web space | free website | Business Web Hosting | Free Website Submission | shopping cart | php hosting
 
 
 
 
Die Grosse Flucht,    -"vapautusta"  pakoon  länteen
 
 
        1. Tragedia Itämerellä 1945

 
 
 
     

 
Neuvostoliiton propagandatorven, kuuluisan vasemmisto-intellektuellin Ilja Ehrenburgin, verta ja kostonhimoa tihkuvat radiopuheet oli kuultu myös Saksan itäosissa, Itä-Preussissa, Pommerissa, ja Schleesiassa, joita vanhoja saksalais-alueita puna-armeija lähestyi talvella 1944-45. Ihmiset osasivat tehdä johtopäätökset näistä vihapuheista, ja miljoonat pakolaiset, joista suurinosa oli naisia, lapsia ja vanhuksia ilman armeijaan mobilisoituja perheiden huoltajia, lähtivät maanteille tavoitteenaan länsi tai Itämeren rannikon satamat.

"Die Grosse Flucht", millä nimellä tämä kansanvaellus tunnetaan, oli osin spontaania ja organisoimatonta, ja joskus liikkeelle lähdettiin paikallisten kelvottomien gaulaitereiden määräyksiä vastustaen. Toisissa tapauksissa saksalaiset asevoimat hankkivat pakoonlähtijöille aikaa itseään säästämättä, ja varsinkin Kriegsmarinen loppuun asti kurinalaisesti jatkunut elämäntie yli Itämeren ansaitsisi paikan historiassa. Tämän uhrautuvan operaation symboliksi on muodostunut ms Wilhelm Gustloff, josta nyt kerromme.

Moottorialus Wilhelm Gustloff oli rakennettu lomalaivaksi, "Kraft durch Freude"-järjestön halutessa tarjota laivaristeilyjä saksalaisille lomalaisille, jotka nauttien uudesta ja muualla tuntemattomasta mahdollisuudestaan palkalliseen vuosilomaan käyttivät hyväkseen edullisia virkistyspalveluja, joilla III-valtakunta tietoisesti pyrki nostamaan kansallisen yhtenäisyyden tunnetta.

Alussa KdF oli ostanut laivamatkat varustamoilta, mutta vanhoissa laivoissa oli eräs piirre, joka ei soveltunut kansallissosialistiseen ideologiaan: Niiden matkustamot oli jaettu toisistaan mahdollisimman eristettyihin luokkiin, joten erihintaisten lippujen ostajat saattoivat olla kohtaamatta toisiaan koko matkan aikana.Tälläinen ei sopinut pahoille natseille, ja telakat saivat tilauksensa.

 

Lomakeskukset Itämeren rannalla, kansanauto ("Kraft durch Freude -Wagen") ja luxus-risteilyalukset tavallisten palkansaajien ulottuville, nämä olivat niitä projekteja joihin Saksa suuntasi voimavarojaan toisen maailmansodan lähestyessä. Ehkä tälläinen oli sopimatonta, kuten myös Versaillesin rauhan kohtuuttomuuksien korjaaminen?

Risteilyalusten sarjasta W.Gustloff oli ensimmäinen. Sen matkat suuntautuivat lämpimille vesille, ja mm. Norjaan, jonne se sodan aikana palasi sairaala-laivaksi muutettuna. (Kuva)

Sairaalat ja sairaalalaivat nauttivat Haagin sopimuksen suojaa, mutta lokakuun 9. v.1943 amerikkalaiset pommikoneet upottivat sairaalalaiva Stuttgartin Gotenhafenin (Gdynia) satamaan, josta Wilhelm Gusloff lähti myöhemmin viimeiselle matkalleen. Stuttgartin lääkintähenkilökuntaan kuului 138 hoitajaa ja lääkäriä, ja vuodepaikkoja oli 485.

Alus oli merkitty näkyvillä punaisen ristin tunnuksilla, aseistamaton, mutta vielä osittain suojamaalauksessa. Juuri kukaan potilaista tai hoitajista ei pelastunut.

Wilhelm Gustloffin ura sairaala-aluksena alkoi syyskuussa 1939, ja laivan ensimmäinen tehtävä oli hoitopaikkojen tarjoaminen Puolan juuri antautuneen armeijan 685:lle haavoittuneelle, ja Puolaan W.G. palasi Norjan-komennukseltaankin. Tammikuussa 1945 alus otettiin evakuointi-liikenteeseen.

 

Pako länteen alkaa

Hälyttävien uutisten kantautuessa idästä, Saksan itäalueiden asukkaat alkoivat lähteä liikkeelle. Polttoainepulan takia hevoskyyti oli usein ainoa vaihtoehto jalkaisin liikkumiselle. Kaikenkaikkiaan etnisiä saksalaisia karkoitettiin tai pakeni vanhoilta saksalais-alueilta Puolassa, Tsekkoslovakiassa, jne., noin 12 miljoonaa, mikä tekee tapahtumasta Euroopan 1900-luvun historian suurimman etnisen puhdistuksen.

