web space | free website | Web Hosting | Free Website Submission | shopping cart | php hosting

 

 

Theresienstadt,

leiritystä ja tappamista

v.1941 - 1947

 

        
Theresienstadtin vanhassa linnoituskaupungissa, pohjoisessa Böömissä, toiminut keskitysleiri ei ollut yksi kauheimmista, varsinkaan jos otamme huomioon keskitysleirittämisen koko historian alkaen englantilaisten toimista Buurisodassa päätyen nykyaikaan ja -kun realisteja olemme- tulevaisuuteen. Theresienstadt on jäänyt historiaan natsien "juutalaiskysymyksen loppuratkaisun" eräänlaisena näyteikkunana, jossa kansanmurhan uhrien sallittiin itse hallinnoida itseään ja viihdyttää toisiaan kulttuurilla matkallaan heille suunniteltuun lopulliseen päämäärään. Vaikka Theresienstadtista on puhuttu, kirjoitettu ja tehty elokuvia, voimme silti kertoa lukijoillemme tästä kauhujen paikasta sellaista, mitä hän ehkä ei osaisi aavistaakaan. Mutta ensin Theresienstadtin historiaan:
    

Lainaamme erästä varsin asiallista ja puolueetonta esseetä aiheesta:

    

 

    

 

"Amerikkalaiset mieltävät tavallisesti "gheton" suuremman kaupungin kuluneeksi, rapistuneeksi, rottia viliseväksi ja yhden etnisen ryhmän asuttamaksi osaksi, jonka asukkaat pakottaa sinne syrjintä ja institutionaalinen rasismi. Varhempina aikoina Euroopassa "ghetto"-nimitys tarkoitti muureilla ympäröityä kaupunginosaa, johon juutalaiset oli paikallisen lain mukaisesti pakotettu elämään kristityistä erillään.

Ahdingosta ja eristyksestä johtuen tälläiset ghetot olivat tavallisesti slummiutuneet. Kun saksalaiset muuttivat Theresienstadtin kaupungin juutalaiseksi ghetoksi marraskuussa v.1941, se ei ollut natsien innovaatiota. Jo ennenkuin "ghetto"-sana tuli käyttöön ja ennenkuin natsit ilmaantuivat näyttämölle, juutalaiset olivat päätyneet eristetyiksi miltei kaikissa kaupungeissa, joissa heitä asui. Juutalais-kortteleista muodostui varsinaisia ghettoja vain silloin, kun ne oli muurein eristetty, juutalaisille julistettu öinen ulkonaliikkumiskielto, ja heidät oli pakotettu käyttämään erityistä vaatetusta erottuakseen ei-juutalaisista.

Sana "ghetto" on peräisin Venetsian siitä kolkasta, jossa valimot sijaitsivat. Venetsian murteessa rautavalimoa tai metallipajaa kutsuttiin sanalla "geto", mikä juontui valamista tarkoittavasta "gettare" -verbistä.

Senjälkeen kun juutalaiset oli karkoitettu Espanjasta v.1492 ja Portugalista v.1497, monet heistä asettuivat Venetsiaan. Vuodesta 1516 Venetsian juutalaiset pakotettiin kaupungin asetuksella elämään yhdellä pienellä saarella, jonne kuljettiin ainoastaan kahden portin kautta. Nämä portit suljettiin ja sinetöitiin aina auringon laskiessa. Tämä saari oli aiemmin tunnettu "gheto nuovona", uutena pajana.

Erityisesti Puolassa juutalaiset oli kuitenkin pakotettu omiin muurein eristettyihin kaupunginosiin jo ennen ghetto-sanan käyttöönottoa. Vuonna 1492 Krakovan juutalaiset määrättiin asumaan omassa muurein ympäröidyssä kaupunginosassaan senjälkeen kun heitä oli syytetty tulipalojen sytyttämisestä kaupungissa.

Saksan vanhassa osassa, "Old Reich:ssa", ei ollut muureilla eristettyjä ghettoja Hitlerinkään aikana. Hitler lähetti Saksan juutalaiset Lodzin ghettoon, joka oli kuulunut Puolaan, tai Theresienstadtiin joka oli ollut Tsekkoslovakiaa.

Natsien hyökättyä Puolaan ja miehitettyä maan, he aluksi keräsivät Puolan juutalaiset ghettoihin, käyttäen selityksiä jotka oli tunnettu jo vuosisatoja. Juutalaiset olivat vastuullisia tautien leviämiseen, etc.. Myöhemmin ghetoista tuli kätevä tapa eristää juutalaiset odottamaan kuljetustaan keskitysleireille tuhottavaksi Hitlerin "juutalaiskysymyksen loppuratkaisussa".

Lokakuun 10. 1941 Theresienstadtista päätettiin tehdä ghetto valikoiduille juutalaisille Böömin ja Määrin protektoraatista (sodanaikainen saksalainen hallintoalue käsittäen nykyisen Tsekin ilman Saksaan liitettyä Sudeettimaata), ja Saksan valtakunnasta johon sisältyi Itävalta ja osa läntistä Puolaa. Niihin juutalaisiin, jotka lähetettiin Theresienstadtiin, sisältyi yli 60-vuotiaat, ensimmäisen maailmansodan veteraanit, eteviä ihmisiä kuten muusikkoja ja taiteilijoita, tärkeitä henkilöitä, sokeita, kuuroja, juutalaisten mielisairaaloiden potilaat ja juutalaiset orvot.

Ensimmäiset Theresienstadtiin tuodut juutalaiset marraskuun 24. 1941 olivat 342 miestä, jotka majoitettiin "Sudeetti-parakkeihin" vanhan linnoituksen länsiosaan, joista saattoi nähdä Sudeettien vuoriston Saksan ja Tsekin rajalla. Ensimmäisten saapujien, joita nimitettiin rakennuskomennuskunnaksi, "Aufbaukommando", tehtävänä oli kunnostaa 10 parakkia pian saapuvien juutalaisten käyttöön. Joulukuussa v.1941 toinen kuljetus toi 1000 juutalaista, joista muodostui ydinryhmä gheton "juutalaiselle itsehallinnolle". Ensimmäiset kaksi saapumiserää tunnetaan myöhemmin AK1:nä ja AK2:na.

