web space | free hosting | Business Web Hosting | Free Website Submission | shopping cart | php hosting

 

Munsalan Soutajat,
eli "viikinkien suuri lännentie"

 

Tarkastelemme nyt "sotahistorian mustia aukkoja", Osa 2.

 

"Minä olin soutajan poika,
melkein sankari siis itsekin!
Minä soutaisin pidemmälle kuin muut,
vielä esi-isäänikin paremmin!"

Näin saattoivat laulaa rantaruotsalaiset, mielestään "viikinkien" jälkeläiset v.1939-44 käytyjen sotien aikana. Uumajaan, jossa nyttemmin on pitänyt majaa mm. sikäläisten ruotsinsuomalaisten opiskelijoiden yhdistys jonka bailuissa on joskus esillä lähes suikaleiksi puukotettu Suomen lippu, kerääntyi sodan aikana suurehko joukko asevelvollisia ja heidän perheenjäseniään Suomen ruotsinkieliseltä rannikolta.

Tarkastelemme nyt tätä ilmiötä, joka on tullut lähes legendaariseksi, nimellä "Munsalan soutajat" tai "Munsala Råd-klubben".

 

  1. "Munsalan sosialismi"
  2. "Bättre-folk" -henki
  3. "Talin -Tiikerit"
  4. Peittely-yritykset: "Ministeri kirjoituttaa sotahistorian uudelleen.."
  5. Rintama-karkuruus Ruotsiin
  6. Yhteenveto

 

 

1. "Munsalan sosialismi"

Ruotsinkielinen Pohjanmaa oli köyhyydessään ja yhteiskunnallisten olojen jäykkyyden seurauksena niitä alueita maassamme, jotka 1900-luvun alussa menettivät toimeliainta ja työkykyisintä väkeään siirtolaisiksi USA:han ja Kanadaan. Useasti kävi niin, että siirtolainen palasi takaisin, joko koti-ikävän tai odottamaansa huonomman menestyksensä takia, tai saatuaan raavittua kokoon pääomaa kotiseutuunsa kohdistuvien suunnitelmiensa toteuttamiseen.

Nämä paluumuuttajat toivat myös Amerikassa oppimiaan uusia ajatuksia. Entiset talollisten nuoremmat pojat tai maaseudun maattoman väestön edustajat olivat USA:ssa joutuneet sopeutumaan teollisuustöihin, ja myös duunareiden uudenaikaisiin edunvalvonta-organisaatioihin. Usein tähän ammattiyhdistystoiminnan alkuvaiheeseen liittyivät radikaalit ideologiat.

Marxilaisuus oli suosittua USA:ssa varsinkin suomalaisten keskuudessa, mutta anarkismi oli yhtä vahvoilla. Anarkistinen "Maailman teollisuus-Työläiset", IWW, oli monille Suomesta tulleille se järjestäytymisen konsti ja poliittisen opin lähde. Muillekin kuin Niilo Wällärille.

Suomalainen työväenliike järjestäytyi maltillisen marxilaisuuden, eli kautskyläisen sosialismin, ympärille, ja Ameriikasta palaavien radikaalit "tuplajuulaiset" ajatukset olivat myrkkyä viralliselle vasemmistolle. Niinpä sosialistien agitaattorit tekivät kaikkensa kitkeäkseen vääräoppisuuden nousevasta vasemmistosta. Aina tämä ei onnistunut.

Munsalan Työväenyhdistys perustettiin IWW-vaikutteita saaneiden paluumuuttajien toimesta, ja se piti pintansa marxilaisten painostusta vastaan. Munsalalaisia ryhdyttiin muualla kutsumaan "Munsalan-sosialisteiksi", ja heidän erilaisuudestaan vaiettiin "virallisissa" historiikeissa aina 1990-luvulle asti.

Eräs "tuplajuulaisuuden" ero marxilaiseen sosialidemokratiaan ja kommunismiin nähden oli ehdoton pasifismi. Sosialidemokraatithan hyväksyivät oman maan puolustamisen, ja kommunistit taas sotimisen omaa maataan vastaan. "Munsalan-sosialistit" eivät hyväksyneet kumpaakaan.

Tämä lienee eräs syy kutsuntojen välttelyn ja karkuruuden nimeämiseen juuri Munsalan mukaan? Muita korkean karkuruuden kuntia oli mm. Kolari Lapissa, jossa ideologisena kannustimena oli korpi-kommunismi.

