web space | free hosting | Business Hosting | Free Website Submission | shopping cart | php hosting

Varoitus:

Tämän sivun materiaali saattaa olla shokeeraavaa, eikä sovi lapsille.
Jos olet epävarma siitä, haluatko lukea tämän, poistu heti.

No for Children. Go away!
THAT´S NOT A JOKE!

 
Saksalainen lääkintäupseeri Hans Wagner  piti kiinni velvollisuudestaan, ja jäi Prahaan Wehrmachtin vetäytyessä kaupungista toisen maailmansodan päättyessä. Hän teki kaiken mahdollisen Prahaan jääneiden haavoittuneiden ja saksalaisten siviilien hyväksi, kunnes hänen ja Kansainvälisen Punaisenristin toiminnasta tehtiin loppu uusien vallanpitäjien toimesta. Seuraavassa hän kertoo tapahtumista Tsekin pääkaupungissa "vapautuksen" jälkeen.

 

  1. Dr Hans Wagnerin raportti
  2. Praha toukokuussa 1945
  3. Presidentti Benesin paluu
  4. "Hyvä" ja "paha"
  5. Herbert Smagon (kotisivulle)
 

Ihmissoihtuja,

julmuutta

ja armeliaisuutta 

Praha toukokuussa v.1945  

 

 
Raportti No. 75: Dr. Hans Wagner. Kirjoitettu muistiin 27.09.1950. Käännös saksasta englantiin Gerda Johannsen.

Vallankumouskaartin yllättävä hyökkäys radioasemalle Schwerin Strassella, nykyisin se on "Stalinova", vei Prahan saksalaisilta yhden tärkeimmistä asemista. Tsekit alkoivat välittömästi julistaa radioaalloilla vihantäyteisiä iskulauseitaan, kutsuen tuhoamaan saksalaiset:

"Smrt všem Nemcum! Smrt všem okupantum!" -"Tappakaa kaikki saksalaiset! Tappakaa miehitysjoukot!" "Tappakaa saksalaiset missä vain tapaatte heitä! Naiset, lapset, kaikenikäiset saksalaiset ovat kuolettavia vihollisiamme (mortal enemy)! Nyt on tilaisuus tuhota vihollisemme! Tehdään heistä loppu!"

Parisen tuntia tälläisten iskulauseiden radio-levittämisen jälkeen kuulimme lukemattomia raportteja murhista ja kammottavista teoista saksalaisia sotilaita ja siviilejä kohtaan. Kuulimme myös ensimnmäiset kauhistuneiden silminnäkijöiden todistukset ihmissoihduista.

Aluksi tämän tulisen kuoleman jotuivat kokemaan SS-miehet, mutta siitä alkaen kun kommunistit päättivät, että jokainen uniformuun pukeutunut on SS-mies, lukemattomat muiden Wehrmachtin yksikköjen sotilaat ja erilaisten (puolisotilaallisten) osastojen jäsenet joutuivat uhrien joukkoon.

Toukokuun seutsemäntenä 1945 taistelu Prahasta saavutti kiivaimman vaiheensa. Vallankumouskaartien raivo saksalaisia siviilejä kohtaan jatkui, ja palavan ihmislihan haju leijui koko kaupungin yllä. Me saimme saksalaisten klinikkojen ja siviilisairaaloiden evakuoimista koskevia raportteja, joiden mukaan vakavasti sairaita potilaita oli revitty vuoteistaan ja annettu raivoavien raakalaisten käsiin.

Todistajat kertoivat yhtäpitävästi Prahan Saksalaisen Yliopiston viimeisen rehtorin ja neuralgian ja psykiatrian klinikan johtajan, professori Albrechtin , kuolemasta. Raakalaiset kävivät hänen kimppuunsa hänen klinikallaan, lyöden hänet maahan ja lopulta hirttäen hänet mielisairaalan ullakolle. Samaan aikaan kuulimme professori Dr. Rudolf Greipel-Bezecnyn kuolemasta. Hän oli saksalaisen dermatologisen klinikan johtaja.

Tiistaina 8. toukokuuta 1945 alituiset taistelut vain kiihtyivät, mutta myöhemmin tilanne alkoi rauhoittumaan. Kuulimme huhuja odotettavissaolevasta tulitauosta, ja todellakin: Kello kahdeltatoista tulitauko astui voidaan.