Pian rakentaja-työryhmän saatua parakit kunnostettua, 7000 juutalaista Prahasta ja Brnosta saapuivat ghettoon. Miehet ja naiset erotettiin toisistaan erillisiin parakkeihin, eikä heidän sallittu liikkua kaupunkilaisten joukossa. Helmikuun 16. v.1942 kaikki 3500 kaupunkilaista saivat määräyksen poistua 30. kesäkuuta mennessä. Silloin koko kaupungin oli oltava vankileiri-käytössä juutalaisille.

Juutalainen vanhinten neuvosto (Ältestenrat) muodostettiin Prahassa järjestämään gheton hallintoa  jo ennen kuljetusten saapumista Theresienstadtiin. Natsit antoivat suullisia käskyjä po. neuvostolle päivittäin, ja juutalainen "itsehallinto" välitti ne ghettoon vangituille juutalaisille.

Gheton "itsehallinnon" johtajana toimi vuorollaan kolme juutalaisten vanhinta (Judenältester). Ensimmäinen heistä oli Jacob Edelstein, joka toimi gheton vanhimpana 4.12.1941 ja 27.11.1943 välisen ajan. Edelstein pidätettiin syytettynä gheton asiakirjojen väärentämisestä, ja hänet siirrettiin ghetosta ensin Theresienstadtin "Pieneen Linnoitukseen" joen toiselle puolelle. Sieltä hänet kuljetettiin Auschwitziin, jossa hänet natsien tuomioistuimen päätöksen jälkeen teloitettiin pahamaineisella "mustana vallina" tunnetulla teloituspaikalla 20.06.1944. Sitä ennen hän joutui katsomaan kun hänen vaimonsa ja poikansa ammuttiin.

Theresienstadtin toinen juutalainen johtaja oli tohtori Paul Eppstein. Hänkin joutui Pieneen Linnoitukseen syyskuun 7. v.1944, missä hänet teloitettiin ilman oikeudenkäyntiä. Syynä tähän oli tottelemattomuus natsien käskyille. Gheton viimeinen juutalainen johtaja oli tohtori Benjamin Murmelstein, joka toimi tehtävässään syyskuun 7. v.1944 alkaen sodan loppuun asti.

Gheton järjestysvoimina toimi 150 tsekkiläistä poliisia. Näiden lisäksi oli aseistamaton juutalainen ghetto-vartiosto, joka auttoi määräysten toimeenpanossa ghetossa. Muurissa, lähellä Magdeburg-rakennuksessa sijaitsevan museon sisäänkäyntiä, on gheton juutalaisia johtajia kunnioittava muistolaatta. Laatan teksti kiittää heitä heidän vastarinnastaan natseja vastaan, joka johti kahden ghettovanhimman kuolemaan.

Natsien aloittaessa juutalaisten karkoittamisen Saksasta, heitä oli maassa vähemmän kuin 200 000. Kaikki muut olivat jo poistuneet maasta paeten natsien vainoja. 40% Saksaan jääneistä juutalaista oli yli 60-vuotiaita, sillä nuoremmat lapsineen olivat olleet ensimmäisiä lähtijöitä. Itävallan tultua osaksi Saksan valtakuntaa huhtikuussa 1938 juutalaisten oli pakko muuttaa mihin tahansa maahan mikä saattoi ottaa heitä vastaan.

Vain 15 000 ikääntyneen juutalaisen sallittiin jäädä maahan. Kaikki heidät siirrettiin Theresienstadtiin, missä heidän kuolleisuutensa nousi korkealle tasolle. Tsekit olivat uudelleennimenneet vanhan varuskuntakaupungin Theresienstadtin Tereziniksi, mutta natsit käyttivät siitä aluksi nimitystä Theresienbad. Tällä nimityksellä se rinnastui kylpyläkeskuksiin, jollaisissa ihmiset kävivät ottamassa mineraalivesikylpyjä. Virallinen nimitys vaihtui sitten Reichsaltersheimiksi, mikä tarkoittaa valtion vanhainkotia. Jotkut saksalaiset juutalaiset maksoivatkin huoneistoista ghetossa ja allekirjoittivat sopimukset asumisesta, ruuasta ja terveydenhoidosta hyvässä uskossa.

He olivatkin hyvin pettyneitä Theresienstadtiin saapuessaan, ja havaitessaan ettei se ollutkaan mikään kylpyläkaupunki tai vanhainkoti kuten he olivat toivoneet, eikä majoitus ollutkaan sitä luxusta mistä he olivat maksaneet. Kun he olivat liian vanhoja työhön, heidän ruoka-annoksensa olivat vähäisempiä kuin työssäkäyvien. Heidän kuolleisuutensa kohosikin erittäin korkeaksi.

Theresienstadtiin liitetään usein määre "Paratiisi-Ghetto", vaikkeivat natsit koskaan tälläistä nimikettä käyttäneet. Gheton toimiessa, sitä nimitettiin useimmin "Juutalaiseksi Itsehallinnoksi", "Jüdische Selbstverwaltung".

Keskitysleirin VIP-henkilöt?

Tavallisen natsien keskitysleireille lähetetyn väen lisäksi Theresienstadtissa oli myös useita hyvin tunnettuja ja huomattavia juutalaisia, jotka oli vangittu muiden mukana. Jokaisella natsien leirillä, minne tälläistä vaikutusvaltaista väkeä oli sijoitettu, heille oli annettu etuoikeuksia, eikä Theresienstadt muodostanut poikkeusta.

Tärkeille juutalaisille, kuten berliiniläiselle rabbi ja tohtori Leo Baeckille, jota natsit nimittivät "juutalaisten paaviksi", oli annettu oma huoneisto Theresienstadtissa. Loput juutalaisista oli ahdettu suuriin huoneisiin, joissa oli heille kolme riviä kolmikerroksisia puisia laverisänkyjä. Gheton täyttyessä uudet tulijat joutuivat elämään ullakoilla ilman lämpöä, juoksevaa vettä ja toiletteja.

