web space | website hosting | Business Hosting | Free Website Submission | shopping cart | php hosting

 

 

Kommunisminvastaisia vapaustaistelijoita

 

Hirmus Ants
-kommunistien kauhu

Ants Kaljurand oli venäläisten tunkeutuessa Viroon renkinä Pärnumaalla, Soontagassa. Kuten niin monet kommunisteja vastaan taistelleista, hän oli työväenluokasta. Perhe oli köyhä, ja Ants kasvoi ilman isää. Hän syntyi 20 lokakuuta 1917 Tallinnassa. Ants Kaljurand on siis todella elänyt, vaikka hänen  aikaansaannoksensa ovat tehneet hänestä niin suuren legendan, että joskus on uskottu hänen olleen taruhenkilö.

Otsikkokuvassa hän kantaa Kaitseliiton, Viron suojeluskunta-järjestön, uniformua, mutta aktiivitoimintansa aikana hän esiintyi aina tilanteen vaatimalla tavalla, -mm. puna-armeijan upseeria jos se oli välttämätöntä Viron kansan vihollisten saamiseksi vastaamaan tekosistaan, ja aika moni saikin vastata.

Kuten monet virolaiset isänmaanystävät, Ants Kaljurand liittyi miehittäjää vastaan taistelleisiin Metsäveljiin, viroksi Metsavennad. Kun saksalaiset kesällä 1941 lähestyivät Viroa, metsäveljet iskivät mm. Pärnumaalla ja Läänemaalla venäläisiä vastaan.

Saksalaisille olikin yllätys, että monasti heidän vastassaan ollut venäläistukikohta tai miehitysjoukkojen hallussaanpitämäksi luultu  asutuskeskus olikin tyhjä kommunisteista, ja tangoissa liehuivat sinimustavalkeat liput, Saksan armeijan valmistautuessa vasta omaan hyökkäykseensä.

Ants Kaljurand värvättiin saksalais-miehityksen aikana toimineeseen Omakaitse-järjestöön, joka peri Kaitseliiton tehtävät. 1942 alkaen Ants oli rintamalla, ja 1944 Saksan perääntyessä hän joutui vangiksi Saarenmaalla. Joulukuussa 1944 Ants pakeni Tallinnan sotavankileiriltä, ja liittyi uudelleen metsäveljiin.

Virolaisten isänmaanystävien tilanne sodan aikana oli pulmallinen. Neuvostoliitto oli vihollinen ja äskettäinen miehittäjä, mutta sitä vastaan sotiakseen piti ottaa vieras, saksalainen, asepuku. Monet päättivät luopua  turhantarkkuudesta, ja ilmoittautuvat Eestin Legioonaan, jonka Saksa perusti saadakseen tehokkaiksi ja motivoituneiksi osottautuneita virolaisia itärintamalle. Ants oli liittynyt Legioonaan aliupseeriksi.

Toiset taas ylittivät Suomenlahden liittyäkseen Suomen laivastoon tai JR-200:aan.

Viron maanalainen hallitus, jota johti amiraali Pitka, ei suosinut Saksan armeijaan värväytymistä, ja saksalainen sotilashallinto ei myöskään luottanut virolaisiin. Tämä oli erittäin valitettavaa, mutta myöhemmin virolaisten hurja toiminta mm. Narvan rintamalla herätti ihailua Berliinissä asti.

Kun neuvostojoukot etenivät kohti Viron rajaa, maanalainen hallitus, Viron komitea, antoi käskyn liittyä saksalaisiin joukko-osastoihin. Siihen asti hiljaiset värväystoimistot ruuhkautuivatkin, eikä Saksan armeija ehtinyt sijoittaa kaikkia ilmoittautuneita riveihinsä.

Virolaiset kunnostautuivat Narvan rintaman Sinimäkien taistelussa ylivoimaisia neuvostojoukkoja vastaan, -puna-armeijan lähettäessä aina uusia joukkoja virolaisia vastaan entisten tuhouduttua. Kun virolaiset ja saksalaiset joutuivat lopulta jättämään Sinimäet, niiden sanottiin muuttuneen "punamäiksi" venäläisten verestä.  1980-luvulla huomattiin, ettei neuvostoarmeija koskaan ollut kerännyt kaatuneitaan Sinimäiltä. Niitä oli liikaa, mitä tietoa ei haluttu päästä leviämään.