Sotilaskirurgi ja minä saimme vierailla Sotilassairaala VIII:ssä, Thierschhausissa . Me huomasimme, että sen nimi oli muutettu "Náhradní nemocnice :ksi", ensiapu-sairaalaksi. Sairaalan uusi ylijohtaja oli asettanut tehtäviin erään Tohtori N:n , jonka olin tuntenut pitkän aikaa. Hän oli hyväsydäminen mies, ja ensimmäisen maailmansodan aikana lääkinnällisenä upseerina hän oli osoittanut kykynsä ymmärtää haavoittuneiden tarpeita.

Tohtori N. antoi saksalaiselle sotilaskirurgille vapaat kädet potilaiden hoidossa. Silläaikaa kun me puhuimme tri.N:n kanssa, Prague-Kleinseiten poliisiasemalta pyydettiin sairaalaa ottamaan noin 100 haavoittunutta. Ambulanssit lähtivät viivyttelemättä, ja toivat sairaalaan 100 vainajaa., useimmat nuoria ja terveitä ihmisiä, joilta oli hirvittävästi silvottu raajoja ja rumennettu kasvoja. Jokaista heistä oli ammuttu niskaan heidän kiduttamisensa päätteeksi.

Heidän toimittamisensa sairaalaan ei voinut palvella muuta tarkoitusta, kuin rikoksen peittelyä. Sain myös luvan vierailla sairaalan siinä osastossa, missä lukuisat aiemmat potilaani olivat maanneet. Tässä huoneessa sain omin silmin nähdä, kuinka vallankumouskaarti toimi. Kun minä tähdensin heidän johtajalleen, että aselepo on jo julistettu, hän uhkasi minua pidätyksellä. Tekosyyllä etsiä aseita partisaanit ryöstivät haavoittuneita sotilaita.

Wehrmachtin vetäytymisen oletettiin tapahtuvan iltaan mennessä. Siksi palasimme Dejwitziin hakemaan ohjeita invalidien ja Wehrmachtin mukana lähtevän väestön suhteen. Komentavan upseerin toimisto oli täydessä sekaannuksessa, eikä häntä kuten ei hänen sijaistaan kenraali Ziervogelia eikä muitakaan upseereja näkynyt. Sotilaskirurgin kollegat hylkäsivät hänet ja hänen henkilökohtainen avustajansa katosi. Minä itse päätin toimia velvollisuuteni mukaan ja pysyä haavoittuneiden tovereideni luona.

Me annoimme sitten ohjeita kaikille sairaaloille, jotka olivat yhteydessä meihin, että kaikki liikuntakykyiset potilaat ja se lääkintähenkilöstö joka ei ole täysin välttämätöntä, liittyy meihin ja seuraa meidän kanssamme vetäytyvää Wehrmachtia. Valitettavasti meillä ei ollut mitään mahdollisuutta informoida jo miehitettyjä sairaaloita, ja asukkaita leireissä joita tsekit olivat perustaneet heidän kanssaan tehdyn aseleposopimuksen mukaisesti.

Neuvotteluissa kaikkien saksalaisten lähdöstä tämä oli sisällytetty erityisenä klausuulina sopimukseen. Sen seurauksena, että Tsekkien Kansallinen Neuvosto rikkoi sanansa, noin 80 000 saksalaista jäi vangeiksi tai internoiduiksi.

Sillä aikaa kun Wehrmacht ja harvat siihen liittyneet siviilit siirtyivät kohti länttä, tavoitteenaan Pilsen , mihin amerikkalaiset joukot olivat asettuneet, me siirryimme Sotilassaiaraala XVI: een, mikä oli asettunut Romanian suurlähetystön rakennukseen, käskettynä olla  Kansainväliseen Punaisen-Ristin läheisyydessä. Samoihin aikoihin alkoivat tunnetut Prahan saksalaisten "kuoleman marssit" Theresienstadt: iin. Tuskin joka kymmenes lähteneistä pääsi perille elävänä.

Keskiviikkona 9. toukokuuta ryhmä vallankumouskaartilaisia, johtajanaan poliisikomisario, ryntäsi sairaalaan väittäen, että rakennuksesta oli ammuttu. Valitettavasti meillä oli käsiaseemme, koska meillä ei ollut tilaisuutta luovuttaa niitä. Meitä lääkintäupseereja oltiin jo asettamassa seinää vasten ammuttaviksi, mutta onneksi punaisen ristin tsekkiläinen lääkäri saapui ajoissa paikalle, ja esti sen.