Jokainen kuljetus toi Theresienstadtin leirille jotakuinkin 1000 juutalaista. Tulijat kulkivat "die Schleuse" -nimellä tunnetun tarkastuspisteen kautta. Nimitys tarkoitti sulkua samassa mielessä kuin sulut kanavissa. Tarkastuksessa etsittiin leirillä kiellettyjä esineitä. Sen jälkeen miehet ja naiset sijoitettiin erillisiin parakkeihin, jotka oli nimetty saksalaisten kaupunkien mukaan. "Dresden" ja "Magdeburg" -parakit olivat naisille, "Hannover" miehille ja "Hamburg" naisille. Juutalaisen "itsehallinnon" toimistolla oli tilat "Magdeburgissa".

Ensimmäinen edelleenkuljetus Theresienstadtista itään käsitti 2000 juutalaista, jotka lähetettiin Riikaan 9. tammikuuta v.1942 Bohusovicen asemalta. Holokaustintutkija Martin Gilbertin mukaan kaikki heidät ammuttoon Rumbulin metsässä lähellä Riikaa. Hirvittävin piirre tässä prosessissa oli se, että juutalainen "itsehallinto" oli aluksi vastuussa ihmisten valitsemisesta näihin kuljetuksiin, joskin siihen aikaan ei voitu tietää millaiseen kohtaloon valitut joutuivat. Tietämättään "itsehallinto" lähetti nuoria terveitä juutalaisia kuolemaan luullen lähettävänsä heidät työleireille itään.

Yhteensä 44 693 Theresienstadtin juutalaista lähetettiin Auschwitziin, missä he muutamaa harvaa lukuunottamatta menehtyivät. Syyskuun 8. v.1943 5006 Tsekin juutalaista käsittänyt kuljetus lähti Auschwitziin sijoitettavaksi "perheleiriin", joka likvidoitiin puoli vuotta myöhemmin. Siellä oli ollut 22 503 Theresienstadtista lähetettyä juutalaista, jotka oli siis siirretty tuntemattomaan määräpaikkaan idässä.

Wannseen konferenssissa tammikuun 20. v.1942 määritellyn toimintaperiaatteen mukaan Hitlerin suunnitelmana oli siirtää kaikki juutalaiset itään. Kahdeksantuhatta oli lähetetty Theresienstadtista Treblinkaan ja 1000 Sobiboriin, kahdelle kuolemanleirille jotka sijaitsivat lähellä Saksan miehittämän Puolan ja Neuvostoliiton rajaa. Toiset 1000 oli kuljetettu Theresienstadtin ghetosta Valkovenäjälle, Minskin lähistöllä sijaitsevassa Maly Trostenetsin kylässä sijaitsevaan keskitysleiriin. Kaksituhatta gheton juutalaista kuljetettiin Zamosciin, 3000 Izbicaan, ja 3000 Lubliniin. Nämä kaupungit sijaitsivat lähellä miehitetyn Puolan itärajaa. (Tässä tarkoitaan Saksan ja Neuvostoliiton v.1939 suorittaman Puolan jaon seurauksena syntynyttä rajalinjaa, jonka itäpuolinen Puola liitettiin siis NL:oon. suom.huom.)

Vaikkakin Theresienstadtin ghetto oli alunperin ajateltu vanhempien juutalaisten sijoituspaikaksi, natsit alkoivat liittää joitain juutalaisvanhuksia itään meneviin kuljetuksiin senjälkeen, kun leirin vankien lukumäärä oli noussut maksimiinsa 58 497:ään syyskuun 18. v.1942. Kauhistuttavan ylikansoituksen takia kuolleisuus leirissä oli juuri syyskuussa -42 noussut noin 4000:een (kuukaudessa), joista useimmat olivat vanhuksia. Syyskuun 19. ja lokakuun 22. päivien välillä v.1942 gheton asukkaita lähetettiin itään muille leireille 11:ssa kuljetuksessa tämän ylikansoituksen lieventämiseksi.

Vanhan linnoituskaupungin luoteis-osassa sijaitsee rakennus, josta natsit käyttivät nimitystä "Bauhof". Sitä käytettiin gheton työpajana. Allaolevassa kuvassa se näkyy keltaisena rakennuksena. Sen oikealla puolella voi nähdä osan vanhasta linnoitteesta, jonka läpi tie kulkee.


Ghetto-museon tietojen mukaan ihmisten murhaamiseen tarkoitettu kaasukammio oli v.1945 rakennettu kaupungin linnoitusvallin käytävään lähelle Litomericen porttia, paikkaan joka on oikealle Bauhof-rakennuksesta. Martin Gilbertin mukaan tätä kammiota ei koskaan käytetty tarkoitukseensa.

Tämä ihmisille tarkoitettu kaasukammio on suoraan vastakkaisella puolella linnoitusta Jäger-parakkiin nähden, joka on samankaltainen rakennus kaupungin toisella puolella. Jäger- (metsästäjä-) parakkia käytettiin desinfiointi-asemana, jossa vangit ja heidän vaatteensa puhdistettiin täistä. Vangit desinfioitiin upottamalla heidät kokonaan kylpyveteen, johon oli lisätty loisia tappavaa kemikaalia.

Samaan aikaan heidän vaatteensa käsiteltiin kuumalla höyryllä, joten vangit joutuivat pukeutumaan vielä märkiin vaatteisiin palatakseen majoitusparakkeihinsa. Vanhimmat vangit sijoitettiinkin siksi asumaan Jäger-parakissa, ettei heidän tarvitsisi liikkua kylmässä märin vaattein. Jägerin takana Südberg-kukkulalla oli vangeille tarkoitettu pallokenttä.