Relvastatud Võitluse Liit

RVL, eli Aseellisen Taistelun Liitto, toimi 1944 jälkeisen vastarinnan keskuksena. Ants Kaljurand toimi RVL:n paikallisjohtajana Soontagassa. Majuri L.Henriksoo muodosti ensin keskusorganisaation Pärnumaalla ja Viljandin seudulla:  Eesti Vabastamise Komiteen. 1945 EVK:n tärkein ryhmä ja Henriksoo itse joutuivat KGB:n tuhoamiksi.

Tämän jälkeen vastarinnan koordinoimisesta otti vastuun Läänemaalla toimineen Endel Redlichin johtama ryhmä. Redlich oli mennyt metsään ja pysynytkin siellä ensimmäisestä neuvostomiehityksestä alkaen. Saksalaisten perääntyessä, Redlich otti heiltä aseita oman ryhmänsä tarpeisiin joskus väkisinkin.

Redlich siis perusti RVL:n ensin Läänemaalle, ja sitten koko Viroon.

Metsäveli-liike tarjosi ulkomailla oleville Viron hallituksen jäsenille tietoja kotimaasta, ja mahdollisuuden sanoa että pakolaishallituksella, Eesti Vabariigi Rahvuskomiteella, on siteitä miehitettyyn kotimaahan. Radioyhteyksiä pidettiin, ja pakolaishallituksen lentolehtisiä tuli Viroon eri teitä, kertovat KGB:n raportit.


Ants Kaljurand, "Hirmus Ants", NKVD:n kuvassa

RVL:n toiminta ulottui siis Läänemaan, Harjumaan, Pärnumaan ja Virumaan päätoiminta-alueelta koko Viroon. Kaupungeissa muodostui mm. koululaisten maanalaisia ryhmiä. Insnööri Vello Malmre johti Tallinnan RVL:n toimintaa, ja liikkui myös koko Virossa.

Ants Kaljurandin ryhmä suoritti useita rohkeita operaatioita, ja ainakin kaksi kertaa he onnistuivat vapauttamaan metsäveljien tukijoita tai omia miehiään NKVD:n käsistä.

RVL:N ORGANISAATIO

Toimintaa johti keskus, jossa oli erikseen talousryhmä ja oikeusryhmä, ja näiden alaisuudessa maakunnalliset johtajat. Vastarintaryhmät kaupungeissa ja maalaiskunnissa olivat maakuntajohtajien alaisuudessa.

Paikallinen yksikkö muodostui erillisistä viiden henkilön ryhmistä, jotka eivät tienneet toisistaan.

RVL:n perusajatus oli voimien kokoaminen ja valmistautuminen tulevaisuutta varten, -ei vihollisen jatkuva häirintä. RVL kehoitti vastarintahenkisiä virolaisia välttämään itsensä riskeeraamista, ja odottamaan oikeaa hetkeä, jolloin joko vastarinnan keskus-esikunta, Keskstaab, antoi toimintakäskyn, tai esim. kommunistien suuri kyydityskampanja tms. pakottaa aloittamaan taistelun välittömästi.

Kyyditykset, eli kommunistien kansanmurhatoimet virolaisten hävittämiseksi kansana, olivat suurin huolenaihe. Uuden suuren kyydityksen alkaessa RVL:n osastot tekisivät kaikkensa kommunisti-kaadereiden tuhoamiseksi, kuljetusvälineiden ja liikennesolmujen eliminoimiseksi. Tähän toimintaan olisi ilmeisesti ryhdytty mahdollisista menetyksistä piittaamatta.

Kommunistien miehittäessä Viron ensimmäistä kertaa, kun Eesti Vabariik pakkoliitettiin Neuvostoliittoon, alkoivat melkein heti kyyditykset, joissa kymmeniä tuhansia virolaisia vietiin Siperiaan. 1945 jälkeen stalinisteilla oli ilmeisesti aie tehdä vielä laajempia etnisiä puhdistuksia Viron bolshevisoimiseksi ja slaavilaistamiseksi, kuin mitä lopulta toteutettiin. RVL:n organisoidun vastarintakeskuksen olemassaolon tärkein merkitys lienee siinä, että stalinistit joutuivat ottamaan huomioon vastarinnan mahdollisuuden.

Kun miehitysvalta oli saanut huomata, että kyydittäjien apuna toimineita virolaisia oli joutunut kostajien käsittelyyn, ja "neuvostovastainen" aseellinen voima oli yhä olemassa, heidän oli otettava huomioon mahdollisuus, että todella suurimittainen väestön vaihto aiheuttaisi niin suurta meteliä, ettei sitä voitaisi salata ulkomaailmalta. Viron slaavilaistaminen aloitettiinkin todenteolla vasta 70-luvulla, suomen "taistolaisten" määkiessä ylistyslauluja ns. rauhalle ja sosialismille.