Pian sen jälkeen poliisit saapuivat sairaalaan toisen kerran. He käskivät meitä sulkemaan etuoven ja kadunpuoleiset ikkunat. Saksalaisia potilaita oli kielletty, kuoleman uhalla, kurkkimasta ikkunoista kun venäläiset joukot marssivat kaupunkiin. Pari tuntia myöhemmin raskaat tankit vyöryivät katua alas. Puna-armeija oli saapunut.

Suuri rakennus, joka oli Romanian lähetystöstä seuraavana, oli toiminut esikuntana Itävalta-Unkarin monarkian ja Tsekkoslovakian tasavallan kausilla, kuten myös Kolmannen Valtakunnankin aikana. Venäläiset sijoittivat siihen nyt Prahan alueen esikuntansa.

Tiistaina 10. toukokuuta, kun poistuin Theirschhausista nähdäkseni Dr.Dobbekin , tapasin pitkän kolonnan pakolaisia. Joukossa oli vain naisia, lapsia ja vanhempia miehiä. Minulle selvisi, että he tulevat Schleesiasta ja vallankumous yllätti heidät heidän matkallaan Prahan läpi. He olivat toivoneet saavansa apua Kansainväliseltä Punaiselta-Ristiltä, mutta eivät saaneet edes maitoa lapsille. Palasin sairaalaan, poimin pari pulloa maitoa, mutta kun yritin antaa niitä heille  vallankumouskaartilaiset sieppasivat pullot käsistäni ja rikkoivat ne.

Lapset hyppäsivät alas kärryiltä, ja yrittivät litkiä maidon kadulta, mutta partisaanit estivät senkin ja uhkasivat ampua minut. Pakolaiskolonna pysyi paikalleenpidätettynä useita päiviä. Sekä hevoset että ihmiset kuolivat nälkään ja janoon. Yhtenä aamuna kärryt olivat poissa.

Tohtori N. auttoi minua löytämään kenraali Srunekin , tsekkiläisen armeijan lääkintäpalvelun johtajan. Hänen toimistonsa oli vastapäätä poliisin päämajaa. Laukaukset ja kirkumiset kuuluivat kadulle tästä rakennuksesta. Kenraali Srunek otti minut vastaan asiallisesti ja ymmärsi tarpeitamme. Esitimme seuraavat pyynnöt:

1. Tsekkiläisen lääkintäupseerin nimittäminen sairaalan johtoon vallankumouskaartilaisten sijasta.
2. Muona-annoksia haavoittuneille, ja
3. tilaa Sotilassairaala I:n potilaille jotka venäläiset ovat uhanneet heittää ulos ikkunoista
ellei sairaalaa viipymättä evakuoida.
4. Apua saksalaisille leireillä ja vankiloissa.

Srunek lupasi tukea pyynnöillemme niin pian kuin mahdollista. Kokonaisen sotilassairaalan siirtämiseen hän saattoi vain yhtyä pyyntöömme, että hallitus neuvottelisi asiasta amerikkalaisten kanssa. Vangittujen siviilien asiassa hän ei voinut mitään, sillä he ovat poliisin alaisuudessa.

Perjantaina 11. toukokuuta me näimme Srunekin jälleen. Tsekkiläisen lääkintäupseerin nimittäminen oli suoritettu. Siitä alkaen aliluutnantti Dr. Haas raportoi Sotasairaala XVI:stä tsekeille. Hän puhui saksaa sujuvasti, ja toimi sairaalan johtajana. Hän myös valvoi muona-annoksiemme toimittamista.

Keskusteluissamme Kansainvälisen Punaisen-Ristin kanssa esitimme vetoomuksen keskitysleirien, -erityisesti Stratow Stadiumin , jossa oli 25 000 henkilöä pakotettuina olemaan avoimen taivaan alla, kauheasta kuolleisuudesta. He eivät saa ruokaa ja juomavesikin on vähennetty minimiin. Me myös kuvailimme omia kokemuksiamme, ja brutaaliutta joka kohdistettu saksalaisiin kun heidät oli pakotettu repimään alas barrikaadeja. Tämän väkivallan seurauksena lukuisia kuolleita ja haavoittuneita oli jätetty makaamaan maahan.