Gheton asukkaat saivat tietää ihmisten kaasutukseen sopivan kammion rakentamisesta Theresienstadtiin, ja suunnittelivat sen sabotoimista. Sota kuitenkin loppui ja Theresienstadtin juutalaiset pelastuivat vaarasta tulla kaasutetuiksi paikanpäällä. Lokakuussa v.1944 juutalaiset Birkenaussa, "Auschwitz-2:ssa", yrittivät vahingoittaa yhtä kaasutuskammiota. Pian sen jälkeen Heinrich Himmlerin uskotaan määränneen kaasutus-operaation pysäytettäviksi. (Jos po. käsky on annettu, se saattaa liittyä Himmlerin länsikontakteihin ruotsalaisen krevi Bernadotten välityksellä? Bernadotte sai aikaan mm. kuuluisat "valkoiset bussit", joilla keskitysleirivankeja kuljetettiin läpi sotaakäyvän Saksan turvaan Ruotsiin. Keskustelujen pää-aihe oli sodan lopettaminen ja Hitlerin syrjäyttäminen yhteisymmärryksessä länsiliittoutuneiden kanssa. suom.huom.)

Auschwitz-Birkenaun kaasukammiot oli sijoitettu pommisuojiin, kun liittoituneet olivat alkaneet pommittaa leiriä ilmakuvien paljastettua siellä sijaitsevan laajamittaisen ammusteollisuuden.

Linnoitusvallit molemminpuolin Litomerice-porttia linnoituskaupungin luoteispuolella näkyvät hyvin valokuvissa. Theresienstadtin ollessa ghetto, maantie portin läpi kaupunkiin oli suljettu, eikä liikenne kulkenut kaupungin läpi.

On olemassa huhuja, että Hitler olisi määrännyt kaikki keskitysleirien vangit surmattavaksi ennen amerikkalaisten tai venäläisten sotilaiden tuloa. Tämän uskotaan olleen syy kaasukammion rakentamiseen Theresienstadtiin sodan lopun jo häämöttäessä. (Huhua vastaan puhuu vankien suuret kuljetukset länteen etenevien venäläisten tieltä, mutta on myös toisensuuntaista näyttöä. Ainakin Kloogan työleirin kaikki jäljelläolevat vangit -2000 henkilöä- teloitettiin leiriä lopetettaessa. Klooga oli yksi kohde, johon juutalaisia oli siirretty Theresienstadtista. suom.huom.)

Auschwitzissa vangeille annettiin mahdollisuus joko pysyä leirissä tai lähteä saksalaisten vartioiden mukana kuolemanmarssille kohti länttä ennen puna-armeijan saapumista. Hyvin harvat, erityisesti liian vanhat tai sairaat, valitsivat leiriin jäämisen. Vangit uskoivat että paikallejäävät tulevat tapetuiksi. (...eli että lupaus saada jäädä odottamaan venäläisiä tyhjentyvään leiriin, onkin SS-miesten pirullisen ansa. Venäläisten ystäviksi näin ilmoittautuvat saisivat samantien kuulan kalloonsa. suom.huom.)

Huhtikuun 20. v.1945 jälkeen Theresienstadtissa oli 13 454 Auschwitzista ja muista evakuoiduista leireistä tuotuja huonokuntoisia selviytyjiä. Osa heistä majoitettiin suoraan rautatiekiskojen vieressä sijaitsevaan "Hamburg"-parakkiin, muille oli pystytetty tilapäisiä puuparakkeja gheton ulkopuolelle. Nämä tilapäisrakennukset purettiin pian sodan jälkeen. Jotkut tulijoista oli evakuoitu Buchenwaldista huhtikuun 5., juuri ennen kuin amerikkalaiset vapauttivat leirin 11.4. v.1945. Ennen amerikkalaisten saapumista Buchenwaldiin Hitler itse oli antanut käskyn evakuoida juutalaiset tarkoituksena estää saksalaisiin siviileihin kohdistuvat kostotoimet, joihin vapautuvien vankien pelättiin ryhtyvän.

Jotkut Buchenwald-evakuoidut saapuivat Theresienstadtiin kauhistuttavassa kunnossa, junamatkan kestettyä kaksi viikkoa, -ilman ruokaa. Buchenwaldin vapauttamisen jälkeen jotkut sinne jääneistä vangeista ottivat tai saivat haltuunsa amerikkalaisia jeeppejä ja aseita. Sitten he käynnistivät läheisessä Weimarin kaupungissa varsinaiset kosto-orgiat. He ryöstivät saksalaisia koteja, ampuivat kuoliaiksi viattomia siviilejä sattumanvaraisesti. Tämänkaltaisen toiminnan natsit halusivat estää evakuoimalla keskitysleirejä ennen niiden vapauttamista.

 

Saksalaisia pakolaisia Böömin maanteillä.

 

Holocaust-selviytyjä Ben Helfgott, joka itse oli ollut sodan viimeisinä päivinä Theresienstadtiin siirrettyjä vankeja, kertoo että Theresienstadtin gheton asukkaat aloittivat riehumisen niin pian kuin heidät oli vapautettu. He hyökkäsivät koteihin, pieksivät kuoliaaksi leirin entisen SS-vartijan, ja hyökkäsivät etnisten saksalaisten kimppuun. Böömin ja Määrin saksalaiset asukkaat olivat nyt kodittomia pakolaisia, joita karkoitettiin Saksaan.

Jotkut evakuoiduilta leireiltä saapuneista, olivat Theresienstadtista niihin alunperin lähetettyjä jotka nyt tulivat takaisin. Toiset olivat juutalaisia, jotka olivat olleet vuosia itäisissä keskitysleireissä. Toukokuun kolmantena v.1945 Theresienstadtin komendantti Karl Rahm luovutti leirin Punaisen Ristin hallintaan.

Martin Gilbert kertoo kirjassaan "Holocaust Journey", että komendantti Rahm kertoi Punaiselle Ristille vastaanottaneensa Berliinistä määräyksen tappaa kaikki Gheton asukkaat ennen venäläisten tuloa, mutta hän oli kieltäytynyt tottelemasta käskyä. Gilbert kirjoittaa, että tästä syystä Rahmin annettiin poistua leiristä päivää ennen venäläisten tuloa 8.5. v.1945. Rahm pidätettiin myöhemmin, ja hänet tuomittiin "Erikois-kansantuomioistuimessa" Litomericessa. Häntä säilytettiin senjälkeen Theresienstadtin "Pienessä Linnoituksessa" kunnes hänet teloitettiin v.1947.