Toisin kuin kommunistit, "munsalalaiset" eivät osallistuneet sotatoimiin omaa maataan vastaan. Heille syy karkuruuteen oli sodanvastaisuus. Ääri-kommunistit olivat vihollisen puolella.

 

"Soutakaa!,
kohta poissa on hurrit.
Soutakaa!, meille kallis on maa."

 

2. "Bättre-folk" -henki

Monien on nykyisin vaikeaa ymmärtää, että varsinkin 30-luvulla Suomessa käyty kielitaistelu oli suomalaisten puolelta tasa-arvoisen aseman saavuttamista ja kielivähemmistön törkeän ylimielisyyden alaslyömistä. Tämä näkökohta pyritään salaamaan erityisesti nuoremmilta polvilta, jotka lähihistoriaa koskevien tietojen osalta ovat täysin nyt asemissaan sinnittelevän 70-lukulaisen joukkion armoilla.

Eräät svekomaaniset vaikuttajat, mm. Axel Olof Freudenthal jonka rotu-oppien rinnalla natsienkin ajatukset vaikuttavat lälläämiseltä, olivat nähneet suuren vaivan levittääkseen ennakkoluulojaan ja rasistista asennettaan ruotsinkielisen rahvaan keskuuteen. Freudenthalin oppilaat levittivät 1800-luvulla keksittyjä viikinki-tarinoita rannikon ruotsinkielisille vahvistaakseen näiden etnosentrisyyttä ja nostattaakseen vihamielisyyttä pääväestöä kohtaan.

Freudenthalilais-rkp:läisen vihankylvön seurauksena osa ruotsinkielisistä piti Talvi- ja jatkosotia "suomalaisten ja venäläisten sotana". Tämä ei voi olla vaikuttamatta karkurien poikkeuksellisen suureen määrään, ja havaittuun motivaation-puutteeseen ja karkaamisherkkyyteen rintamilla.

Monet ruotsinkieliset rivimiehet ja upseerit, kuten myös sodissamme taistelleet riikin-ruotsalaiset vapaaehtoiset, tekivät kiitettävästi sen mitä piti. Heille eräiden kieliryhmä-veljien täysin päinvastaisen asenteen on täytynyt olla hämmentävää ja tuskallista.

Ruotsista Talvisotaan tulleet vapaaehtoiset joutuivat kotimaassaan kuulemaan sodanjälkeisinä vuosina mm. vasemmiston taholta sättimistä "natseiksi", mikä on sitäkin irvokkaampaa kun Talvisodan ajan Saksa oli Neuvostoliiton liittolainen, eli he olivat taistelleet vastapuolella!

Suomen-ruotsalaisuuden synkkä puoli paljastui myös sodan jälkeen sotasyyllisyys-oikeudenkäynteihin liittyneissä lehmäkaupoissa kommunistien kanssa, ja kieltäytymisenä evakkojen asuttamisesta "pyhälle ruotsalaiselle maalle" mm. Uudellamaalla.

 

"Sankareita kaikki oomme Säntämän ja Talin,
Kivisillan takana jo osa otti ravin,

Summan muistaa Talvisodast koko Suomen kansa,
Meikäläisten mielestä se oli varma ansa!

Reserviksi herrat laittoi kohta hurrikaanit,
Siellä olo voitti sodan, jopa fennomaanit.

Mainettamme pelastamaan perustettiin raati,
elokuvaan juonen oman, kohta se jo laati.

Historia kirjoitettiin samoin uuteen kuosiin,
vaan kaikki temput julki tulleet, suorastaan jo muotiin.

Sota se on paska juttu, ei se meiltä suju,
äijät lähtee kesken kaiken, loppuu aina nuju.

Kaikki lähtee lippahivoon, porukat jo luistaa,
kieliriitaa tämän jälkeen on turha enää muistaa! "

 

 

3. "Talin-Tiikerit"

"Etulinjan edessä"

"Åke Lindmanin Etulinjan edessä -elokuva kertoo jatkosodasta ja lähemmin suomenruotsalaisen jalkaväkirykmentti 61:n (JR 61) vaiheista Syvärillä ja Kannaksella vuosina 1942 - 1944. Elokuvan päähenkilöitä ovat nuori vänrikki Harry Järv (Tobias Zilliacus) ja everstiluutnantti Alpo Marttinen (Ilkka Heiskanen).