Me pyysimme edelleen, että sairaaloiden ja klinikoiden evakuoiminen tulee lopettaa, ja kuolemanmarssit, kuten Theresienstadtiin suuntautunut, eivät saa enää toistua. He toki tekivät sen mihin heidän mahdollisuutensa riittivät, mutta heidän oli mahdotonta saada aikaan mitään, koska pelko venäläisiä kohtaan sitoi heidän käsiään.

Eräänä päivänä vierailin tsekkiläisessä lastensairaalassa, missä yhdellä lapsella epäiltiin olevan kurkkumätä. Saapuessamme sinne, hoitaja uhkasi usuttaa koiran kimppuumme ellemme heti poistu. Tsekit jopa epäilivät meidän aikovan yrittää tuoda saksalaisia lapsia tsekkiläiseen sairaalaan, mikä olisi sellainen provokaatio mihin vain saksalais-sika voi pystyä.

Samana päivänä sain käskyn saapua välittömästi raportoimaan tohtori N:lle. Hän kertoikin minulle, että poliisi on hyvin kiinnostunut henkilöstäni, mutta hän asettui puolelleni ja poliisi joutui luopumaan pidättämättämisestäni.

Lauantaina 12. toukokuuta 1945 käväisin aikaisemmassa asunnossani Wenzelplatzilla . Pieni lappu ovessa kertoi, että joku tohtori Tichý , gynegologi, oli ottanut asuntoni haltuunsa. Ovi oli murrettu, ja menin sisään. Sekä yksityistilani että vastaanottomi olivat kaaoksen vallassa. Löysin kuitenkin tumman puvun, johon vaihdoin uniformuni.

Sunnuntaina 13. toukuuta 1945 presidentti Beneš saapui Prahaan, ja riveittäin saksalaisia sytytettiin eläviksi soihduiksi hänen kunniakseen.

Seuraavina päivinä oli monia tapaamisia Kansainvälisen Punaisen-Ristin kanssa, ja tuloksena keskusteluistamme tsekkiläisen komentajan kanssa me toisinaan onnistuimme saamaan parempaa ruokaa haavoittuneille. Sotilassairaala VII :stä me löysimme kirurgi-kenraali Dr. Otto Muntshin ja hänen vaimonsa tekemässä kuolemaa heihin kohdistuneen väkivallan seurauksena.

Venäläiset esittivät vaatimuksia saada haltuunsa yhä toimivat sairaalamme, joiden potilaat joutuisivat häädetyiksi. Prahassa oli myös yhä saksalaisia, jotka työpaikoillaan tai kaduilla kokemansa väkivallan romahduttamina olivat saaneet turvaa tsekeiltä.Koska meillä oli huutava pula vuodepaikoista, käännyimme -Dr. Dobbek ja minä- kaupungin venäläisen kuvernöörin, kenraali Gordowin , puoleen.

Kenraali Gordow kehoitti meitä: "Jos teillä ei ole tarpeeksi tilaa haavoittuneillenne, heittäkää heidät Moldau-jokeen. Siellä on tilaa heille!"

I ltapäivällä onnistuin tekemään kävelyn kaupungin läpi, missä näin poltetun kaupungintalon rauniot ja muiden talojen silhuetit taivasta vasten. Huomasin takorautaiseen hyvin tunnetun ravintolan merkkikilpeen teatteria vastapäätä ripustetun saksalaisen sotilaan hiiltyneet jäännökset. Oikea käsivarsi puuttui. Ehkä häneltä oli amputoitu käsi. (Tämä viittaa siihen, että tsekit polttivat sairaaloiden haavoittuneita.)

Kaikkiin isompiin kauppoihin oli ilmestynyt teksti "Národní podník". Graben-Strassella liehuivat liput ja joka toisessa rakennuksessa luki "Majetek komunistické strany ceskoslovenské" (kommunistipuolueen omaisuutta). "Deutsche Haus" oli nyt Slovanský dum, slaavien talo. Sekin kuului kommunisteille. Bohemian Escompte Bank :in rakennukseen oli muuttanut Sosialidemokraattinen puolue . Tärkein tsekkiläinen pankki, Živno Bank, oli nyt národní podník .