Demografisen kansanmurhan keinoksi jäi massiivinen maahanmuutto, jota vauhditettiin työpaikkojen ja laitosten velvollisuudella ottaa töihin mieluimmin venäläisiä maahanmuuttajia kuin kanta-asukkaita. Karjalan ASNT:ssä mentiin tässä asiassa niin pitkälle, että suomalaisten rakentamaan Kostamuksen kombinaattiin otettiin töihin vain tasavallan ulkopuolisia. Kun karjalaiset ja Itä-Karjalan venäläiset hankkiutuivat ensin kirjoille Arkangeliin, ja sitten pääsivät töihin kotinurkilleen, KGB lähetti upseerin estämään tälläisen töihinpääsyn, joka haittasi maahanmuuttoa ja slaavilaistamista.

"Viron Sosialistisen Neuvostotasavallan" ensimmäisessä virallisessa väestönlaskussa 1947 virolaisia oli 99% VSNT:n asukkaista. Kommunistivallan suosiessa venäläistä maahanmuuttoa, Viroon onnistuttiin luomaan keinotekoinen venäläisvähemmistö, jonka "oikeuksien" perään Moskova nyt inisee. Putin, KGB:n miehiä muuten, ilmoittaa avoimesti, että Venäjä uhkaa asevoimin niitä itsenäisiä maita, joiden venäläisiä se katsoo kohdeltavan huonosti.

RVL:n eri ryhmät toimivat kukin omalla määrätyllä alueella, joka ei välttämättä ollut sama jossa ko. henkilöt asuivat. Yhteyksiä muihin ryhmiin pitivät vain upseerit.  Ryhmät olivat hyvin autonomisia, ja vastasivat itse toiminnastaan. Poikkeuksena oli operaatiosta saadun saalin jakaminen, jolla rahoitettiin sekä keskusjohtoa että muitakin ryhmiä. RVL ei ilmeisesti ollut varaton.

Esikunta auttoi yksiköitä operaatioiden valmistelussa, ja valvoi ettei otettu turhia riskejä. RVL:llä oli vastavakoiluosasto, joka myös hävitti KGB:n agentteja

A.Talvi muistelee: "Toimin RVL:n Järvamaan paikallisjohtajana, ja minua tuli kerran tapaamaan melkein koko esikunta. Tietenkään he eivät olleet kertoneet olevansa tulossa. Asuinpaikkaani ilmestyi joukko venäläisten upseerien uniformuihin pukeutuneita miehiä merivoimien mustalla Popedalla. Ensin he pysäköivät autonsa suoraan kaupungin keskustorille puoluekomitean eteen, ja sitten kävelivät asunnolleni. Tämä oli hyvin viisasta, sillä siinä paikassa tuollainen auto ei herättänyt huomiota."

RVL pyrki myös värväämään sellaisia henkilöitä, joihin kommunistit luottivat, erityisesti kasoorejä. Tästä oli apua rahoituksen järjestelyssä. Metsäveljet kävivät usein tyhjentämässä puoluekomiteoiden ja osuuskauppojenkin kassakaapit.

Metsäveljet ottivat huomioon virolaisten ahdingon, monien oli pakko olla kommunistien palveluksessa ja elämä oli hyvinkin tiukkaa. Kolhoosin toimistoa tms. putsattaessa saatettiin sanoa paikallaoleville virolaisille: "Ottakaa täältä kaikki mitä vielä löydätte, ja sanokaa meidän vieneen." Näin paikalliset asukkaat saivat lievitystä puutteeseensa, ja RVL myöhemmin hyödyllisiä vihjeitä.

Vaikka RVL oli organisaatioltaan hajautettu, siellä pidettiin tiukkaa kuria. Tavallisilta ihmisiltä ei saanut ryöstää mitään, eikä kohdella muutenkaan huonosti. Rikkeen sattuessa kokoontui sotaoikeus, ja tuomiot olivat lyhyitä. Ants Kaljurandin ryhmästäkin jouduttiin yksi mies teloittamaan juuri siviilien ryöstämisen takia.

Ants oli hyvin tarkka siitä, ettei sivullisia vahingoittunut operaatioissa. Kerran eräs tunnettu kommunisti-kätyri oli sattumalta tavoitettu eräissä tansseissa, mutta Kaljurand kielsi ampumasta häntä, koska viattomia ihmisiäkin oli tulilinjalla.