Elokuva perustuu tarkasti todellisiin tapahtumiin ja henkilöihin. Käsikirjoituksen pohjana on ollut historiallisten faktojen lisäksi mm. Harry Järvin rintamalla ottamat valokuvat. Elokuvaprojekti on toteutettu yhteistyössä Syväriltä Kannakselle -elokuvien Tuki ry:n kanssa ja sen suojelija on Presidentti Mauno Koivisto."

Siteeraamme nettikeskustelun mielipidekirjoittajan kommentteja Åke Lindmanin sotaelokuvasta:

"Saa käsikirjoittajat olla tarkkana alkuperäisten tapahtumien kuvaamisen suhteen, sillä "Talin-Tiikerit" olivat aika juoksuherkkää porukkaa. Siis JR13/II. Siinä pataljoonassa oli oikea riikinruotsalainen Orvar Nilssonin komppania mukana taisteluissa. Nilssonin kirjoitti myöhemmin kirjan "Suomen asiasta tuli omani", joka on erittäin mielenkiintoinen. Siinä kerrotaan mielenkiintoinen episodi, kuinka karkuun juoksemalla menetetty kukkula, Kaplainmäki, otettiin "takaisin" ihan vaan kävelemällä sinne uudelleen asemiin.

Tämä tehtiin paikalle tulleen SUOMALAISEN upseerin johdolla. Oli Talin-Tiikerit vähän noloja, mutta ei ne silloin vielä olleet Talin-Tiikereitä... Tali oli vielä edessäpäin! Nilssonin kirjassa kerrotaan kuinka nekin ruotsalaiset oikein ihmetteli suomalaisten juoksuherkkyyttä taitelutilanteissa. Ei ruotsalaisten auttanut muu kuin pysytellä suomi-hurrien perässä... ei yksi komppania mitään mahda jos koko pataljoona juoksee...

Ne oikeat ruotsalaiset oli sentään aika kovia miehiä ottaen huomioon niiden vapaaehtoistaustan. Osa niistä oli mukana jo Talvisodasssa, kuten tämä Nilssonkin. Niitä oikeita ruotsalaisia vapaaehtoisia ei ole mitään tarvetta tai syytä arvostella vähimmässäkään määrin!"

 

 

4. "Ministeri kirjoituttaa sotahistorian uudelleen"

"Ministeri kirjoituttaa sotahistorian uudelleen", totesi HS, kun Ole Norrback oli puolustusministerinä. Ministerin toimeksiannosta ilmestyi sitten
"Jatkosodan historia" (WSOY 1988 - 94). Siinä kerrotaan tapahtumat yleensä samoin kuin vanhemmassa "Suomen sota 1941 - 1945" -teoksessa, mutta ruotsinkielisten tekemisiä kovasti liudentaen.

Tapaus yksi, hyökkäysvaihe kesä 1941: 28/29.8. ja 30.8.41 (Suomen sota 1941 - 1945, osa 3, ss. 282 - 284 ja 294). Ruotsinkielinen JR 24 harhautti ylempää johtoa ilmoittamalla, että vihollisen perääntymistie oli annetun tehtävän mukaisesti katkaistu. Todellisuudessa tie oli avoin ja vihollisen käytössä.

Sivu. 283:
Eversti Winellillä (JR 24:n komentaja), jonka komentopaikka oli toistaiseksi Viipurinlahden länsipuolella Kiiskilässä, oli siis käsitys, että Ylä-Sommeen tienristeysmaasto olisi ollut edelleenkin omassa hallussa...”, vaikka todellisuudessa sinne edennyt ruotsinkielinen komppania oli työnnetty pois, ja pataljoona (ruotsinkielinen I/JR 24), joka oli määrätty ottamaan tämä kohde haltuunsa, ei sinne päässyt. ”ja Porlammen maasto pysyi edelleenkin avoinna vihollisjoukkojen valumiselle etelään”.

Sivu 294: ”...sillä eversti Winell oli yhä edelleen IV AK:n johdolle vakuuttanut Yläsommeen tienristeyksen olevan suomalaisten hallussa.”