Vaikka ei ollut suostunut yhteistyöhön saksalaisten kanssa, pankin johtaja, vanha Jaroslav Preis, on inernoituna Pankratzin vankilassa. Petschek Palace  Bredauer Strassella , jossa Gestapolla oli ollut päämaja, on nyt GPU :n käytössä. Rakennusta ympäröivöt vartiomiehet. Saksalainen Teatteri on saanut kyltin "Divadlo pátého kvetna " - Toukokuun 5:n Teatteri.

Menin Elektra-Café:een, jonka omistaa Wagner & Co , ja jossa olin osakas. Tarjoilija valitti minulle huonoja bisnes-aikoja. Sain häneltä hyvän aterian, ja hän myös kirjoitti lausunnon, jonka myös allekirjoittivat 35 paikallaolevaa työntekijää. He todistavat, että olen kohdellut heitä aina hyvin.

Wilson Railway Stationin suunnalta kuuluu kirkumista. Huomaan että vaaleahiuksinen nainen on joutunut lauman hyökkäyksen kohteeksi, vaikka hän puolustautuu virheettömällä tsekin-kielellä. Hänet on pian ympäröity, hänen vaatteensa revitään riekaleiksi, ja vaikka hän on pian lyyhistynyt maahan ja veren peitossa, raakalaiset jatkavat lyömistään.

Samaan aikaan paikalle saapuuvat raskaat olutvankkurit. Molemmat hevoset riisutaan valjaista, ja sidotaan naisen jalkoihin, yksi kuhunkin. Sitten hevoset ajetaan eri suuntiin.

Torstaina 17. toukokuuta 1945 vierailen Kansainvälisessä Punaisessa-Ristissä varhain aamulla.  Tämän rakennuksen tavanomainen hälinä on lakannut. Venäläiset ja vallankumouskaarti  tutkivat rakennusta. Kaikki vierailijat pelotellaan pois. Kansainvälinen Punainen-Risti on menettänyt tunnustetun asemansa Tsekkoslovakiassa.

Kun palaan sairaalaan, löydän kaksi miestä odottamassa minua. Toisella on uniformu, toinen on siviilivaatteissa. "Jättäkää kaikki tavaranne sairaalaan ", he sanovat minulle, "joudutte lyhyeen kuulusteluun ".

Hyvästelen professori v.Susanin, avustavan kirurgin armeijan kirurgiselta osastolta, ja Tohtori Hanebuthin , Sotilassairaala I:n aiemman kirurgin.

Poliisin päämajassa, sen käytävällä, näen naisen jonka pää on kääritty hakaristilippuun. Muuten hän on alaston. Hänen ihoaan peittävät siniset ja mustat jäljet ja naarmut. Poliisit ja vallankumouskaartilaiset seisovat riveinä käytävän kummallakin puolella lyöden häntä edestä ja takaa nyrkeillä ja kiväärinperillä. Hänen on vaikeaa kävellä.

Minut viedään erään Dr.Weissin luokse neljänteen kerrokseen. Hän on rikospoliisin virkailija. Hän esittää valokuvan, ja kysyy olenko minä siinä. Vastaan myöntävästi. sitten hän sanoo saattajalleni:"Punainen kortti ". Kysyn mitä se tarkoittaa, ja hän vastaa että minut on pidätetty. Esitän valtuuskirjani Punaisen-Ristin delegaattina, mutta hän tekee vain halventavan eleen, ja sanoo: "Sinun on parempi toistaa tuo sitten kun sinua kuulustellaan."

....
Dr. Wagnerin raportti jatkuu.

 

Toukokuussa 1945 Eurooppa oli suistunut aikakauteen, josta vasta nyt olemme vaivalloisesti pääsemässä pois: Aikaan, joilloin rauhaa puolustettiin nyrkit pystyssä ja "rauhan" puolesta tehdyt hirmuteot ylittivät julmuudessaan kaikkien aikakausien sotahullujen aikaansaannokset.

Käsittänättömät raakuudet, joihin kommunistit ja partisaanit johdattelivat ja yllyttivät tsekit toisen maailmansodan päättymisen jälkeen, ovat tsekeille häpeätahra jota Tsekin tasavallan nykyisetkään hallitukset eivät ole pystyneet käsittelemään. Tulevien eurooppalaisten sukupolvien takia tämäkin tuskallinen pyykinpesu on vielä tehtävä, ja tsekkien itsensä toimesta.