This page was updated on December 23, 2007 / suomennos 2009

    

 

 

    

Tuskin juutalaiset oli saatu pois ghetosta, Theresienstadtissa alkoi verisen spektaakkelin toinen vaihe, josta meille kertoo Ingomar Pust:

 

Sudeettisaksalaisten Inferno; Osa 15:

Etnisten saksalaisten tragedia Tsekkoslovakiassa
"Murhatehdas" Theresienstadt

 

HUOM! OBS! ACHTUNG!

Huomautamme lukijalle, että seuraavassa kerrotaan asioista, jotka ovat poikkeuksellisen järkyttäviä. Harkitse vakavasti, aiotko todella lukea niistä.

THIS IS NOT FAMILYSAFE. KEEP MINORS OUT!

 

Itä-Euroopassa jo vuosisatoja asuneiden saksankielisten kohtalo kommunistien, raivoonsa kiihdytettyjen puolalaisten ja tsekkien, ja kostonhimoisten juutalaisten käsissä on yksi 1900-luvun vaietuimmista kansanmurhista. Jokainen lienee kuullut hokeman: "Niistä on puhuttava, etteivät ne toistu." Tämä on aivan totta, mutta jos yksikin vaino ja kansanmurha vaietaan vaikkapa poliittisen korrektiuden nimissä, ne toistuvat. Siksi esitämme teille seuraavat raportit:

"Sairaanhoitaja, joka myöhemmin kuoli, kertoi tohtori Emil Siegelille vankileirillä:

"Rekisteröimisen aikana minua hakattiin kunnes menetin yhden hampaistani. Erään SS-miehen vaimoa hakattiin samaan aikaan minun kanssani. Minut vietiin pois, mutta SS-vaimo painettiin istumaan SS-tikarin päälle. Kuulin kuinka hän huusi hirveällä tavalla kun terävä veitsi viilsi hänen sisäelimiään."

"Kun minut oli viety selliini, jouduin riisuutumaan alastomaksi kaikkien nähden, ja minua piestiin taas kunnes olin yltä päältä veressä. Minulle annettiin vähän vettä peseytymiseen. Minun täytyi seisoa alastomana lipulla koko yön. Seuraavana päivänä sain vankilan vaatteet."

"Jokaisena päivänä neljän viikon ajan sain 25 lyöntiä pampulla, kepillä, hihnalla, tai millä tahansa mikä vartijalla sattui olemaan käsillä. Vartija oli hyvin nuori, ja hän yritti jatkuvasti raiskata minua, mutta kun epätoivoisesti vastustin häntä, jouduin aina lopulta ruoskituksi kunnes menetin tajuntani. Näiden neljän hirvittävän viikon jälkeen minä jouduin SS-miesten ryhmään. Olin ainoa nainen heidän joukossaan. Tehtävämme oli kantaa ruumiita. Ne olivat lavantaudin uhrien ruumiita."

"Minua pahoinpideltiin tämänkin työn aikana, ja jouduin myös katsomaan kuinka SS-miestä hakattiin kunnes hän kuoli. Milloin tahansa pääsin poistumaan ruumiiden löyhkästä, sangollinen vettä olisi heitetty päälleni ja minun oli pakko väistää. Tällätavoin putosin toistuvasti yhteen joukkohaudoista, ruumiiden joukkoon. Toinen jalkani, johon sain haavan näin pudotessani, tulehtui pahasti. Sitten he antoivat minulle kengän. Paljain käsin ja ilman mitään suojavarusteita me kaivoimme näitä ruumita ylös ja laitoimme arkkuihin. On minun ansiotani, etteivät ruumiiden toksiinit tappaneet ketään meistä."

Näille "antifasistien" toiminnoille on tyypillistä mitä sairaimpien seksuaalifantasioiden toteuttaminen, johon tekojen täydellinen rankaisemattomuus antaa tilaisuuden. Tämä toistuu niin Tsekissä, Puolassa, Ranskassa, kuin voittajien miehittämässä Saksassa sodan lopulla ja sen jälkeen. Tätä ilmiötä ei ole kovinpaljoa tutkittu? Suom.huom

Eduard Fritsch raportoi myös Theresienstadtista: "Eräänä päivänä sain joiden muiden kanssa määräyksen puhdistaa yksittäissellit, joissa kuoliaaksihakattujen ruumiit olivat maanneet. Hyytynyttä verta oli kerrostunut lattioille useitä senttejä paksuksi kerrokseksi. Kaikkialla oli irtileikattuja korvia, uloslyötyjä hampaita, ihonkappaleita, hiuksia, hammasproteeseja ja kaikkea mahdollista. Veren ja muun inhottavan haju teki pian minulle mahdottomaksi jatkaa sellien ja käytävän puhdistamista. Kaksi tai kolme päivää myöhemmin monille meistä kehittyi hirvittäviä paiseita selkään, niskaan, päähän ja käsivarsiin. Kun minut määrättiin käymään raportoimassa sairas-osastolla, näin siellä jotain kauhistuttavaa: Potilaat oli riisuttu ja asetettu paareille. Sitten lääkäri injektoi heihin nopeastivaikuttavaa myrkkyä, ja he kuolivat noin yhden minuutin kuluessa."

Onko tätä tsekkiläistä "Tohtori-Kuolemaa" etsitty sodan jälkeen? Hänet pitää ehdottomasti saada julkisuuteen ja kansainväliseen sotarikosoikeudenkäyntiin. -Ja asiasta on lakkaamatta puhuttava. "Ettei se toistuisi". Suom.huom.

Eduard Kaltofen tarkentaa: "Yhtenä päivänä 100 saksalaista tuotiin leirille. Ensimmäisenä päivänä heiltä ryöstettiin kaikki omaisuus, kihlasormukset, kellot ja raha. (Vallankumous)kaartilaiset kävivät tälläisten esineiden kimppuun kuin villi lauma. Näiden sadan ihmisen joukossa oli jalkansamenettänyt kainalosauvoilla liikkuva sotainvalidi. Häntä hakattiin hänen omilla kainalosauvoillaan kunnes hän kuoli.