Norrbackin historia (Jatkosodan historia osa 2 ss.224-225) sanoo tästä tilanteesta: ”Eversti Winellin komentopaikka oli toistaiseksi Kiiskilässä Viipurinlahden länsirannalla ja tämä osittain vaikeutti ajan hermolla pysymistä. Kuten annetusta käskystä on pääteltävissä, 8. DE:ssa katsottiin, että Yläsommeen tienhaara oli vielä omilla ja että vain vähäisiä vihollisosastoja oli suuntautunut Porlammelle.”

Tapaus kaksi, perääntymisvaihe kesä 1944: 25.6.44 (Suomen sota 1941 - 1945, osa 7, s. 333). Saimaan kanavalla sillanpääaseman puolustus oli määrätty ruotsinkielisen osaston tehtäväksi. Suomen sota 1941 - 1945: ”Kun lopulta suurin osa osaston miehistä oli häipynyt kanavan länsipuolelle, kapteeni Krogerus tyhjensi saamastaan käskystä sillanpään”.

Norrbackin historia (osa 5 s. 155): ”Sillanpään miehitys jäi vähitellen vain heikkojen voimien varaan sillä Er.P 27:n (ruotsinkielinen) ja osasto Krogeruksenkin eräät osat olivat edestä vetäytyneiden joukkojen mukana poistuneet Saimaan kanavan taakse.”

Armeijakunnan puolustusryhmityksen käskyssä oli määrätty (Suomen sota 1941 - 1945 s.298): ”17. D:n tuli asettua puolustukseen luja sillanpääasema Lavolassa.” Tässä tapauksessa ruotsinkielinen joukko ei yrittänytkään tehdä mitä oli käsketty, vaan ”suurin osa miehistä oli häipynyt”.

Norrbackin historia kaunistelee: ”Sillanpään miehitys jäi vähitellen vain heikkojen voimien varaan.” Näin toimi ruotsinkielisten ”vahva sillanpää”.

Tapaus kolme, 25.6.44: (Suomen sota, osa 7, s. 342). Ruotsinkielinen (III/JR 13) komppania jätti luvattomasti asemansa. Suomen sota 1941 - 1945: "Tämän linjan eteläsiipeä puolustanut III/Jr 13:n komppania oli nähtävästi pelännyt saarrostusuhkaa ja poistunut klo 13.30 seudussa taakse, jatkanut Ventelänselän yli matkaa 3.Pr:n alueelle, sekä kulkenut hajautuneen III/JR 13:n kokoamispaikalle Särkijärvelle."

Norrbackin historia (osa 5 s. 160): ”Siellä ei ollut varsinaista miehitystä, sillä sanatoriolta pohjoiseen vedetyn puolustuslinjan eteläsiipeä puolustanut III/JR 13:n komppania oli vetäytynyt noin kello 13.30.”

”Oli nähtävästi pelännyt saarrostusuhkaa ja poistunut”, jätetty pois. ”Poistunut” muutettu ilmaisuksi ”vetäytynyt”. Tällä ilmaisun muutoksella pyritään peittämään teon todellista luonnetta. ”Vetäytynyt” ei oikein sovi, koska komppania poistui asemista olematta taistelutilanteessa ja siirtyi ovelasti naapuriprikaatin alueelle, jossa kukaan ei tiennyt mikä sen tehtävä oli, minkälaisen käskyn mukaan se toimi, ja niin se sai kenenkään estämättä marssia selustaan 15 kilometriä rintamasta.

Tapaus neljä, 25.6.44: (osa 7, ss.353-354). Ruotsinkielinen II/Jr 13 ei noudattanut divisioonan komentajan antamaa hyökkäyskäskyä. Suomen sota 1941 - 1945: "Pataljoonien yhteisenä ensi tehtävänä oli Talinmyllyn valtaaminen ja siitä tehdyn suunnitelman mukaisesti Er.P 14 aloittikin illalla kahdella komppanialla etenemisen, mutta II/JR 13 pysyi edessä olevan vihollisen takia paikallaan."

Norrbackin historia (osa 5 s. 166): ”Pataljoonien yhteisenä tehtävänä oli Talinmyllyn valtaaminen. Illalla Er.P 14 aloitti kahdella komppanialla etenemisen ja löi osan vihollisesta, mutta ratkaisua ei saavutettu.” ”Mutta II/JR 13 pysyi edessä olevan vihollisen takia paikallaan", jätetty pois. Tässä ruotsinkielinen pataljoona pudotti heti lähtökuopissa pohjan yhteiseltä suunnitelmalta. Kysymyksessä on petos, joka hyödytti vihollista.