 

Kommunismi on tunnetusti kansainvälinen aate, eli se levittää kaikissa maissa samaa skeidaa. Sodanjälkeisten "vaaran vuosien", jolloin meitä oikeasti uhkasi sortuminen neuvostovallan alle, eräs kriittisimmistä hetkistä kulminoituu kommunisti-politrukki Hetta Kuusisen puheeseen, josta koko Suomen kansa muistaa lauseen:

"Tsekkoslovakian tie on meidän tiemme!"

Olisivatko Prahan toukokuun -45 kauhut nähty Suomessakin, sitä emme onneksemme saa koskaan tietää, mutta ottaen huomioon stalinistiemme luonteenpiirteet, vastaavalta tuskin olisi vältytty?

Neuvosto-järjestelmälle ja kommunismille on tunnetusti vastenmielistä, jos kukaan, jota se on havitellut uhrikseen, pääsee karkuun. Siksi kansainvälinen kommunisti-propaganda jaksoi vielä vuosia sodan jälkeen kiukutella amerikkalaisille siitä, että he pelastivat raivoavilta tsekeiltä joitakin saksalaisia haavoittuneita ja avuttomia siviilejä.

Ilmeisesti Tohtoreiden Wagner ja Dobbek ponnistelut tuottivat jotain tulosta, koska jenkkejä vastaan noin raivottiin?

 

 

 

Linkkejä:

 

 

 

Mistä tässä oikeastaan on kysymys?

Olemme kertoneet teille rasittavia raportteja toisen maailmansodan julmuuksista, ja pahoittelemme että olemme saattaneet tuottaa lukijoillemme epämiellyttäviä elämyksiä. Puolustukseksemme voimme sanoa vain sen, ettemme ole ensimmäisiä emmekä ainoita sodan brutaaliuksista kirjoittavia. Olettehan kuulleet sanan "Holocaust"?

Emme vähättele niiden ihmisten kärsimyksiä, jotka menehtyivät Holokaustina tunnetussa tapahtumaketjussa, tai menettivät siinä omaisiaan. Myötätuntomme on heidän puolellaan, sillä me emme erottele vääryyksien ja julmuuksien uhreja heidän kansallisuutensa, ihonvärinsä, äidinkielensä tai uskontonsa mukaan.

Valitettavasti emme voi olla lainkaan varmoja siitä, että ne tahot joiden asiana on ollut pitää Holokausti esillä, ovat aina muistaneet että inhimillisellä kärsimyksellä ei ole poliittista väriä, että -käyttääksemme neuvostokirjailija Konstantin Simonovin sanontaa- "Vierasta kärsimystä ei ole!".

Kaikki, mitä tehdään ihmiselle, tehdään ihmiselle. Toisaalla olemme kertoneet puna-armeijan juutalaistaustaisen poliittisen upseerin, "komissaarin", Lew Kopelevin kohtalosta. Hän joutui kymmeneksi vuodeksi pahamaisiin Stalinin vankileireihin yritettyään estää Itä-Preussissa jotain sentapaista, kuin mistä Dr. Wagner kertoi edellä.

Lew Kopelev maksoi hinnan ihmisenä olemisesta ja ihmisenä pysymisestä, -ja kovan hinnan maksoikin, mutta hänelle ei ole istutettu puuta "kansojen oikeamielisten" puistoon, koska nykyinen Saksan Liittotasavalta ei muistele Saksan kansan hyväntekijöitä. Miksi ei?

Tässä vaiheessa yksipuolista Holokaust-propagandaa imeneen henkilön tajunta asettuu vastahankaan: "Tällä yritetään peitellä natsien rikoksia ja tehdä heistä salonkikelpoisia!"  Anteeksi, että käytämme näin kömpelöä sanontaa, mutta juuri sitä lukuisat aivopestyt henkilöt viljelevät puheissaan ja kirjoituksissaan. Mutta he ovat väärässä: Me emme todellakaan puolustele mitään oikeudettomia tekoja, emmekä vähättele vääryyksiä.