Joitain päiviä myöhemmin kaikki leirin asukkaat komennettiin seisomaan rivissä parakkien takana. Kolmisenkymmentä metriä meistä oli hiekkakuoppa. Neljä saksalaista oli pakotettu tuomaan tänne valmiiksi ruumisarkkunsa. Sitten kaksi heistä surmattiin niskalaukauksella, ja sitten toiset kaksi. Meidät pakotettiin katsomaan. Tällä tavalla satoja saksalaisia miehiä murhattiin ampumalla niskaan. Jokaisena yönä kuulimme laukauksia hiekkakuopalta, eikä ruumiiden kuljettamiselle leiristä ollut loppua."

Demokraattisten tsekkien oikeus- ja rangaistuskäytännöt pitää paremmin saattaa maailman tietoon, jotta natsien pahuus paljastuisi kaikille natsi-aikaisen ja demokraattisen Tsekkoslovakian ylläpitämän Theresienstadtin keskitysleirin käytäntöjen vertailussa!

Muistakaa aina tuomita lähihistorian vääryyksistä vain toinen osapuoli, tarkasti valiten mitä on lupa paheksua, ja mitä ei. Eihän siitä mitään tulisi, jos tekoja arvioitaisiin tekoina eikä tekijöiden jäsenkirjan värin mukaan. Moraali ja rehellisyyshän ovat tekopyhyyden ja konformismin pahimmat viholliset. Tähän voimmekin päättää Theresienstadtin keskitysleirin historian tarkastelun.

Sudeten German Inferno; The hushed-up tragedy of the ethnic Germans in Czechoslovakia

    

    

    

 

 

Paikkaamme sotahistorian
mustat aukot ja
kaivelemme kipupisteet:

 

    

 

Juutalaisten sotarikokset
toisessa maailmansodassa,
eli ennätysvauhtia
uhrista pyöveliksi!

 

Muistutamme lukijaa tässä kerrottavien asioiden poikkeuksellisesta järkyttävyydestä. Mikäli et ole varma siitä, että haluat lukea niistä, poistu heti.

 

LUE TÄMÄ: Kuvaviestin tms. vaikutuksesta lapsen tai herkän henkilön tajuntaan ei ole riittävästi tutkittua tietoa, mutta riskin aliarvioiminen ei ole viisasta. Kerromme näissä artikkeleissa asioista, joiden selvittämiseksi joudumme näyttämään kuvia raa´asta väkivallasta myös lapsia kohtaan. Kun nuori katsoja ei ymmärrä näkemäänsä, se voi jättää alitajuisen muistijälken, jonka vaikutus voi ulottua vuosien päähän. Emme siis varoittele turhaan.

 

    

 

Theresienstadtin sodanjälkeisen kuolemanleirin johtajasta tiedämme toistaiseksi vain nimen: Prusa. Hänenkaltaisensa murhasivat ja näännyttivät hengiltä 241 000 sudeettisaksalaista ja arvion mukaan 200 000 Wehrmachtin, SS:n ja muiden saksalaisten sotilaallisten yhtymien sotavankeja ja haavoittuneita, mukaanluettuna sairaanhoitajia, "Blitzmädchneitä" ja muuta aseistamatonta väkeä. Suurimmaksi osaksi tämä massamurhaaminen tapahtui rauhan jo vallitessa Euroopassa.

1900-luvun historian ns. mustien aukkojen l. kipupisteiden kaivelu on trendikästä nykyisten ns. intellektuellien keskuudessa. He viettävätkin kautta median ja "ajankohtaisten" keskusteluohjelmien (kyllä, niitä pakkosyötetään koko kansalle!) henkisen onanian sessioita, joissa suomalaisilta "natsien liittolaisina" etsitään yhä uusia todellisia ja kuviteltuja syntejä. Epävarma huhukin Lappeenrannan salaisesta kenttäoikeudesta ja hirmuisesta määrästä "omia teloitettuja" kelpasi yli vuoden kestäneeseen makaaberiin mediaherkutteluun.

Toisenlaista asennetta sama joukko ilmaisi kun saksalaisten siviilien -naisten ja erityisesti lasten- kärsimykset maailmansodassa ylittivät suomalaisen julkaisukynnyksen maailmalla hyvin luetun Anthovy Beevorin ja saksalaisen Jörg Friedrichin kirjojen, ja anonyymin naiskirjoittajan "Nainen Berliinissä" tultua julkaistuksi täälläkin. Nämä akateemiset aivo-invalidit todella jupisivat ihan julkisesti, että "voimmeko ajatella saksalaisia uhreina?" -Voitteko kuvitella!

Jos ei voi ajatella jotain kansallisuutta uhrin asemassa, ihmisyydenvastaisten rikosten kohteena, silloin henkilö on rasisti. Ei mikään muu kuin patologinen rasisti vailla empatiaa toisrotuisia tms. kohtaan.

Meille näiden sivujen kirjoittajille, kuten myös lainaamillemme tutkijoille, on täysin samantekevää, onko ylläolevan kuvan epätoivoisesti itkevä poika saksalainen vai juutalainen. Ihmisen kärsimys on ihmisen kärsimystä, eikä sitä mikään politiikka muuta muuksi.

On tosiasia, että välittömästi natsien menetettyä valtansa keskitysleireiltä vapautuvat ja ns. "DP:t", Saksaan sodan aikana pakkosiirretyt ja sieltä natsien toimesta karkoitetut jotka olivat palaamassa maahan liittoutuneiden perässä, syyllistyivät barbaarisiin tekoihin suojattomia saksalaisia siviilejä kohtaan amerikkalaisten, englantilaisten, venäläisten, jne., mitenkään estelemättä. Nämä teot, kuten myös vuosisatoja näissä maissa asuneiden saksalaisten Böömistä, Puolasta ja Jugoslaviasta karkoittamisen yhteydessä tapahtuneet asiat, ovat rikoksia ihmisyyttä vastaan siinä missä Nürnbergin oikeudenkäynneissä syytettyjen teotkin.