Tapaus viisi, 27.6.44: (Suomen sota 1941 - 1945, osa 7, s. 366)
”Aamusta lähtien ilmeni pataljoonan (III/JR 13) riveissä myös hajautumista ja sen osien vetäytymistä taakse. Monet pataljoonan upseerit ja aliupseerit kaatuivat tai haavoittuivat, joukossa pataljoonan komentaja, kapteeni Alfthan, jonka tilalle määrättiin kapteeni B. Fougstedt. Pataljoona joutui hajaantumistilaan, niin että siitä oli päivällä rintamassa jäljellä enää vain toistakymmentä miestä . Eversti Forsberg antoi kello 10.20 käskyn, että II JR 48:n komentajan tuli ottaa rintamavastuu myös III JR 13:n lohkolla ja levittää sinne voimiaan”.

Norrbackin historia (osa 5 s. 174): ”III/JR 13:n voimat kärsivät lisäksi tuhoisia tappioita vihollisen kranaattitulesta. Paljon päällystöä kaatui tai haavoittui, joukossa pataljoonan komentaja kapteeni Alftan, jonka tilalle määrättiin kapteeni B. Fougstedt. Pataljoona hajosi, niin että siitä oli päivällä rintamassa jäljellä enää vain toistakymmentä miestä.”

”Aamusta lähtien ilmeni pataljoonan riveissä myös hajautumista ja sen osien vetäytymistä taakse” jätetty pois.

Tapaus kuusi, 28.6.44: (Suomen sota 1941 - 1945, osa 7, s. 378). II/JR 13 lähti metsiä myöten pakoon ja jätti raskaat aseensa, vaikka ei ollut edes kosketuksessa viholliseen. Historia: ”Puolen päivän aikaan alkoi myös kapteeni Laxen suunnitella Talinmyllyn tien varrella olevan, heikoksi kutistuneen II/JR 13:kin siirtämistä taemmas. Kello 13.15 pataljoona irroittautui ja vetäytyi häiriöittä uusiin asemiin Lapinhoikan suon pohjoisreunaan. Silloin todettiin, että vihollinen oli jo lähellä selustassa pisteen 44 maastossa ja löi pohjoiseen yrittäneen luutnantti Hård af Segerstadin ruotsinmaalaisen osaston tappioita tuottaen takaisin. Tämän johdosta pataljoona lähti sadan miehen vahvuiseksi kutistuneena kello viisitoista vetäytymään metsiä myöten itään päin ja jätti jälkeensä konekiväärinsä ja kranaatinheittimensä.”

Norrbackin historia (osa 5 s. 180): Tämän tapauksen Norrbackin historia kertoo samoin kuin alkuperäinenkin historia.

Ensiksi: Ilmoittamatta esimiehelleen, jolla oli rintamavastuu lohkon puolustuksesta, ruotsinkielinen pataljoona oli, vihollisen mahdollista hyökkäystä peläten, jättänyt ne asemat, joita se oli määrätty puolustamaan. Toiseksi: Se pysähtyi taempaan asemaan, mutta lähti sieltäkin sitten metsiä myöten pakoon, vaikka sillä ei ollut edes kosketusta viholliseen.

Tässä kappaleessa on käytetty nettikeskustelussa esitettyä puheenvuoroa. Kiitämme alkuperäistä kirjoittajaa!

Valitettavasti Ole Norrbackin masinoima kirja ei jäänyt viimeiseksi yritykseksi kätkeä epämieluisat lähihistorian tapahtumat, vaan "Jatkosodan historia" on saanut seuraajia:

Finlandia-palkittu "Jatkosodan pikkujättiläinen" ja Åke Lindmanin elokuvat.

Tämä on sitäkin ikävämpää, kun nyt vuosikymmeniä näiden tapahtumien jälkeen olisi jo sekä sopiva aika että mahdollisuus purkaa nämä paiseet sivistyneesti ilman repivää keskustelua.

Historian väärentäminen ei auta ketään, vaan siirtää ikävät asiat aikapommeina seuraavien sukupolvien löydettäviksi.