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Taakse jää kotiseutu, 'Heimat',
sukupolvien aikana asuttu ympäristö,
omaisten haudat,
ja heikoimmat lähtijät jäävät hautaamattomina tienvarteen neuvostolentäjien huvikseen ampumina tai telaketjuilla murskattuina,
tai kylmään ja nälkään nääntyneinä.
 
Jään yli, vielä vapaalle Frishes Nehrungille. Panssarivaunut eivät voi seurata jäälle, mutta lentokoneita vastaan ei mikään anna turvaa.

Kenen hevonen? Kenen matkalaukku? Onko tuo mytty ihminen?

 
"Pillaun alueella saksalaiset olivat auranneet jäätien lahden yli. Se oli suoraa kuin nuoli, ja sen molemmilla puolilla olivat korkeat lumiseinät, jotka olivat jääneet tien aurauksesta. Niiden takia saksalaisten oli mahdotonta juosta pois tieltä kun me hyökkäsimme. Sekä saksalaiset sotajoukkueet että siviilit käyttivät sitä tietä. Se oli kauhea näky, kun me neljä shturmovikia hyokkäsimme sinne, pudotimme 1200 kiloa pieniä 25 kg pommeja, ammuimme sinne 32 RS-ohjusta ja sitten vielä ammuimme kaikilla tykeillämme ja konekivääreillä. Meidän jälkeen tielle jäi vain verinen lihamassa. Se oli meillekin kamala näky. Mutta se oli meidän velvollisuus, ja uskonkin, että olemme täyttäneet velvollisuutemme ensiluokkaisesti. Me teimme kaiken, jonka pystyimme tehdä. Ja Jumala on kyllä antanut meille tarpeeksi ristiä kannettavaksi siitä hommasta."

Juri Mihailovitsh Huhrikov, lentäjä, 566. RyLeR.
Toukokuun kahdeksantena, 2005, saksalaiset hyvinvoinnista ja turvallisuudesta koko elämänsä nauttineet nuoret osoittavat mieltään. Tietävätkö he, miltä "Nie wieder Heimat" kuulostaa, haisee ja maistuu? Se kuullostaa äitien itkulta, se haisee palaneelle lihalle ja maistuu suuhun kuivuvalle verelle.
Kuvan reppuselkäinen tyttö on tuskin ollut kovinkaan paljon vanhempi, kuin värikuvan mielenosoittajat. Mikäli hän selvisi hengissä länteen, hän on niitä saksalaisia, jotka sodanjälkeisen nälän ja puutteen kestettyään jälleenrakensivat maan ja loivat pohjan sille elintasolle, josta nämä mielenosoittajatkin ovat saaneet nauttia.

"Deutsce Kinder sind keine Opfer"? -Voivatko he todella sanoa noin, itsekin lapsia?

Kuva on Pillausta. Muita suuria pakolaisten lähtösatamia olivat Kolberg, Gotenhafen ja Danzig.
Laivat, jotka palasivat hakemaan uusia lasteja niin kauan kuin satamat olivat Saksan hallussa, yrittivät pelastaa niin monta pakolaista kuin mahdollista.

Pakolaisten noutaminen Preussista ja Pommerista oli Saksan Kriegsmarinen suurin operaatio toisen maailmansodan aikana.

Wilhelm Gustloffin viimeinen matka

Kuvassa Wilhelm Gustloff odottaa iltahämärää lähteäkseen Gotenhafenista (Gdynia) 30.01.1945 viimeiselle matkalleen. Laivalla on sen lähtiessä enemmän matkustajia kuin luultavasti koskaan aiemmin. Miehistöön kuuluvia on
173, merisotilaita ja upseereja 918, 373 marinenhilferin, 163 vaikeasti haavoittunutta, ja 8 956 evakkoa. Yhteensä siis 10 582.

Suomen irtauduttua sodasta venäläiset sukellusveneet päästettiin heti ohittamaan Suomenlahden poikki vedetty sukellusvene-verkkojen ja miinoitteiden muodostama este saariston kautta kulkevaa sisäväylää, Pellingin-väylää, pitkin. Ne tukeutuivat aluksi Turun ja Helsingin satamiin.

Aleksander Marinesko Myös sukellusvene S-13 ja sen kapteeni Alexander Marinesko olivat käyttäneet Suomea hyökkäysretkiensä tukikohtana.

30.01. 1945 Marinesko on asettunut veneineen väijyksiin Stolpen matalikon pohjoispuolelle, mistä isojen alusten on kuljettava päästäkseen länteen.

Klo. 21.08 Gotenhafenin aikaa Marinesko saa Wilhelm Gustloffin tähtäimeensä. S-13 ampuu kolme torpedoa, jotka pysäyttävät aluksen koneet ja W.Gustloff uppoaa 50-minuutin kuluessa.