Sudeettisaksalaisten, joiden esivanhemmat olivat asuneet Sudeettimaassa kauemmin kuin suomenruotsalaiset Suomessa ja paljon kauemmin kuin jenkit Amerikassa, kokemuksia pääsee nykyisin lukemaan (toistaiseksi) vapaan netin kautta. Nämä raportit kertovat asioista, joiden ei toivoisi olevan mahdollisia. Kuitenkin ne tapahtuivat, ja ne joista saamme tietää, ovat vain jäävuoren huippu useimpien tragedioiden jäädessä kokonaan kertomatta uhrien tultua surmatuiksi normaalin mielikuvituksen ylittävien kidutusten jälkeen.

Kauhistumme Theresienstadtin gheton "itsehallinnon" johtajan Jacob Epsteinin teloitusta. Kyseenalaisen oikeudenkäynnin jälkeen hänet surmattiin perheineen. Miksi lapset? Sellaiselle on mahdotonta löytää mitään oikeutusta minkään ideologian pohjalta, eikä kukaan nykymaailmassa kiistä teon rikollisuutta. "...Sodat ne loppuvat aikanaan, jatkuu tappaminen ikuisesti!", runoili mainio Juice Leskinen. Tämä pitää paikkansa erityisesti lasten suhteen.

 

    

 

Prahalaisen Scharnhorstschulen oppilaat teloitettiin tsekkiläisen "vallankumouskaartin" toimesta 8.5.1945. "...jatkuu tappaminen ikuisesti"? Mutta mitäpä tuosta. Jatketaan vain nyyhkittävien uhrien valitsemista poliittisesti korrektisti!

"Rikoksissa ihmisyyttä vastaan" me kaikki olemme asianomistajia. Meillä on oikeus kokea maailma sellaiseksi, ettei siellä viedä lapsia koulunsa kellariin ammuttaviksi, siellä ei ripusteta ihmisiä lyhtypylväisiin elävinäpoltettaviksi, siellä ei tapahdu niitä seksuaalirikosten kuvottavimpia ilmauksia, joista saamme lukea sotien ja vallankumouksien yhteydessä. Niin tiesittekö muuten miten Leninin ja Stalinin työtoveri ja luottomies Pavel Dybenko kohteli Viaporin venäläisten upseerien perheenjäseniä vuonna 1917 Helsingissä? Ettekö tiedä?? Älkää ottako selvää.

Entinen GRU:n upseeri, kirjailijanimeltään Victor Suvorov, jonka paluu kotimaahansa Venäjälle on yhä mahdotonta, kertoo yhdessä kirjoistaan myös toveri Dybenkosta (Tässä virolaisittain translitteroituna: Dõbenko). Mainio Putkisen Jussi on suomentanut otteita kirjan vironkielisestä painoksesta:

Puhdistukset puna-armeijassa
Käännöskatkelmia kirjasta: VIKTOR SUVOROV: PUHASTUS
(Sitaatista alkaen sivulta 71.)

Sovetskaja Vojennaja Entsiklopedija” -tietosanakirjan (kolmas osa, sivu 277) mukaan ei lopettanut toveri Dõbenko myöskään rintamalla omaa työtään vaan jatkoi samaa – sodanvastaista agitointia.

Siten luhistui (tsaarin) hallitus, Ja Dõbenko ryhtyi heti, katso, koko Baltian laivaston komentajaksi. Humalassa olevat matruusit hulluuntuivat … toimeenpantiin hirmuisia rikoksia laivaston upseereja ja heidän perheitään kohtaan. …. Upseereita tapettiin yksinkertaisesti siitä syystä, että he olivat upseereita. Heidät työnnettiin avantoihin.

… Meidän muististamme se on haihtunut tuuleen. Mutta laivastotukikohdat olivat siellä, jossa on parhaillaan Suomen alueet. Toisen maailmansodan kuluessa antautuivat suuret ja voimakkaat valtiot ilman suurempaa vastarintaa totalitaaristen valtioiden painostukselle, mutta pieni Suomi osoitti yhtäkkiä sellaista yksimielisyyttä, joka hämmästytti jopa Stalinia. Sen takana olivat venäläisten upseerien ruumiit, joita häpäistiin humalaisten vallankumouksellisten taholta. Suomi painoi mieleensä ne upseerit.

Suomen kansa tiesi, että vapauttajat alkavat nylkemään nahkaa elossa olevilta ihmisiltä, hakkaamaan päähän nauloja, neniä, kieliä ja korvia leikkaamaan, puhkomaan lasten silmiä, tekemään kaikkea sitä mikä onnistui juopporatti Dõbenkolta. Siitä syystä, välittämättä tappioiden ja uhrien lukumäärälle, Suomi ei antautunut. Toveri Dõbenkoa muistetaan Suomessa vielä tänäänkin. Kävin siellä. Tarkistin.”

Kääntäjä: Juhani Putkinen
mailto:jussina@nic.fi

 

 

Viktor Suvorovin viittaus vuoden 1917 tapahtumiin Helsingissä, ja oheiset muut esimerkit bolshevistisesta brutaaliudesta, ovat merkillepantavan samankaltaisia kuin Theresienstadtin v.1945-47 terrori ja juutalaisten keskitysleiri-komendanttien toiminta Schleesiassa samoihin aikoihin. Tässä näyttäytyy jokin traditio?

 

    

 

 

    

 

 

Salomon (Shlomo) Morel, joka johti tuhoisaa keskitysleiriä Zgodassa l. Schwientochlowitzissä Puolassa sodan lopulla ja sodan jälkeen, käytti samanlaisia menetelmiä, kuin Theresienstadtin henkiinjääneiltä saksalaisilta vangeilta on saatu tietää, mutta Morel käytti niitä laajemmin. Hän osallistui luultavasti henkilökohtaisesti useampaan teloitukseen, kuin kukaan tunnetuista saksalaisista keskitysleirien komendanteista. Israelissä tämä mies on kunnioitettu sotasankari kuten Seitajärvellä Lapissa suomalaisia naisia ja lapsia murhannut neuvostopartisaani Aleksander Smirnov on nyky-Venäjällä. Moninkertainen murhaaja Morel nauttii Israelissa poliittista suojaa kaikkia Puolan viranomaisten esittämiä luovutuspyyntöjä vastaan.