Se, minkä haluamme jäävän teidän muistiinne, on tässä: Kertomalla yksipuolisesti ja valikoidusti menneisyydessä tai nykyajassa tapahtuvista julmuuksista voidaan yksinkertaisia ihmisjoukkoja johdatella ajattelemaan jonkin hämärän ja katalan porukan haluamalla tavalla, ja jopa tekemään raakuuksi itse, "ihmisyyden" tai "rauhan" nimissä.

Onko tämä vaikeaa tajuta?

Räikeimpiä ja surullisimpia esimerkkejä aivopesun onnettomista uhreista ovat saksalais-nuoret, jotka kansallisessa masokismissaan marssivat mielenosoituksissa, joissa "vastustetaan fasismia" ylistämällä mittaamattomat kärsimykset Saksan kansalle aiheuttaneita terroripommituksia.

 

"Antifasismilla" harhautetut saksalaisnuoret ovat todella marssineet pitkin Saksan kaupunkien katuja kiljuen ylistystä ihmisiä elävältäpolttaneille pommittaja-terroristeille ja häiriten pommitusten uhreja muistelevia tilaisuuksia. Tälläistäkin aivopesu tuottaa!

Joku viisas valistus-filosofi on huomannut sanoa, että "Tulemme näkemään mitä suurimman suvaitsemattomuuden nousevan puolustamaan suvaitsevaisuutta". Näiden sanojen profetaalisuus lienee jo selvästi nähtävissä, mutta emme puutu nyt tähän teemaan. Meitä kiinnostaa nyt enemmän se, miten yhden Holocaustin herättämän psyykkisen reaktion avulla on saatu suuret joukot lauma-ihmisiä fanaattisesti puolustamaan toista samanlaista Holocaustia

Ikävintä tässä saksalaisten ja suomalaisten nuorten historiallisessa itse-inhossa on se puoli, ettei aivopesu jää yksin historiankuvan vääristämiseen, vaan heistä ollaan ilmeisesti kasvattamassa poliittisia väkivallantekijöitä? Vihaamiensa 30-luvun natsien kaltaisia.

Totesimme edellä, että rikoksistaan ihmisyyttä vastaan hirtetyn Auschwitzin komendantin Rudolf Hössin teot ovat samaa kaliiberia, kuin edellä esitellyn tsekkien "vallankumouskaartin" v.1945, tai terroripommitukset suunnitelleen ilmamarsalkka Arthur Harrisin. Meidän täytyy hieman ottaa sanojamme takaisin, sillä Höss tappoi uhrinsa ennen krematoimista.

Kun toisen maailmansodan valikoidusti esitetyt kauhut ovat toimineet Saksassa niin hyvin nuoren sukupolven vaikutuksille alttiimman osan koulimisessa väkivaltaan taipuvaiseksi poliittiseksi alaluokaksi, samaa metodia ollaan tuomassa Suomeenkin: Noin vuosi sitten käynnistyi media-operaatio suomalaisten sotahistorian uuudelleenkirjoittamiseksi.

Vanhat taistolaisjäärät ja heidän nuoremmat kopionsa ovat jauhaneet "Huhticaustia" kuin hevonen apettaan. Juuri kukaan televisionsa avannut tai lehtiä lukenut ei ole pystynyt siltä välttymään, ja nuorimmat alkavat tosissaan kuvitella, että "Suomi oli v.1918-44 fasistinen diktatuuri, jonka johdossa oli diktaattori Mannerheim". Ja tähän uskotaan koko täydellisen tietämättömyyden suomalla varmuudella!

Idea, että jankuttamalla alituiseen jonkin toisen porukan väkivaltaisuudesta saaden omista kannattajista aivopestyä kelpo terroristiryhmän, ei liene uusi. Emme yhtään hämmästyisi, jos eräs Saksassa 1900-luvun alkupuoliskolla väkeä villinnyt kapakkapuhuja olisi jo käyttänyt tätä klassista menetelmää?

Jospa Sinunkin "rauhaaa, raukkauttaa!" huutosi vaikuttaakin samalla tavoin, kuin "Smrt všem Nemcum!" ?

Arvoisa lukija, jos olemme tulleet vieneeksi poliittisen impeytenne, emme pyydä anteeksi sillä teimme sen tahallamme. Lapsuuden on joskus pakko loppua, ja kylmä maailma on kylmä maailma.

Auf Wiedersehen!

 

 

 

Lisää luettavaa:
 

 

Google
 
 
Takaisin sisällysluetteloon