 

5. Rintama-karkuruus Ruotsiin

Tästä on olemassa julkaistu tutkimus: Matts Andersen: "Flykten västerut" (Sahlgren Förlag 1987).

Andersen kertoo sivulla 144: "Syyskuun 19. päivään 1944 mennessä oli Ruotsissa rekisteröity yhteensä 2025 Suomesta kevään ja kesän aikana tullutta pakolaista. Näistä tulivat 62 prosenttia, eli 1257 henkilöä ruotsin- ja kaksikielisistä kunnista Pohjanmaalla.

Kymmenestä kunnasta onnistui enemmän kuin 1%:n koko väestöstä paeta (Ruotsiin). Korkeimmat pekenemis-prosentit löytyvät Munsalasta ja Korsnäsistä, mutta lukumääräisesti eniten pakeni Närpiöstä. Monista (ruotsinkielisistä) Pohjanmaan kunnista ei paennut ketään: Öja, Alaveteli, Kruunupyy, Teerijärvi, Purmo, Uusikaarlepyy ja Björköby. (Andersenin taulukko s.145)

"Fram till den 19 september 1944, dagen för vapenstilleståndets undertecknande, registrerades i Sverige sammanlagt 2025 flyktningar ankomna från Finland under våren och sommaren. Av dessa kom sammanlagt 62 procent eller 1257 personer från svenska och tvåspråkiga orter i Österbotten.

Från tio kommuner lyckades mera än 1% av befolkningen fly, Munsala och Korsnäs hade högsta flyktprocenten, medan det största antalet flyktningar kom från Närpes. Från flera österbottniska kommuner flydde ingen: Öja, Nedervetil, Kronoby, Terjärv, Purmo, Nykarleby stad och Björköby.(Se tabell i sidan 145.)"

Tämä on varsin ikävää luettavaa, mutta näidenkin asioiden tulee näkyä historiankirjoissa. Kaksi kylää, jotka jätämme yksilöimättä, loistaa ylitse muiden: Ensimmäisestä pakeni Ruotsiin 11 eli neljäsosa palvelukseen kutsutuista ja toisesta 12 miestä, vain yhden noudattaessa liikekannallepano-määräystä. Nämä kylät eivät olleet Munsalasta.

Toinen länsirajaa sivuava karkuruuden ja käpykaartilaisuuden pesäke oli korpikommunismin leimaama Kolari. Paikalliseen metsäkaartiin kuului enimmillään 50 miestä. Asiasta on kirjoittanut Markku Tasala. "Metsäkaarti : Kolarin metsäkaartin jatkosota ja rauha"; Oulu : Pohjoinen, 2000 (Jyväskylä: Gummerus) 295 s. ISBN 951-749-341-X (sid.).

Sivulla 207 Tasala kirjoittaa Pohjanmaankin ongelmaa sivuten:
"Ruotsiin paenneiden sotilaskarkureiden lukumäärä kohosi noin 800:aan vuoden 1944 alusta Lapin sodan päättymiseen saakka huhtikuussa 1945. Kolme neljäsosaa(3/4)heistä oli kotoisin Pohjanmaan ruotsinkielisiltä alueelta."

Sivulla 203: "Kun levisi tieto, ettei ylipäässeitä palautettu takaisin, lisääntyivät luvattomat rajanylitykset Merenkurkun alueella huomattavasti. Uumajaan perustetulla vastaanottoleirillä kerrottiin toukokuun puolivälissä olleen jo noin 70 henkeä. Sotilaskarkureiden ohella pakolaisten joukossa oli myös siviiliväestöä."

"Vielä jyrkempään kasvuun liikenne lähti kesällä, kun taistelut rintamilla olivat alkaneet. Heinäkuussa Ruotsin viranomaiset ilmoittivat saapuneiden kokonaisluvuksi jo noin tuhat, joista vajaa puolet oli Valpon arvion mukaan sotilaskarkureita. Pohjanlahden rannikon metsissä ja saarissa tiedettiin piileskelevän lisää väkeä odottamassa otollista ajankohtaa ylimenolle ja öiden elokuussa pimennyttyä alueelle kerrottiin levinneen "oikein Ruotsiin lähtemisen vimma".

