koneiston osina. Sitä vastoin ihmisellä on huomattavan paljon riippumattomuutta toimiessaan korvikeharrastustensa parissa.

Itsemääräämisoikeus

42. Itsemääräämisoikeus voimaprosessin osana ei ehkä ole välttämätön jokaiselle yksilölle, mutta useimmat ihmiset tarvitsevat suuren tai pienen määrän itsemääräämisoikeutta tavoitellessaan päämääriään. Heidän ponnistustensa on tapahduttava heidän omasta aloitteestaan, ja niiden on oltava heidän omassa valvonnassaan ja hallinnassaan. Silti useimpien ihmisten ei yksilöinä tarvitse tehdä, valvoa eikä hallita tätä aloitetta, vaan heille yleensä riittää se, että he toimivat jonkin PIENEN ryhmän jäseninä. Niinpä puolen tusinan ihmisen voimaprosessin tarve tyydyttyy, kun he keskustelevat keskenään jostakin päämäärästä ja yrittävät sitten yhdessä saavuttaa sen. Jos he kuitenkin työskentelevät joustamattomien, ylhäältä ojennettujen ohjeiden mukaan, jotka eivät jätä tilaa heidän omalle päätöksenteolleen eivätkä aloitteelleen, heidän voimaprosessinsa tarve ei tyydyty. Sama pätee tilanteeseen, jossa päätökset tehdään yhteisön perusteella, jos päätöksen tekevä yhteisö on niin suuri, että yhden yksilön osa on merkityksetön.

43. On totta, että joillakin yksilöillä nähtävästi on vähäinen voimaprosessin tarve. Joko heidän voiman tarpeensa on heikko tai he tyydyttävät sen samastamalla itsensä johonkin voimakkaaseen järjestöön, johon he kuuluvat, tai he ovat ajattelemattomia, eläimellisiä tyyppejä, jotka näyttävät tyydyttyvän täysin fyysisen voiman tunteesta (tästä esimerkkinä hyvä taistelusotilas, joka saa voimantunteensa kehittämällä itselleen kamppailutaitoja, joita hän sitten melko tyytyväisenä ja sokeasti käyttää häntä ylempien upseerien käskyjen mukaisesti).

44. Useimmat ihmiset kuitenkin saavat itsetuntonsa, luottamuksensa ja voimantunteensa vain voimaprosessin kautta eli asettamalla itselleen päämäärän, tekemällä ITSENÄISEN ponnistuksen tuota päämäärää kohti ja lopulta saavuttamalla sen. Kun yksilöllä ei ole sopivaa tilaisuutta läpäistä voimaprosessia, seurauksia ovat - riippuen yksilöstä ja tavasta, jolla voimaprosessi on keskeytetty -mm. ikävystyminen, tapainturmelus, huono itsetunto, alemmuuden tunteet, tappiomieliala, masentuneisuus, ahdistuneisuus, syyllisyys, tuskaantuminen, vihamielisyys, viinan väärin- ja lasten hyväksikäyttö, tyydyttymätön nautinnonhalu, epänormaali seksuaalinen käytös, uni- ja syömishäiriöt.

 

Linkit:

  1. Pelle Miljoona, "Unabomber"
  2. Wikipedia Theodore Kaczynskistä
  3. Unabomberista "Takku.netissä".
  4. Unabomberin manifesti "kansallissosialismi.orgissa".

 

 

 

 

 Tästä pääsivulle / to mainpage