RVL koulutti myös jäseniään vanhojen virolaisten sotilas-oppaiden avulla, joista tosin oli vain vähän hyötyä. Koulutusta annettiin suunnistuksessa, salakirjoituksessa, morsetuksessa ym. hyödyllisessä. Eräässä korsussa sijaitsi RVL:n painokone, jolla painettiin Partisan -lehteä.

RVL:n vaakuna esitti pääkallloa, josta on lyöty miekka läpi. Samantapainen symboli oli myös operaatioissa joskus käytetyissä käsivarsinauhoissa.

Esikunnan jäsenten oli periaatteessa kiellettyä osallistua operaatioihin, mutta varsinkin Viktor Rumjantsevia ja Endel Karellia oli joskus mahdotonta pitää niistä poissa. RVL:llä oli käytössä auto, nimeltään "Oikeudenjakaja", joka oli sen ajan muodikkaimpia ja edustavampia limusiineja. Kun autossa istui vihaisia ja hyvin aseistettuja miehiä, se tosiaan jakoi oikeutta ankaralla kädellä.

Joskus mentiin ravintolaan, ja käskettiin orkesterin soittaa kommunistien kieltämää musiikkia. Kaikilla oli hauskaa, mutta tällä oli tarkoituskin: Saatiin otettua aika, kuinka nopeasti miliisi tai NKVD saa miehensä paikalla, -ja tietoa siitä kuka heidät sinne kutsui. Joskus heitä jäätiin odottamaankin.

KGB:n arkistossa ollut ilmoitus Ants Kaljurandin, Arved Pildin ja Juhan Metsäären teloittamisesta.

NKVD:n vastatoimet

RVL:n toiminta ei jäänyt viholliselta huomaamatta, mutta kommunistit eivät tienneet aluksi, kuinka laaja liike heillä on vastassa. Redlichin ryhmään he pyrkivät heti soluttautumaan.

Eräässä operaatiossa, jossa käytettiin syöttinä RVL:lle tyypillistä saalista, rahalähettiä, NKVD sai käsiinsä elävänä miehen, joka oli toiminut RVL:n esikunnan autonkuljettajana joitakin kertoa. Sen jälkeen he pystyivät iskemään Tallinnan organisaation kimppuun, ja RVL:n metsäveljien bunkkereihinkin alettiin hyökkäillä.

Kommunisteilla ei kuitenkaan aina ollut onnea. 1947 marraskuussa, suuren pidätysaallon jälkeen, erääseen bunkkereriin, jossa oli kymmenen RVL:n miestä, hyökättiin NKVD:n, miliisin ja puna-armeijan voimin. Bunkkerissa pidettiin aina vahtia, ja huonossa näkyvyydessä räntäsateessa venäläiset kävelivät melkein vahdin päälle. Ensimmäinen venäläisten hyökkäysaalto niitettiin bunkkerin juurelle, mutta puna-upseerit patistivat miehensä ryntäämään yhä uudelleen ja uudelleen.

Toisen rynnäkön aikana kahdelle metsäveljelle, isälle ja pojalle, tuli riita siitä, kumpi saa ampua upseerin. Isä veti pidemmän korren. Tässä kahakassa kommunistit menettivät 60 ja virolaiset 2 miestä. Kun hyökkääjän toiminta ehtyi, metsäveljet onnistuivat vetäytymään ja irrottautumaan.

Tämän tapauksen jälkeen rynnäköihin alettiin käyttämään ns. Stalinin lapsia, kodittomia piruparkoja, joista neuvosto-lastenkodeissa oli kasvatettu ultra-fanaattisia kommunistinuoria. Koska heillä ei ollut omaisia, heidän peräänsä ei kyselty.

Pidätysaalloissa "Julgeolek", NKVD:n virasto Virossa, onnistui saamaan käsiinsä 150-200 vastarintataistelijaa, mutta esikunta jäi koskemattomaksi. RVL:n organisaatiota muutettiin kuitenkin sen jälkeen vähemmän keskusjohtoiseksi.

Vuonna 1951 metsäveliosasto suisti raiteiltaan postijunan Eidapuun ja Lellen välisellä rataosuudella, tappoi vartioston ja sai saaliikseen yli 100 000 ruplaa. Tämän jälkeen Moskova antoi käskyn kukistaa metsäveljet mihin hintaan hyvänsä. KGB:ksi muuttunut NKVD lähetti Noremberg nimisen provokaattorin, jonka tunnolla on lukuisien viattomien ihmisten veri. Norembergin isä oli siirtynyt Ruotsiin, ja toimi siellä pakolaisjärjestöissä. Siksi tähän paskiaiseen luotettiin.