"Liikehdintä heijastui veneiden hintojen voimakkaana nousuna, ja jotkut veneenomistajat näkivät kuljetuksissa myös mahdollisuuden sievoisiin ylimääräisiin ansioihin. Karkureiden kertomusten mukaan matkasta saatettiin enimmillään veloittaa kymmenenkintuhatta markkaa."

Ruotsinkielisille myötämielisenä pidetty Antti Juutilaisen kirja "Rinta rinnan. Suomenruotsalaisten joukkojen sotatiet 1939-1944." (WSOY. Juva 1997 . 250 s.) käsittelee Uumajan-karkuruuden samoin kuin edelliset lähteet:

"Kun 1980- ja 1990 -luvuilla puhuttiin rintamakarkuruudesta, se yhdistettiin usein ruotsinkieliseen Pohjanmaahan ja JR61:een. Tähän syyllisiksi ei voida osoittaa pahansuopia suomalaiskiihkoilijoita, vaan asian on pitänyt esillä se voimakas keskustelu, jota ruotsinkielisella Pohjanmaalla asiasta on käyty.

Munsalalaisuus jatkoi 1944 myyräntyötään ruotsinkielisellä Etelä-Pohjanmaalla. Moni hylkäsi kotikontunsa ja Isänmaansa ja lähti joko ennen palvelukseen astumista tai lomilta Pohjanlahden yli. Ruotsiin siirtyminen ruotsinkielisen Pohjanmaan kunnista oli vuonna 1944 selvästi yleisempää kuin muualta, sillä matka oli lyhyt ja lahden takana puhuttiin samaa kieltä. Tehdyn tilaston mukaan kolme neljäsosaa (3/4) Ruotsiin paenneista sotilaskarkureista oli kotoisin Pohjanmaan ruotsinkieliseltä alueelta.

Erityisen pahaksi tilanne oli kehittynyt Munsalan seudulla. Myös ruotsinkielisen Pohjanmaan kenraali F. U. Fagernäs kiinnitti huomiota samaan tahraan hänelle niin rakkaan Pohjanmaan kilvessä useaan otteeseen. Vuoden 1944 heinäkuun alusta lähtien kuolemanrangaistus oli mahdollista langettaa karkureita tuomittaessa.

Kun Pohjanmaalla tästä kysymyksestä on taitettu peistä, monelle on muodostunut kuva, että Pohjanmaan ruotsinkieliset olisivat yliedustettuina teloitettujen joukossa. Sodan aikainen tilasto kertoo päinvastaista, sillä ruotsinkielisistä kunnista teloitus kohdistui vain kahteen karkuriin." (Sivuilta 275-276)

Juutilaisen tiedot Pohjanmaan ruotsinkielisten osuudesta karkuruudesta teloitetuissa näyttävät puutteellisilta, mutta ongelman kätkeminen ei sisälly hänen tehtävänasetteluunsa.

 

6. Yhteenveto

Kielipoliittisestikin kuuma käsite "Munsalan-soutajat" on siis oikeutettu, eli sanonnan sisältämän syytöksen takana on tosiasioita. Nämä sotien ikävät yksityiskohdat eivät kuitenkaan himmennä rintamilla ja muissa tehtävissä velvoitteensa hoitaneiden ruotsinkielisten kunniaa, kuten eivät myöskään kosketa Ruotsista tulleiden vapaaehtoisten nauttimaa arvostusta.

Käydyistä sodista on kulunut jo yli 60 vuotta, ja epämieluisatkin puolet voidaan jo kohdata kiihkottomasti ja rakentavasti. Tämä koskee myös niitä tapauksia ja henkilöitä, joihin olemme liittäneet häpeän leiman. Varjot vain korostavat kokonaisuuden kirkkautta.

Kaikki haluamme muodostaa sodista ja muista kansallisista kriiseistä sovinnollisuutta edistävän kuvan, mutta selvyyteen ja eheyteen pääseminen edellyttää rehellisyyttä. Åke Lindmanin elokuva ja eräiden kielipuolue-poliitikkojen kähmintä eivät sitä edusta. Täytynee valittaen todeta, että tämän aiheen hedelmällinen käsittely siirtyy näillä näkymin vuosien päähän.  

 

 


Soutakaa,  kohta poissa on hurrit.
Soutakaa,  meille kallis on maa.
Sit ei evakot saa!

 

Muita artikkeleja:

 

http://tappis.555mb.net