Maailmansodan loputtutua ja taistelujen vaimennuttua puna-armeijaa paenneet Schleesian ja muiden Puolaan liitettäviksi päätettyjen Saksan osien asukkaat alkoivat palailla asuinpaikoilleen. Venäläiset miehittäjät sallivat tämän, ja jopa antoivat palaavien pakolaisten vapaasti käyttää sotilasjuniensa tyhjiä vaunuja. Omiin taloihinsa ja kyliinsä asettuvat saksalaiset joutuivatkin nyt Schlomo Morelin kaltaisten kohteeksi. Saksalaisia pidätettiin kyläkunnittain mielivaltaisten natsi-syytösten perusteella, ja vietiin kuolemanleireihin, joista vain hyvin harvat selvisivät hengissä ulos. Mitään kaasukammioita ym. eksoottista tai teknisesti monimutkaista ei toki ollut. Pidätetyt yksinkertaisesti hakattiin kuoliaiksi tai näännytettiin nälkään.

Oman kertomansa mukaan Morel oli ollut vankina Auschwitzissa, kuten jotkut muutkin sodanjälkeisten keskitysleirien sadistit. Käsittelemme siis "Holocaust-selviytyjien" sotarikoksia? Heiltä puuttui kuitenkin SS:n tappajien virkamiesmäisyys ja mielikuvituksettomuus, ja usein juutalaisten leirikomendanttien ryyppyjuhlat huipentuivat verisiin murhaorgioihin inhaan vanhatestamentilliseen tapaan.

Äskettäin uutisoitiin näyttävästi erään brutaaliksi keskitysleri-vartijaksi luullun ukrainalaistaustaisen vanhuksen muiluttaminen syytettyjen penkille Saksaan. Hänen oletaan olleen vankeja rääkännyt "Iivana-Julma" jollakin natsien leirillä. On se oikein tai väärin, eikö myös nämä sodanjälkeisen Schleesian tuhoamisleirien "Israel-Julmat" tulisi myös saada tuomiolle? Tai ainakin joku voisi pyytää anteeksi heidän tekojaan?

Muussa tapauksessa saksalaisten poliitikkojen canossanmatkat Varsovan gheton muistomerkille ja Auschwitzin alttarille muuttuvat tragikoomiseksi pelleilyksi, josta on vaikea todeta pitäisikö sille itkeä vai nauraa.

Tarkastelumme osoittaa, ettei juutalaistenkaan kilpi ole puhdas toisen maailmansodan osalta, vaikka he kuuluvat kiistatta eniten kärsineisiin kansakuntiin. Sodanjälkeinen julkisuus on jostakin syystä sivuuttanut heidän sotarikoksensa, joiden laatu yltää Nürnbergin kosto-tuomioistuimessa käsiteltyjen tekojen luokkaan. Tämä -ja Hollywood-viihde (sic!)- lienevät osaltaan auttaneet juutalaisia olemaan näkemättä malkaa omassa silmässään, jos raamatullinen vertaus sallitaan?

Nykyiselle Israelille tämä median ja viihteen ylläpitämä yksisilmäisyys on ollut erittäin vahingollista. Se on ylläpitänyt israelilaisten uskonnollista ja rodullista suprematismia, so: uskoa Valittuna Kansana olemiseen. Kun valituille kaikki on sallittua, Schlomo Morelin kaltaisten teot mustaavat Israelin, Haganahin ja juutalaisten mainetta yhä 2000-luvulla. Viimeksi Gazan konfliktin uusimmassa vaiheessa maailma kauhistui IDF:n tavasta käyttää fosforipommeja asutulla alueella käytävissä taisteluissa.

Juutalaisten asevoimien toimet palestiinalais-väestön kylien tyhjentämiseksi Israelin vapaussodan yhteydessä ja myöhemmissäkin konflikteissa ovat merkillepantavan samankaltaisia Schlomo Morelin, Czeslaw Geborskin, Ignaz Szypullan, Chaim Studnibergin, Pinek Makan, Josef Jurkowskin ja muiden sodanjälkeisten sotarikollisten saksalaisväestöön kohdistaman terrorin kanssa. Juutalaisten häpeäksi kaikki mainitut keskitysleirikomendantit ja kiduttajat olivat juutalaisia, kuten myös heidän esimiehensä Puolan kommunistisen salaisen poliisin UB:n silloinen päällikkö Jacob Berman.

Parasta mitä Israelille ja juutalaisuudelle voisi tapahtua, olisi edellä esiteltyjen zionatsien sotarikosten ja ihmisyydenvastaisten rikosten perusteellinen julkinen selvittäminen ja heidän edustamastaan vääristyneestä nationalismista irtisanoutuminen. Terveellä tavalla omaa kulttuuriperintöään ja etniteettiään kunniottava henkilö torjuu ortodoksijuutalaisen (kuvassa ylempänä) tavoin pyrkimykset ylivaltaan ja asettumisen muita kansoja vastaan. Se ei tee häntä vähemmän juutalaiseksi, kuten ei myöskään juutalaista toimittajakirjailija John Sackia, jonka kirja “An Eye for an Eye” toi suuren yleisön saataville tiedot juutalaisten brutaaleista kostotoimista Puolaan liitettyjen alueiden saksalaisia kohtaan.

Mikä sitten on tarinamme opetus? Sen voisi ehkä tiivistää seuraavaan: Jos Hyvän ja Pahan erottaminen toisistaan näyttää olevan lapsellisen helppoa, Sinulle on todennäköisesti valehdeltu raskaimman jälkeen. Maailma ei nimittäin ole mustavalkoinen, vaan koostuu enimmäkseen harmaasävyistä, noin niinkuin moraalisessa tarkastelussa.

Yksinkertaistetut totuudet johtavat vaarallisella tavalla vääriin johtopäätöksiin ja tehtävänasetteluihin. Jos huomaat olevasi raivosta huutavassa tuomitsijoiden kuorossa, olet todennäköisesti petettyjen porukassa. Sinunlaisesi yksinkertaiset laumasielut mahdollistavat kaikki "holokaustit", vallankumoukset ja "oikeutetut sodat". No, onnea vaan valitsemallasi tiellä! Olemme ainakin varoittaneet.

Auf Wieder Sehen!

 

 

Google

 

 

    Takaisin avaussivulle /Back to Main