Norembergillä oli mukanaan radisti, ja hän uskotteli olevansa pakolaishallituksen lähettämä yhteysmies. Hän onnistui vakuuttamaan erään tärkeän metsävelijohtajan aitoudestaan, ja sai tämän ansaan. Luottavainen metsäveli tuli paikalle puolisonsa kanssa, joka ammuttiin. Kidutuksissa hän antoi vasta kolmantena päivänä bunkkereiden koordinaatit, joista bunkkereista oli kuitenkin ehditty jo poistua, sillä jonkun kadotessa piti parissa päivässä siirtyä.

RVL onnistuttiin tuhoamaan vasta 1953, ja KGB aloitti oman jatko-operaationsa, mikä on kommunisteille tyypillinen: He perustivat oman RVL:nä esiintyvän provokaation, johon he värväsivät isänmaallisia nuoria, jotka sitten joutuivat vankileirikierrokselle. Tätä taktiikkaa kommunistit eivät ole vieläkään hyljänneet, vaan he torjuvat vastustamiaan asioita perustamalla epäaitoja organisaatiota toimimaan niiden nimissä.

RVL:ssä arvioidaan toimineen 500-3000 miestä ja naista, mutta kaikki metsässä olleet ryhmät eivät koskaan kuuluneet mihinkään keskusjärjestöön. Ehkä jopa suurin osa metsäveljiä oli omillaan.

Ants Kaljurand onnistuttiin kavaltamaan juhannuksena 1949. Kidutusten jälkeen NKVD teloitti hänet ja Arved Pildin sekä Juhan Metsäären 13. maaliskuuta 1951.

Viron metsäveli-liike loppui sotilaallisena toimintana 1960-luvulle mennessä, mutta viimeiset sitkeät sissit pysyivät piilossa vielä vuosikymmeniä, eikä KGB koskaan lopettanut heidän etsimistään.

Viron kommunisminvastaiset partisaanit eivät olleet ainutlaatuinen ilmiö, vaan mm. Liettuassa, Puolassa ja Ukrainassa ylläpidettiin valmiutta aseelliseen nousuun ja toimivia ryhmiä aina 50-luvulle. Eräs innoittaja oli ollut länsiliittoutuneiden julistus kaikkien kansojen vapaudesta maailmansodan jälkeen, ja järkeily ettei demokraattinen länsi voi pitkään sietää Stalinin hirmuvaltaa toisessa puolikkaassa Eurooppaa.

Viron metsissä odotettiin uutta sotaa, jossa punainen hirmuvalta olisi kukistettu. Myös Stalin odotti tätä sotaa, -hän suorastaan pyrki siihen, minkä eräät asiakirjat todistavat, mutta hän ehti kuolla ajoissa ja jättää vallan hiukan järkevimmille.

Itä-Euroopan ja Viron kansat eivät voineet tietää Rosefeltin lähipiirin rämettyneisyydestä ja erinäisistä vehkeilyistä, jotka jättivät 100 miljoonaa eurooppalaista 70:ksi vuodeksi kommunismin orjuuteen. Tunnetulla ja erinomaisella sotilaalla, kenraali Pattonilla, oli sama idea kuin Viron metsätaistelijoilla: Kun kerran armeijat ovat toisen maailmansodan jäljiltä valmiiksi Euroopassa, miksei hoideta "Joe-setä" saman tien?? Patton salamurhattiin Saksassa, ja metsäveljien odottama lännen järkiintyminen Neuvostoliiton suhteen tuli liian myöhään.

Metsäveljien taistelu ei toki ollut turhaa. Heidän uhkansa rajoitti marxilaisten sortotoimia Virossa, ja antaa virolaisille tilaisuuden olla ylpeitä itsestään: Emme luovuttaneet maatamme taistelutta maahantunkeutujille. Siitä perinteestä kannattaa pitää kiinni muuallakin.
 


 


 

Nyky-Virossa muistetaan metsäveljet, ja etelä-virolaisen UNTSAKAD -kansanmusiikkiyhtyeen CD "Metsa läksid sa" on saavuttanut suuren suosion. Kokoelmalla on metsäveljien lauluja, mm. KGB:n arkistossa säilynyt sanoitus "Mets mühiseb", ja "Eesti Leegionäride laul". Jokaisesta myydystä levystä menee 10 kruunua Eesti Endiste Metsavendade Liitolle.

 

Linkkejä:

 

Muita artikkeleja:

 

Takaisin sisällysluetteloon