"Sankarikapteenista" Alexander Marineskosta ei sodan jälkeen Neuvostoliitossa pidetty, ja hänen loppuelämänsä kului rikollisuuden ja vankilatuomioiden merkeissä. Venäjällä hänestä kerrotaan, ettei hän ollut venäläinen eikä edes ukrainalainenkaan, vaan isänsä oli romanialainen pikkurikollinen Marinesco, joka jostain hyvin arvattavasta syystä oli vaihtanut maisemia ja pesiytynyt Ukrainaan, nimeäänkin muuttaen. A.Marinesko kuoli v.1963 ilmeisesti surkeuteensa.

Nyttemmin hänestä ollaan tekemässä ihannoivaa elokuvaa, jossa joku suomalainenkin taho on mukana. Ehkä "rauhan-aktivistit" ja pasifistit saavat hänestä vielä uuden idolin?

Joukkomurhiin ja sotarikoksiin syyllistyneiden nostaminen idoleiksi ei sovi eurooppalaiseen ajatteluun, mutta venäläiset ovat "eri asia"? Ovathan toisessa maailmansodassa saksalaisiin ja suomalaisiin kohdistuneet julmuudet vasemmisto-intelligentsijallekin "eri asia"??

Kun Seitajärven kylään iskeneet neuvostopartisaanit patsastelevat edelleenkin kunniamerkit rinnassaan, elleivät ole hekin ryypänneet itseään kuoliaiksi kollegansa sukellusvene-sankarin tavoin, nauttii kapteeni Marineskokin yhä uuden Venäjän kunnioitusta. Hänelle on Kronstadtin laivastotukikohtaan asetettu oikein muistolaattakin.

Pitäisiköhän meidän lähettää Matti "Anteeksi" Vanhanen kouluttamaan hyviä naapureitamme?

S-13 jää uppamispaikalle häiritsemään pelastustoimia, ja yrittää torpedoida pelastusaluksia, mistä voi päätellä kapt. Marineskon sisäistäneen hyvin bolsevistisen maailmankuvan?

9 343 miestä, naista ja lasta uppoaa Wilhelm Gustloffin mukana. 1,239 pelastuu Kriegsmarinen uhrautuvan toiminnan ansiosta. Seuraavassa pelastustoimiin osallistuneet:

Pelastusalus: Pelastettuja:
Torpedoboot T-36 564
Torpedoboot Löwe 472
Minensuchboot M387 98
Minensuchboot M375 43
Minensuchboot M341 37
höyrylaiva Gottingen 28
Torpedofangboot TF19 7
freighter Gotland 2
Vorpostenboot 1703 1v. lapsi

 


 
Evakuointi-operaatiossa menetettiin merellä noin 25 - 30 000 henkeä, joista 15 000 Wilhelm Gustloffin ja toisen suuren matkustajalaivan Goyan (torpedoitiin Stolpen luona 16.04.1945) tuhoutuessa. Sairaalalaivoista operaatioon osallistuivat Monte Rosa, Robert Ley, Pretoria, ja Berlin. Muut suuret laivat olivat Hamburg, Hansa, Deutschland, Potsdam, General Steuben (upotettiin Stolpen luona 09.02.1945), Antonio Delfino, Winrich von Kniprode, ja Ubena.

Viimeinen suuri tappio oli Cap Arconan, entisen loitoristeilijän ja Thielbeckin tuhoutuminen englantilaisten pommikoneiden maalina Lübeckin redillä 3.5.1945, vain paria päivää ennen sodan loppumista, missä katastrofissa kuoli 7000 laivoilla evakuoitua pakolaista tai Cap Arconalle eristettyä vankia. Näille aluksille ei oltu järjestetty minkäänlaista suojaa, sillä niiden matkustajista suuri osa oli evakuoituja keskitysleirien vankeja, mistä asiasta oli ilmoitettu Sveitsin Punaisenristin kautta liittoutuneille.

Evakuointia jatkettiin tammikuusta toukokuulle, ja pelastettujen määräksi arvioidaan yli kaksi miljoonaa.

Alkuvuodesta 1945 pitkälle syksyyn itäisen Euroopan tiet täyttyivät saksalaisista, jotka jalkaisin tai alkeellisilla ajoneuvoilla pyrkivät kohti länttä. Monasti he joutuivat brutaalin kohtelun uhreiksi, jota innostivat eräiden maiden viranomaisetkin. Eritavoilla surmattujen ja menehtyiden määräksi on arvioitu kaksi miljoonaa, yhteensä 12-miljoonasta saksalaisesta pakolaisesta.

Ilman Kriegsmarinen sodan loppuhetkiin asti jatkamaa pelastusoperaatiota, uhrien määrä olisi voinut olla jopa kaksinkertainen.

Tämä kaikki tapahtui Euroopassa, ja vain 60 vuotta sitten. Mistä tässä suunnattomassa tragediassa oli kysymys, sen ilmaisee riittävän selvästi sodan viimeisenä keväänä kohti länttä henkensäkaupalla pakenevien preussilaisten, pommerilaisten ja schleesilaisten käyttämä sanonta: "Hordes", barbaarilaumat, ovat päässeet Eurooppaan.

Kaikki edelläkuvattu kauheus voi toistua, jos näin käy uudelleen. Pidetään huoli, ettei käy? 


 


 

Takaisin / Back

 
Google